Vuorokausirytmiä taas koeteltiin. Yhden yön makasin täysin unettomana ja menin sen jälkeen ”reippaana” töihin. Kun oltiin illalla syöty, olinkin valmis pehkuihin melko aikaisin. Mitä sitä taistelemaan vastaan, kun nukahtaa siihen paikkaan. No viikonloppu alkoi siten hyvin eli nukuin kuin tukki ja säkki nähden monituntisia seikkailullisia unia ja vähät välittämättä mistään kelloista.

Juuri kun olin solkottanut nuorelle pojalle tosi huonoa islantia ja sen jälkeen kulkenut vanhemman pariskunnan sinivalkoisen posliinikokelman ohi ja laskeutunut valoisan alakäytävän terassin oville järvenrannan tuntumaan, alkoi mieheni herättää minua. Häh, uni oli vielä kesken. Piti vielä mennä pihaovista ulos katsomaan sitä järveä.

Mieheni huijasi minua: ”Kello on yhdeksän.” No mitä se mua sitten herättää, hölmö, näin aikaisin. No ei ollut yhdeksän. Todellisuudessa kello oli 12.30. Kaupat piti käydä ja vieraita oli tulossa ja ehkä on ihan kätevä syödä kumminkin joku aamupala ennen kuin on illallisaika.

Olin nukkunut 13,5 tuntia tauotta.

”No, tuli tarpeeseen”, ajattelen näissä tapauksissa. Mikään muu ei minua niin hyvin virkistä, paranna, antistressitä ja lataa akkuja kuin kunnon koisiminen.

Sinä iltana oli sitten myöhäisbileet. Tämä porukka ei tajua mennä nukkumaan. Hillutaan aina yli kolmeen yöllä. Ajelin autoa, virallisena kuskina, vartin verran moottoritiellä kello 3.33. Naiset olivat juoneet ”naisten juomaa” eli alkoholitonta sitruunanmakuista olutta.

Oli muuten huvittava viesti auton digitaalinäytössä silloin, nimittäin: ”333 666”. Kellonaika oli 3.33, ulkolämpötila +6 c ja auton keskikulutus 6,6 litraa / 100 km.

Jotta nukkumaan neljältä. Ja ylös, niin, milloin se oli, 14.30? Mitä se mies taas herättää kesken kaiken, kun olen juuri uimassa lämpimässä joessa ystävällisen naisen kanssa Bonnista Bad Godesbergiin ja päättänyt unohtaa sen stressaavan saksankokeen, joka olisi ollut koululuokassa tentittävänä? Ei sinne kokeeseen olisi edes päässyt ajoissa, kun punavalkoiset paikallisjunat lakkoilivat ja oli myöhästymisiä. Uimaseuran miehiäkin tuli veteen ja joku lainasi minulle mustan autonrengasta muistuttavan uimarenkaan.

Ei, kyllä minun on aloitettava jossain vaiheessa uniblogi, jossa on vain näitä seikkailuja. Voisin kuvittaakin niitä, harjoitella sen varjolla taas ahkerammin piirtämistä.

Mieheni on ilmiömäinen nukahtaja ja tuhisee jo tyytyväisenä, kun minä pyöriskelen useimmiten noin puolisen tuntia. Sen sijaan aamulla (tai ”aamulla”) hän näköjään tajuaa havahtua jossain vaiheessa, kun minä olen vielä täysin onnellisen tietämätön realiteeteista.

Ihmettelen vaan, kun on noussut kello 14.30 viikonloppuna, millä siitä saa muka sellaisen rytmin takaisin, että meneekin yhtäkkiä taas ajoissa nukkumaan ja herää töihin 7.15?

Edessä on seuraava haaste, nimittäin täysikuun yöt. Ja kellojen siirto. Minusta on harmi, että illat pimenevät kokonaan sen myötä. Tosin siitä tykkään, että nukkuma-aikaa tulee tunti lisää sinä yönä, kun siirrytään talviaikaan.

Jos otsikon retorinen kysymys siis olisi oikea: ”Miten nukkua 13,5 tuntia?” niin vastaukseni olisi: ”Ihan helposti.”

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Retkiä ja ulkomaan arkea, työtä ja pieniä ilmiöitä. Matkailua, musiikkia, lintuja, luontoa, lentokoneita, Suomea ja muita kulttuureja. Säpinää ja mietintöjä Hollannista käsin.

Sähköposti hollanninhippiainen@gmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat