Ettäkö mitä että. Kynsikkäät voivat tarkoittaa sellaisia sormikkaita eli käsineitä eli hanskoja, joista onkin ne nakkisormet tai sorminakit nipsaistu pois eli jätetty kesken, niin että sormet kurkistavat nakuina viidestä aukostaan. Ihan jees keksintö sekin, kai, joihinkin ulkotyötoimiin ja tarkoituksiin tai kännykän pläräämiseen pakkasella. Yhdet sellaisetkin minulla on.

Mutta kynsikkäät voivat myös tarkoittaa rannelämmittimiä eli suoria tekstiilisiä tuubeja, jotka vain vedetään ranteen korkeudelle ja ovat kuin hihan pätkät. Loppuvat siinä puolivälissä kämmentä. Eikä ole sormen paikkoja eroteltu, vaan vain yksi aukko koko kädelle.

Ja sitten on vielä sellaisia välimuotoja, joissa peukalolle on tehty oma aukkonsa, mutta loput sormet menevät ulos yhteisestä reiästä.

Tässä ja nyt tarkoitan yksinkertaisimpia rannelämmittimiä. Miten sellaisiin edes tutustuin? Näin:

Parasta hauskaa varsinkin Saksassa takavuosina oli kuljeskella käsityöläis- ja taidemarkkinoilla, joilla on myynnissä upeita, yksilöllisiä, taiteellisia ja kekseliäitä tuotteita, jotka tekisi mieli ostaa kaikki. Käsityöllä tosin on hintansa, kun ei ole teollisuuskoneiston tekemää, ja rahat voivat loppua melko pian siinä hommassa, eli aina oli tehtävä hyvin harkittuja päätöksiä ja karsittava suurin osa mielihaluista. Toisaalta, jos jotain haluan rahallisesti tukea ja esinettä ostaa, niin mieluiten sellaiselta yksityisyrittäjältä, joka puurtaa ihan itse innovaationsa eteen ja luo kaunista maailmaan.

Hyvin usein Saksan markkinoilla oli jollain myynnissä rannelämmittimiä, saksalaiselta nimeltään ”Armstulpen” tai pelkkä ”Stulpen”. Tekstiilikojuilla oli mitä kauneimpia villaisia, huovutettuja, silkkisiä, pellavaisia ym. ym. vaatteita, joihin minulla ei ollut varaa, mutta pienemmän budjetin esineistönä usein myös samoista materiaaleista tehtyjä rannelämmittimiä. Kun näin hempeitä silkkisifongin päälle harsomaisen ohuesti ja läpikuultavasti huovutettuja rannelämmittimiä lempiväreissäni, ne oli vain pakko saada, vaikka minun piti vasta alkaa keksiä, milloin ja missä niitä sitten käyttäisi.

Rannelämmittimiä näkyy myös saksalaisessa eko-nettikaupassa itsestäänselvinä varusteina. Että siitä vaan olkaimettoman mekon tai lyhythihaisen paidan tai vajaahihaisen tunikan kanssa asusteena kivasti yhdistellen. Näyttää kyllä hyvältä, ei vain tule ajatelleeksi tuollaista esinettä asun osana normaalisti.

Ompeluideavihkooni napsin tällaisia tyyliehdotuksia Waschbär-ekovaatekaupan katalogista.
Ompeluideavihkooni napsin tällaisia tyyliehdotuksia Waschbär-ekovaatekaupan katalogista.

Vähitellen haalin rannelämmittimiä eri materiaaleissa ja väreissä ja otin ne ohjelmistooni. Arkisempia käytän töissä, tietokonehommissa näpytellessä, jolloin ne auttavat talvikauden viileyteen toimistossa.

Herkimmät mallit taas näyttävät prinsessamaisen romanttisilta ja sopisivat vaikka kuinka hienoon juhlatilaisuuteen, joita minulla ei pahemmin tule vastaan. Mutta sainpa käyttää niitä osana hääpukuani.

Yksinkertainen malli on helppo ommella itsekin! Hankin kerran Saksasta (törkyisen kallista) kohokuvioitua villakangasta ja ompelin siitä lyhyen, pystykauluksisen, leveähihaisen päällispaidan. Ja loppupaloista riitti vielä rannelämmittimiin. Vähän leikkaa kapeammaksi keskeltä, käsivarren suuaukko normaalisti poikkaistu, ja käsipuolen aukon voi muokata kaarevasti niin, että kämmenselän päällä on vähän pidempi läppä.

Viimeisin pari tarttui mukaan Berliinistä vähän kaupan päälle. Kassa näppäili puseron hinnan pari euroa korkeammaksi kuin alennus olisi luvannut, ja sen sijaan että laitettaisiin koko maksutapahtuma uusiksi, suostuin kompensointiin sillä, että sain valita korista heidän reilun kaupan mallistostaan samettikankaiset rannelämmittimet. Jotka olivat lopulta kalliimmat kuin se alennus, jota en puserosta saanut. Hyvä diili. Ne ovat käännettävää mallia, saumat ovat siistit joka puolelta, ottipa sitten käyttöön vihreän tai viininpunaisen puolen.

Ja nyt tuli kotona tarve. Aavistelin tätä jo etukäteen. Käytän läppäriä (tai vanha sana: sylimikro, hah!) ilman hiirtä eli liikuttelen sormia siinä näppäimistön edessä olevalla kosketuslevyllä. Samalla varsinkin oikea kämmen lepää tyypillisesti puolittain läppärin etuosan päällä. Vanha läppärini oli valkoista muovia ja siinä ei ollut ongelmaa. Kauhistuin, kun näin, ettei MacBookeja saa enää kuin metallisina. Sehän on kylmä! Ja kämmeneni makailee sitten siinä kylmän alumiinin päällä! Ääks! Hetki tuli, jolloin vanha kone prakasi ja oli pakko ostaa uusi, metallinen. Ja kyllä paleltaa kämmentä! Nyt saankin sitten käyttää rannelämmitin-kokoelmaani aina kun näppäilen konetta.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Retkiä ja ulkomaan arkea, työtä ja pieniä ilmiöitä. Matkailua, musiikkia, lintuja, luontoa, lentokoneita, Suomea ja muita kulttuureja. Säpinää ja mietintöjä Hollannista käsin.

Sähköposti hollanninhippiainen@gmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat