Joillain kerroilla olen täysin tyyni ja hymyilen tuntemattomille ja soljun kaupassa kuin joku ammattimainen itsensä hillitsijä, pelkästään lempeänä, eikä mikään häiritse.

Mutta ruuhkat eivät sovi minulle, jos olen kärsimätön tai hektinen tai stressaantunut. Tässä yksikin päivä olin hieman pettynyt käyttäytymiseeni. Olin niin ärtynyt ruokakaupassa. Mikä mulla nyt on? Lääkkeet, lääkkeet! Kuten se yksi sekopää Pasila-tv-sarjassa.

Kunto ei ollut jotenkin paras. Olin muutenkin koko ajan levoton ja ryntäilin sinne tänne. Kärsivällisyys loppui. Näin vain on ajoittain. Stressitaso tai joku. Se, kun on niellyt jo vähän liikaa esim. töissä, ylikuormittanut aivojaan ja aistejaan eikä ehtinyt käsitellä tunteitaan, ja puuttuu enää se korsi, joka katkaisee kamelin selän.

Satoi rankasti ja juoksin sateen läpi ruokakaupan ovelle. Inhottavaa tulla sinne valmiiksi hengästyneenä. Aioin leipoa omenapiirakan ja tarvitsin tietynlaisia omenoita, Elstaria suositeltiin. Satokausi on pullollaan ja hyllyssä oli seitsemän sorttia omenoita, mutta juuri niitä minun etsimiäni ei ollut. Kysyin vihannespojalta. Vastoinkäyminen 1: ”Joo, Elstarit on nyt loppu. Uusia tulee vasta huomenna.” Onneksi muistin netin listasta, mikä olisi vaihtoehtoinen lajike piirakkaleipomiseen. Niitä löytyi, Coxeja.

Vastoinkäyminen 2: Parin seuraavan tarvitsemani tuotteen kohdalla hyllyjen välissä oli hirveä ruuhka ja ihmiset levittäytyneinä poikittain tukkimaan koko käytävän. Pikkaisen törkeästi tungin välistä käteni kohti tuotetta, kun ei joukkioon hienovaraisella vihjaisulla eikä kohteliaalla pyynnöllä hajaannusta tullut.

Vastoinkäyminen 3: Seuraavalla hyllyllä huomasin, että leivontaan tarvitsemani ihan tavallinen suolaton voi on lopussa. Miten voi olla perustuotteiden perustuote lopussa? Ensin en saa omenoita ja sitten en voita. Surkea kauppa. No onhan tuolla jotain eri merkkiä alahyllyllä. Älä nyt puhise turhia, vaan ota siitä se voi.

Vastoinkäyminen 4: Vaihtoehtoinen voipaketti, johon tartuin, oli takertunut täysin kiinni toiseen voipakettiin sen takana. Nihkeällä pinnallaan ja kosteudellaan foliot keskenään, tai jotain. Nostin vain yhden paketin, mutta käteen tuli väkisin kaksi. Kuin huonossa komediassa jouduin vääntämään paketteja irti toisistaan molemmin käsin.

Huumori on hauskaa, mutta aina ei ole kiva esittää slapstick-komediaa keskellä ruokakaupan käytävää koko yleisölle. Koko kauppareissun ajan. Tuntui nöyryytetyltä. Välillä siihen voi olla henkisesti valmis, mutta juuri nyt ei.

Vastoinkäyminen 5: Ja kassalla sitten. Täällähän kasataan tavarat heti edellisen asiakkaan tavaroiden päälle. Ei käytetä niitä kahta osiota pöydällä kassahihnan jälkeen. Joten yritinpä taas lajitella tavarani salamannopeasti kahteen kassiin ja samalla maksaa kassalle pankkikortilla. Eihän siihen aika eikä kädet riitä. Parhaani teen ja kiirehdin eli stressaan, mutta ei se riitä. Puolet ostoksistani makasi vielä ympäriinsä, kun seuraavaa asiakasta alettiin tunkea päälle. Ja onko tämä minun vikani vai? En suostu ottamaan siitä syyllisyyttä, että olen muka liian hidas, sillä en ole! Missä realismi? Missä suunnittelu? Missä myötäeläminen? Missä pohjoismainen käytännöllisyys? Eihän tämäkään kaaos minusta johdu, vaan systeemistä! Eihän tässä pelissä voi kuin hävitä, näillä säännöillä. Sisäänohjelmoitu ketutus edelliselle asiakkaalle ja seuraavalle asiakkaalle. Nostin tavarani ja kassini melko demonstratiivisesti latoen viereisen kassan vapaalle pöydälle, jotta saisin pakkailla niitä rauhassa.

Vastoinkäyminen 6: Ja kun yritin kulkea ovelle, edessä oli joka suunnassa tukos, ihmisiä poikittain niin, ettei ovelle päässyt millään. Ei vasemmalta, ei oikealta eikä keskeltä. Puskin melko aggressiivisesti pujotellen massasta läpi. Ja sitten juoksin taas sateessa autolle.

Totesin samantien, että tämä ei nyt ollut hirveän komea näytelmä. Pelkäsin minulle tulevan kohta porttikiellon koko kauppaan, kun riuhdon siellä niin kiukkuisesti.

Kuppi nurin, mitta täynnä, lasi on puolityhjä ja muuta symboliikkaa.
Kuppi nurin, mitta täynnä, lasi on puolityhjä ja muuta symboliikkaa.

Onhan se nyt toisaalta niinkin, että joskus joku voisi antaa minulle tietä. Kaikki sujuu luontevasti hyvinkin täydessä kaupassa, jos noudatan sitä lakia, että minä tarkkailen muita ja annan tilaa. Siitä syntyy kitkaa, jos alan käyttäytyä kuten useimmat muutkin, nimittäin porskuttaa suoraan eteenpäin katsomatta ympärilleni.

Mutta ennen kaikkea omassa päässähän tämä taistelu käydään. Jos olen hyvässä psykofyysisessä kondiksessa, en edes havaitse tuollaisia minimaalisia vastoinkäymisiä tai ainakaan anna niille painoarvoa, enkä tuohdu niistä. Keskityn ihan muuhun, parempiin asioihin.

Mutta omenapiirakka siitä tuli. Keksin laittaa omenaviipaleiden väliin fariinisokeria, siirappia, kanelia ja vaniljasokeria. Hyvä sörsseli. Vähän tumman palaneen näköinen piirakan pinta siihen tummasta sokerisiirapista johtuen tuli, mutta se on vain esteettinen haitta.

Huonoistakin päivistä on jotain hyötyä. Mieheni söi yli jääneen Cox-omenan ja huomasi, että se on oikein makea ja hyvä laji ja tästä lähin ostetaankin sitten aina Coxeja, jos niitä on.

Ja jo seuraavalla kerralla osasin käyttäytyä kaupassa. Hyräilin vain hyllyjen välissä vaikka mikä tulisi, ja juttelin kassalle.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Retkiä ja ulkomaan arkea, työtä ja pieniä ilmiöitä. Matkailua, musiikkia, lintuja, luontoa, lentokoneita, Suomea ja muita kulttuureja. Säpinää ja mietintöjä Hollannista käsin.

Sähköposti hollanninhippiainen@gmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat