Osastomme muutti toimistorakennuksen katutasosta kolmanteen kerrokseen. Tai siis hollantilaisittain ja saksalaisittain toiseen kerrokseen. Tässä kulttuurierossa saa aina olla tarkkana. Täällä katutaso lasketaan nollaksi, ja ”ensimmäinen kerros” tarkoittaa yläkertaa eli suomalaisittain jo toista kerrosta. Näin se jatkuu epätahtiin; Hollannin neljäs kerros on Suomen viides jne.

Vähän niin kuin aikaero. Suomessa on +1. Tunti enemmän, tai kerros enemmän.

Sain purkaa kaksi muuttolaatikkoani, kun tulin töihin aamulla. Tai sellaisia pitkiä sinisiä kaukaloita ne ovat, joita sanon kylpyammeiksi. Kunhan mulle ensin vielä hommattiin kaappi, koska eivät kaikki hallinnoimani yleishyödylliset tiimitavarat nyt sentään mahdu omalle työpöydälleni, kamoon.

Mieluummin organisoin tällaiset etukäteen, mutta aina ei mene putkeen yhteistyö kaikkien tahojen kanssa. Esimerkiksi, esimies ennen muuttoa: ”Mehän voidaan jakaa puokkiin se kaappi siinä seinällä.” -”Okei.” Muuton jälkeen esimies: ”Oho, mä täytinkin sen kaapin kokonaan mun kamoilla.” Onneksi kakkoskaappi rullasi paikalle puolessa päivässä.

Ulkoistettu muuttofirma siirtää lainalaatikot. Liikuttavat huoneenkorkuisia kaappejakin näppärästi rullajalustojen päällä. Muuttofirma lähes asuu meillä. Aina joku tiimi muuttaa jostain johonkin kolmen rakennuksen kompleksissa.

Vanhat nurkat tyhjennettyinä.
Vanhat nurkat tyhjennettyinä.

Kolmannen kerroksen jättävä osasto oli ottanut kaikki kivat viherkasvit mukaansa. Saatiin pelastettua yksi iso fiikus, joka oli menossa roskikseen.

Menin uuteen varastohuoneeseen ja laitoin siellä kolme isoa kaappia kuntoon eli purin sinne yleistä sisältöä. Sen jälkeen saan järjestää vielä yhden komeron kauttaaltaan, raivata erillisen arkistohuoneen ja ihmetellä, mihin ne loput tavarat sitten on tarkoitus sijoittaa parin viikon sisään, kun uutta arkistohuonetta ei tipu.

Joka muutossa heitän pois kuutiokaupalla paperia ja tavaraa, ja siltikin tilasta on pulaa. Sillä joka muutossa meille suodaan näköjään yhä vähemmän säilytystiloja ja säilytyshuonekaluja. Vaikka heitän 40% kamoista pois joka ikinen kerta, niin tilaa nipistetään pois ainakin 60%. Aina yhtä hankalaa. Ehkä joskus saavutetaan tavaran määrä nolla ja sitten on kaikki helppoa.

Siivous- ja järjestelyhommia riittää siksi kun olen yleiskoordinaattori ja usein raahaan ja pidän järjestyksessä kamoja, joita kukaan muu ei edes muista olevan olemassa. Mutta on se ihan okei. Minua piristää tehdä välillä konkreettisia hommia.

Alakertaan oli tuotu valtavia mattorullia. Laittavat tietysti uuden siistin lattian vasta kun me poistumme, ei missään tapauksessa meidän osaston iloksi.


Bileet

Aamukymmeneltä oli heti bileet uudessa hallissa. Manageritaso oli päättänyt juhlistaa muuttoa. Koska he ovat molemmat Saksasta, oli seisovassa pöydässä saksalaisia herkkuja. Saksan hipsteripiirien hipsterijuomaa Fritz-kolaa eri variaatioina ja Bionadea, joka on ihan yhtä trendikästä limua kapeissa lasipulloissa. ”Mustaherukka-rosmariini”, aika eksoottinen.

Ja tarjottimet täynnään saksalaisen leipomon leivonnaista, törkeitä kaloripommeja: viinereitä, munkkeja, donitseja, kuorrutettuja suklaamuffinseja. Hollannissa on eri traditiot; arvostan enemmän Saksan leipomojen runsasta ja laadukasta valikoimaa.

Musiikkiakin oli, yhteislauludisko (tytöt hoilasivat) ja vapaata juttelua.


Talonmies Emile

”Studion avain on poistunut studioilta”: Seurasin vierestä, kun uuden valokuvastudion avainta etsittiin nelisen tuntia; ”ovi on lukossa”, ”ei mulla oo avainta”, ”onks Jobilla avain”, ”kysyin jo siltä”, ”ei oo”, ”ei oo mullakaan”. Kunnes tuli Talonmies Emile ja siltä kysyttiin: ”Hei tiedätsä kenellä on avain tonne studiohuoneeseen?” -”No mulla tietysti!” Kaivaa kuvettaan ja avaa oven.

Täytyy vain tuntea oikeat tyypit.

Kun asensin varastohuoneen kaappiin irtohyllyjä, viimeisen kohdalla tuli se ylläri, että oli enää kolme pidikettä jäljellä, eikä tarvittavaa neljää. Sellainen metallinen nipsukka. Onneksi löysin Emilen huoneestaan, että yksi tällainen puuttuu. Se vitsaili: ”Voi ei, nekö on loppu? Mun täytyy ensin teettää tuollainen tehtaalla, venaa viikko.” Hehe. Mutta sitten se marssi käytävän toiselle puolelle isoon varaosahuoneeseen, jonka hyllystöissä oli vaikka mitä talotekniikkaa. Olin että ”Vautsi, näistä osista voisi rakentaa kokonaisen lentokoneen!” Tottakai siellä oli laatikollinen hyllynnipsuja.

Vanhasta uuteen.
Vanhasta uuteen.


Haloo, kuuleeko Suriname?

Olen myös kopiokone-printterin henkilö, joka tilaa siihen varaosia. Kopiokoneet seisovat paikoillaan eivätkä muuta osaston mukana. Eli uudessa kerroksessa on siellä aina ollut kopiokone, joka siirtyy minun nimiini.

Liian tyypillisesti, liian kyynisesti, liian pettymystä aiheuttavasti, uuden kerroksen kopiokone tervehti meitä olemalla rikki. Error-tilassa. ”Kutsu mekaanikko”, sanoo näyttö. Olin omistanut sen koneen vaivaiset 20 minuuttia, kun sitä piti jo ruveta huoltamaan soittamalla Xeroxin helpdeskiin. Sillä ei tulosteta yhtään mitään tällaisenaan.

Mikseivät ihmiset pidä kamoistaan huolta? Siivoan muiden jälkiä tosi usein. Mikseivät ne siivoa itse? Tai jätä kopiokonetta huollettuna ja toimivana jälkeensä?

No, helpdeskin annoin soittaa omaan kännykkääni, jotta tyyppi voi neuvoa koneen äärellä, mitä minun pitää tehdä. Saivat taas työkaverit shown nähdäkseen, kun kiskoin kopiokoneen pebasta varaosaa esiin etäohjeen mukaan ja ruuvasin jotain kiinnitysruuveja irti. ”Mikä tässä on se fuser, onks se toi joka on tossa luukussa vai tää kiintee pötikkä tässä kyljessä?” Hyvinkin ammattimaista; mutta ääntä kohti. No kokeiltu on kotikonstit, ei auta, error pysyy, seuraavaksi tulee mekaanikko.

Tunsin puhuvani jonkun Karibian kanssa; meidänkin firmalla on ollut puhelinpalvelu Surinamen Paramaribossa, tai ties mikä Aruba voisi olla, entinen siirtomaa, paratiisisaari, jossa osataan hollantia ilman erikseen opettelua.

Muistin mieheni minulle musiikin historiasta esittelemän surinamelaisen hitin. Tummat miehet laulavat siinä trooppisella hollannilla pyykkipäivästä ja sanovat monta kertaa hassusti pesukoneesta, että ”wasmasjien”. Oikeasti se olisi ”wasmachine”. Tässä linkissä live-esiintyminen vuodelta 1985 pyykkishown ja pyykkilaudan kera.

Eksoottisella aksentilla kone-sanan ääntämys on kuin ruotsin ”maskin”, mutta kirjakielihollannilla sen tulee olla kuin saksan ”Maschine”, jossa viimeinenkin e ääntyy. Kun puhuin Xeroxin helpdeskin kanssa, sanoin sitten yhden sanan vähän erikoisesti. Kopiokonetta tarkoittaen sanoin ”masjien” eli surinamelaisittain. En tiedä, minkälainen tyyppi siellä luurissa oli, ehkä juuri sellainen kuin pesukonehitin laulaja. Heti nolotti, ettei minua syytetä kohta kansallisuuksien pilkkaamisesta stereotypioin, koska sanoin mahdollisesti surinamelaiselle väärän ”masiinan” ja pilkaten matkin sen murretta huomaamattani.

Tai sitten siellä oli vaan Henkka Rotterdamista. Mutta ei se ihan perushollantilaiselta kuulostanut.

Joka tapauksessa miekkonen oli yllättävän kommunikatiivinen ja psykoterapoi minua empaattisesti varaosakasan tiimoilta, jonka edellinen osasto oli jättänyt jälkeensä; ”enhän mä perhana tästäkään tuu saamaan selvää, että mitkä näistä on käytettyjä ja mitkä uusia osia, kun täällä on tällainen laiton kaatopaikka nurkassa täynnään jotain Xeroxin pakkauksia.” ”No voi. Jos tarviit siinä apua, senkus soitat tänne, me voidaan aina auttaa ja katsoa sarjanumerosta, mikä on kunkin varaosan tilanne.”

Nyt tajusin, että tavanomaista sähköpostivahvistusta mekaanikon tilaamisesta ei ole tullut. Suomalainen nimeni on varmaan taas äherretty väärin papereihin. Jatkanpa soittelua Päiväntasaajalle maanantaina.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Retkiä ja ulkomaan arkea, työtä ja pieniä ilmiöitä. Matkailua, musiikkia, lintuja, luontoa, lentokoneita, Suomea ja muita kulttuureja. Säpinää ja mietintöjä Hollannista käsin.

Sähköposti hollanninhippiainen@gmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat