Hollannissa on omituinen tapa käyttää ihmisistä vain etunimen alkukirjainta ja sukunimeä. Virallisissa lomakkeissa ei usein ole edes tilaa paljastaa etunimeään, vaan virastot haluavat tietoonsa ainoastaan etunimien alkukirjaimet. Tämä tuo aivan uuden aspektin oman nimen hahmottamiseen: yhtäkkiä pitää muistella kaikkia harvoin käytettyjä toisia ja kolmansia nimiään ja tuoda niiden alkukirjaimet julki.

Hollantilaisilla onkin kovin kummallisia etunimiä, jotka eivät muistuta mitään eurooppalaisia nimiä. Alkuaikoina ihmettelin vaikka naisten nimiä Truus ja Toos, ja miesten nimeä Pim. Mutta miesten nimissä on niin uskomattomia tapauksia, ettei niitä edes tunnista nimiksi, ja ne ovat parhaimpia.

Skenarion koko kuva aukeni minulle taannoisella työpaikallani Kansanterveysministeriössä. Mitta täyttyi surffailtuani neljä kuukautta Hollannin väestörekisterissä. Niin kauan keskivertohollantilaisten käsittämättömät ja elämälle vieraat nimet menivät yhestä korvasta sisään ja toisesta ulos, koska ne olivat niin omituisia, ettei niistä jäänyt edes muistikuvaa aivoihin. Sitten kirjasin ylös seuraavan hahmotelman.

Tässä on totuus yhden esimerkin valossa: 20-vuotiaan pimun nimi on POKKANA ja NORMAALINA: ”Hermina Lamberdina Bianca”. Käyttönimekseen pimu oli tässä tapauksessa valinnut kolmannen ja lyhimmän nimensä Bianca, joka on edes jollain tapaa käyttökelpoinen.

Joka toinen hollantilainen nainen joutuu tyytymään miesten nimistä pidennettyihin ja väännettyihin omituismuotoihin, joihin on lisätty naisellisia päätteitä: Hubertina, Marcelline, Huberta, Gerritdina, Gerdina, Gerarda, Jacoba, Arnolda. Poikkeuksena esiintyy naistennimestä väännetty miestennimi: Catharinus! Kaikki loputkin naistennimet ovat suoraan 1600-luvulta. Dimphina Everdina Juliana Josephina Margaretha Gesina Allegonda Jacomina Daphne Theodora Wilhelmina Geertruida Patricia Elizabeth. Tai vähintään omituisia: Gosina, Seline.

Myös miestennnimet ovat hyvin keskiaikaisia: Engelbertus, Hieronymus. Vain Hollannissa yleiseurooppalaiset miestennimet ovat edelleen säilyttäneet latinalaisen maskuliinipäätteen, joka on joka ainoassa muussa kielessä pudonnut pois noin 500 vuotta sitten: Albertus Cornelius Wilhelmus Jacobus Hendrikus Leonardus Antonius Norbertus.

Koska kukaan ei jaksa käyttää pitkiä nimiään, syntyy virallisten etunimien rinnalle lyhennösten, väännösten ja extreme-lyhennösten alakulttuuri. Gerritdinasta tulee Dina, Margarethasta Rietje, Hubertuksesta Hub tai Bert, Ferdinandista Fer ja Juliuksesta Juul.  

Monella miehellä on naisten etunimiä toisella ja kolmannella sijalla; jos mummon nimi oli Maria tai Anna, niin annetaan pojalle sukupuolesta huolimatta nimeksi Peter Frans Maria (tätä myös baijerilaiset harrastavat Pyhän Marian mukaan), tai Marius Jan Anna. Ja jos vaarin nimi oli Peter, niin tyttölapsellekin voi antaa nimen Diana Frederika Peter! Anne taas on Friisinmaalla virallisesti miehen eikä naisen nimi.

Kees, Klaas ja Guus ovat miesten nimiä, mutta diminutiivilla Keesje, Klaasje, Guusje ne ovatkin yhtäkkiä naisia. Tasa-arvomoraalisesti vähän epäilyttävää? ”Juha on mies, mutta Pikku-Juha nainen?”

Kotimaiset nimet ovat aluemurteellisia maajussin nimiä erityisen omituisesti tai friisiksi kirjoitettuna: Sjietske, Tjerkje, Sjeng, Tjeenks, Sjoerd, Gijs, Sjra, Twan, Tjeu. Tai konkreettisia nimiä, mikä voi olla romanttista: Zwaan - joutsen, Merel - mustarastas tai Engeltje - pikkuenkeli.

Minulla voi mennä yli kymmenen vuotta jotain nimeä katsellessa, kunnes yhtäkkiä keksin, miten ja mistä se on lyhennetty. Viimeksi tajusin, mistä Thijs tulee. Sen alkuperä on varmastikin Matthijs. Eli sama kuin jos suomalainen keksisi, ettei olekaan Matias, vaan vain Tias. Ja aika kauan sitten tajusin, että Wouter on eräänlainen Walter, jonka L on pyöristynyt pois.

Mutta on vielä arvoituksia kuten Giel, Siem, Harmen ja Marnix.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (9)

Iivikat
1/9 | 

Ai että, onneksi mun mies ei ollut kotona kun tätä luin, olisi mennyt loppuilta nimikeskusteluun! Miehellä on kaksi noita ikiaikaisia us-loppuisia nimiä, käytän tuota pitkää nimeä vain vihaisena. Yleisemmin mun mies on Henk, mutta kun asutaan Italiassa eikä italialaiset lausu hoota, on hän milloin Enk, Enke, Enrico tai ihan vaan hollantilainen...
Italiassa useimmista nimistä on maskuliini- ja feminiinimuodot yhden kirjaimen erolla kuten Mario/a, Giulio/a. Täällä useimmilla on vain yksi etunimi ja esimerkiksi minun kolme etunimeäni eivät mahdu virallisiin papereihin, kolmannesta mahtuu kolme kirjainta.
Hauska postaus, tällaisista kulttuurieroista on aina mielenkiintoista lukea.

Vierailija
3/9 | 

niin ja mun tapaileman miehen nimi oli mihekkäästi Mies, joka kuulemma on yleensä mummonimi

Kuunari
4/9 | 

Entäpä Femke, kuulin, että Friisiksi siinä on JOKU kirjain k:n ja e:n välissä, mutta sitä minulle ei kerrottu, mikä se on. Tietääkö Hippiäinen ?

Kuunari

Kiitämme valtavasti. Kun ensi viikolla näen ko henkilön, taidanpa briljeerata laajalla tietämykselläni, hih

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Retkiä ja ulkomaan arkea, työtä ja pieniä ilmiöitä. Matkailua, musiikkia, lintuja, luontoa, lentokoneita, Suomea ja muita kulttuureja. Säpinää ja mietintöjä Hollannista käsin.

Sähköposti hollanninhippiainen@gmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat