Hollannissa suosittuja ovat ”all you can eat - seisova pöytä - wokkiravintolat”. Juuh, en tiennyt konseptista minäkään ennen kuin tänne tulin ja taannoinen työpaikka meni sellaiseen juhlimaan.

Noissa ”wokkiravintoloissa” on sekä kylmät sushibuffetit että lämpimien ruokien buffetit, kiinalaista  ja indonesialaista riisistä nuudeliin, kevätrullista hapanimelään ja maapähkinäkastikkeeseen, ja lisäksi tiskin takana kokit, joille saa ojentaa lautasellisen pöydästä itse keräämiään raakoja vihanneksia, sieniä, lihoja tai kaloja. Kokit paistavat ne teppanyaki-levyllä tai tekevät niistä wokkiruuan valitsemasi soosin ja nuudelien kanssa parissa minuutissa. Levyn ääressä voi esiintyä hienoiseen show cooking -tyyliin myös jotain välineiden viuhtomista ja ilmaan heittelyä. Jälkiruokia löytyy pari lajia, ja lasten iloksi on usein pehmishana, josta voi truutata ihan itse vaniljajäätelöä kippoon tai vohveliin. Ravintoloissa maksetaan könttäsumma ja sitten vaan ”all you can eat”, aikarajan sisällä, esim. 2,5 tuntia.

Sinne tulee paljon synttäriporukoita ja sukukokoontumisia, ja kansa vaeltaa hakemassa lautasen toisensa perään. Salit ovat suuria. Tarjoilijat hakevat pöydistä likaiset lautaset ja hoitavat juomatilaukset. Juomat maksetaan erikseen, mikä on sikäli harmi, että juoma-annokset ovat Hollannissa minimaalisia, kraanavettä ei tarjoilla ja virvoitusjuomista kertyy helposti paljon lisäeuroja könttäsumman päälle.

Wokkiravintoloissa on massasyöttölän olo tietysti, koska sali on suuri ja hälyisä ja asiakkaat kulkevat ruuhkana edes takaisin. Mukaan saattaa mahtua myös ihmisiä, joille ruuan mättäminen on suurin tavoite. Niin monta kukkurallista lautasta haetaan niin nopeasti kuin vain sisään mahtuu. Sivistyneet ihmiset sitten vähän paheksuvat niitä, jotka kasaavat liikaa lautaselleen ja vaikuttavat jotenkin alaluokkaisilta ja kovaäänisiltä siinä samalla. Ja sushissa on noissa paikoissa usein säästelty, eli palat saattavat olla mauttomia ja nahistuneita, ei mikään ilo makunystyröille.

Hollantilaiset kuitenkin kestävät tankkausmeininkiä ja ”halvan oloista” ruokalatyyliä paremmin kuin saksalaiset, yleisesti ottaen. Hollantilaiset ottavat sen käytännöllisesti ja iloitsevat itsekin siitä, että nyt saa syödä mitä sielu sietää. Saksalaisilta kuulen useammin periaatteellista nenän nyrpistelyä, kun on puhe seisovista pöydistä. Eivät kuulemma kestä katsoa, kun roskasakki kokoaa vuorellisen katkarapuja lautaselleen vain ahmiakseen minkä pystyy. No voi hyvänen aika. Katkaraputankkaus on suomalaisille tunnettua jo ruotsinlaivoilta, ja sitä tekivät kaikki. Enhän minä sinne ravintolaan mene tuijottamaan muiden käyttäytymistä.

Uusi tuttavuus, Horst World Kitchen, oli vähän hämmentävä. Jo nimestään alkaen. Horst on kahdentoista tuhannen asukkaan tuppukylä, eli nimi kuulostaa yhtä suuruudenhullulta kuin ”Takahikiä World Kitchen”. Ravintolaan piti ilmoittautua tiskille aulassa jonottaen kuin hotellin vastaanottoon konsanaan, ja näki, että sali oli valtava. Niin oli sitten akustiikkakin, ja se on kertakaikkiaan huono puoli. Että häly täyttää korvat niin, ettei oman pöydän keskustelusta tahdo saada selvää.

Tottakai myös tuo laitos täyttää massasyöttölän kriteerit, mutta toisaalta täysin kontroverssisti: hinta on vähän korkeampi ja he satsaavat luksukseen. Siellä on keitetyt puolikkaat hummerit odottamassa jääpedillä, sushi on todella tuoretta ja maukasta, ja on jopa eri lajin simpukat ja osterit noukittavina. Kokeille on annettavaksi raakana parhaat pihvit ja kalleimmat kalat ja jättikatkaravut. Kylmäbuffetissa savulohet, graavilohet ja peppadewt, lämminbuffetissa kaikki aasialaiset ruuat. Valikoima on todella laaja.

Plussana on sekin, että täällä myös juomat sisältyvät hintaan ja ne saa käydä itse hakemassa. Lorottaa lasiin hanasta tai ottaa jääkaapista pulloittain virvoitusjuomia ja vesiä minkä haluaa. Kerrankin ei tule jano.

Ja jälkiruokabuffetti on siitä hauska, että lapsille on vohvelit ja crepesit ja ”poffertjes” eli pienet paksut lettunykeröt lämpimänä tuoreena tarjolla. Popcornia saa kauhoa popcornkoneesta, ja yksi kiinalainen kokki on ihan sitä varten siinä, että pyöräyttää lapsille (ja minulle) hattaroita. Pehmistä tulee hanasta, ja minileivonnaisia ja mousse-laseja ja creme bruleitä saa kerätä vitriinistä. Vesimelonia, tuoretta ananasta ja mansikkaa on valmiina palasina, ja niitä sekä vaahtokarkkeja saa kastaa suklaakastike-suihkulähteeseen.

Ai niin, lapsille on kellarissa kokonainen leikkihuone kiipeilylinnoineen ja liukumäkineen, niin ei tarvitse tylsistyä pöydässä tuntikausia odottaen aikuisten syömistä.

Lopputulemana sinne tekee mieli uudestaankin syömään, koska kaikki maistuu tosi hyvältä ja on valtavasti herkkuja, joita tekee kaikkia mieli kokeilla. On vain mentävä siihen moodiin, että tietää hälyn ja tungoksen ja kestää sen. Keskittyy omaan ruokailuunsa ja ystävällisesti pujottelee massan läpi tiskeille. Ja muistaa seisovan pöydän strategian: ota vain hyvin pieniä palasia kaikesta, jos kerran aiot maistaa sataa eri lajia.

Jos ei jaksa sellaista meininkiä ollenkaan, on valittava perinteinen ravintola, jossa saa istua tunnelmallisesti pöydässä paikoillaan.

Kommentit (0)

Seuraa 

Bloggaaja asuu Hollannissa. Arkea ja matkailua, kotitaloutta, työtä ja pieniä ilmiöitä, retkiä, luontoa ja maisemia, Suomea ja muita kulttuureja. Laaja kirjo mielenkiinnon kohteita linnuista lentokoneisiin, taidekäsityöhön ja kauniisiin väreihin.

Sähköposti hollanninhippiainen@gmail.com

Blogiarkisto

2017

Kategoriat

Instagram