Hollantilaisten ennakkoluuloissa saksalaisilla ei ole huumorintajua, mutta tämän voin todistaa täysin perättömäksi väitteeksi. Tapakulttuuri on kyllä Saksassa muodollisempaa. Hollannissa työkavereita sinutellaan, ja tavan omaksuneet saksalaiset ryhmässämme ovat vakuuttuneita siitä, etteivät enää tämän työpaikan jälkeen pysty sopeutumaan Saksan jäykkään vaatimukseen teititellä kaikkia sukunimellä Herra tai Rouva sejase.

Muutenkin meillä heitetään vain ronskeja vitsejä, joissa ketään ei säästellä. Kun korrektimmat ja kohteliaammat eteläsaksalaiset alihankkijat tulevat kylään, meidän on kaikkien tehtävä parhaamme, jotta hillitsemme juttujamme edes vähän. Emme aina ihan onnistu. Eräskin tuttu alihankkijamiekkonen tokaisi positiivisesti: ”Ja mihinkäs on puolet miehestä kadonnut?” nähdessään urheilulla laihtuneen toverimme. Minä eteläsaksalaiselle reippaasti takaisin: ”Ja mihinkäs on puolet tukasta kadonnut?” huomatessani hänen uuden kampauksensa, jossa oli lyhyeksi kynityt sivut ja töyhtö päällä.

Australialaiselle johtajalle paikallissaksalaiset tulivat selittäneeksi pikkujouluissa: ”Saksalaisia on erilaisia lajeja, täällä Nordrhein-Westfalenissa me ollaan vähän niinku Saksan hippejä.”

Me kaikki tiimissä kestämme nälvimistä. Sympatiansa saa hakea ihan muualta, vaikkapa kotoaan. Töistä saa sentään huumoria. Kuten silloin, kun iskiashermo tuikkaili nilkassani pelottavasti ja ähkäisin: ”Nyt mä kuolen!” Esimieheni, saksalainen nainen, tähän empaattisesti: ”Etkä mitään kuole, täällä ei kuolla!” Tyyliin ”mee kotiis kuolemaan”. Sen jälkeen sekä ähisin että nauroin.

Samaisen managerin työpöydän lamppu oli sammunut, jolloin osoitin sitä ja ryhdyin kyselemään, että mitä sä täällä pimeässä oikein teet. Pomon hervoton vastaus: ”Orchestral maneuvres in the dark.” Aivan näin, tottakai.

Usein saamme yhtaikaa sähköpostilla vastauksen johonkin asiaan ja kommentoimme samantien sermin yli huudellen: ”On se kyllä epäystävällinen.” -”Joo, niiden koko osasto on ihan tasoton.” -”Kato, nyt Janssen vastaa, eikä se ole tajunnut vieläkään.” -”Jotenkin toi Janssen vaan vaikuttaa tyhmältä.”

”Nysse kirjanpitäjä vastaa. Pysyy tiukkana.” -”Jaa että tiukkana. Höh. No, onhan se oikeassa.” -”Vastaanko mä sille jotain, että juujuu maksetaan?” -”Ei vastata nyt heti mitään tähän. Esitetään loukkaantunutta.” -”Okei.”

Joku uusi hahmo meilaa tulevansa käymään pomon työpöydän tykönä. ”Jaa, kohtahan tähän ilmestyy sitten se Mister Berger... tai Mister Bauer... tai joku vastaava.” Örisen matalalla äänellä ysärihittiä: ”Mister lova lova?” -”Haah, ei nyt sentään, ainakaan googlemailin profiilikuvan perusteella ei ole ihan mikään Mr. Bombastic!”

Viime vuosina on täällä ollut muodissa kirjoittaa avoimen työpaikan profiiliin muun muassa, että ”etsimme henkilöä, jolla on no-nonsense -asenne”. Jotenkin järkevä ja asiaan suoraan menevä siis. Oi kamala. Työt hoidetaan meilläkin tietysti hyvin ja kunnollisesti, mutta siinä välissä nimenomaan nonsense pelastaa päivän ja lievittää stressiä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Retkiä ja ulkomaan arkea, työtä ja pieniä ilmiöitä. Matkailua, musiikkia, lintuja, luontoa, lentokoneita, Suomea ja muita kulttuureja. Säpinää ja mietintöjä Hollannista käsin.

Sähköposti hollanninhippiainen@gmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat