Vaikka netti tietää kaiken, niin olen välillä syvästi pettynyt sen aukkoihin. Se ei esimerkiksi tiedä mitään itsekseen puhumisen alalajeista, edes psykologisesssa kirjallisuudessa. Haluaisin tietää, minkä tyyppiset ihmiset ajautuvat sanomaan ääneen yksittäisiä sanoja keskustelusta, jota käyvät pään sisällä itsensä kanssa.

Koska niin minä teen. Yleensä jotenkin tunnekuohussa, kun vaikka uskon tehneeni jotain noloa ja kelaan, mitä sanoin ja miksi. Keskityn sisäiseen monologiini ja analysoin siinä vaikka mitä, tai muistelen jotain vanhempaa tilannetta. Ja kun höyryän intensiivisesti  asiasta mielessäni, saatan vaikka kadulla kävellessä päästää suustani ääneen yhden tai kaksi sanaa keskeltä lausetta, jota olen ajattelemassa. Irrallisia summittaisia pätkiä. Ja heti kun sanon jotain ääneen, tietysti ylinolona tarkastan, kuuliko kukaan ja kuinka kaukana ovat muut kulkijat edessä, takana ja sivuilla. Haluaisin kadota maan rakoon häpeästä, vaikka kukaan ei kuullutkaan. Alan pelätä, että möläytän kohta taas jotain kesken kaiken.

Tällainen yksinpuhuminenhan saattaisi liittyä vaikka mihin psyyken häiriöön tai ominaisuuteen, mutta en ole varma. En löydä tällaisesta jälkeäkään koko netistä.

Ainoa tutkittu ja mainittu itsekseenpuhumisen muoto on banaali ja ihan eri asia kuin nämä pulpahtelut. Netti ei tunne kuin tämän: että höpöttää itselleen sitä, mitä on juuri tekemässä tai suunnittelemassa: "Mihis mä jätin ne avaimet, ai niin illalla pitää muistaa pakata laukku." Se on täysin eri asia, nimittäin kokonaan tietoista egon puhetta. Eihän se ole mikään ihme eikä arvoitus.

Kysymykseni koskee sitä, että puhun täysin absurdeja irrallisia pätkiä syvältä mietinnöistä, kuin alitajuisesti. Huomaamattani ja voimatta kontorolloida sitä. Joko miettimäni asian ja tunnesykerön tiimoilta ja uppoutuneena johonkin tunnekuohuun, tai sitten ihan tyhjäpäisenä hetken assosiaationa, joka ei ole mistään kotoisin, vaan sattumanvarainen luova yhdistely – mutta miksi möläyttelen sellaistakaan ääneen?

Kaikesta tällaisesta ei ole ihan kuin koskaan kukaan kuullutkaan. Mikä tässä maailmassa on vikana, häh?

Niin siis kuka on löysännyt mitä ruuveja?
Niin siis kuka on löysännyt mitä ruuveja?

Yritin kirjoittaa muistiin esimerkkejä, mitä siis tarkalleen ottaen sanon ääneen. No töissä selasin taulukkoa ja mietin jotain ihan muuta asiaa. Näin irrallisia kirjaimia ja tavuja vilahtelevan taulukon koodeissa ja ne muistuttivat jotenkin turkin kieltä: sitten sanoin automaattisesti ääneen "Anadolu", koska luulin näkeväni sellaisen sanan. Se on turkkilainen muoto Anatolian seudusta. Eikä liity mitenkään tilanteeseen, niin sisäiseen kuin ulkoiseen. Hetkellinen assosiaatio. Tai saattoi ehkä olla, että mietin yhtaikaa jotain tunteikasta asiaa ja sana tuli suusta sittenkin myös tässä tapauksessa emotionaalisen prosessoinnin ylikuormittumisen aikana.

Seuraavaksi ajan autoa ja mietin omia reaktioitani ja huonommuudentunteita, jotka nousevat niin herkästi. Ihmettelen itseäni ja lausun ääneen kaistaa vaihtaessa: "Miten huono omatunto."

Tai tajuan, että kyllä minua töissäkin tuetaan ja ihmiset olivat silloinkin toissapäivänä niin ilahduttavan ystävällisiä, ja sanon ääneen: "kilttejä mulle."

Kun mietin, kuinka väsynyt olen ja haaveilen työn lopettamisesta tänään kesken kaiken ja marssimisesta suoraan kotiin nukkumaan, sanonkin jo toteamuksena työpöydän ääressä ääneen, tällä kertaa saksaksi: "Ich geh weg." ("Lähden pois.") Se on kuin alitajunnan kypsyttämää. On tietoisuudessa vasta esiasteella teoretisoimassa ja tietää, että on kyse on pelkästä haaverakennelmasta, joka ei voi johtaa mihinkään. Mutta jopas alitajunta pitää sitä tosiasiana ja katsoo asiakseen ilmoittaa poistumiseni kaikelle kansalle, kuin homma olisi jo tapahtunut ja päätetty.

Kaukaa haettu ketju on tämäkin:
Ajan mieheni kanssa autolla Helmondin kaupungin läpi ja mietin syntyjä syviä, ja mumisen lopputulemana: "Axis of Evil". Joka on USA:n lanseeraama maailmanpolitiikan "Pahan akseli". Jos minulta kysyttäisiin, että "siis niinku miks", niin vastaisin: "No kun ajattelin vaan yhtä meksikolaista." Ei paljon taida selventää.

Selitys on kuitenkin looginen. Siis Helmondissa tulee aina mieleeni entinen meksikolainen työkaveri Abraham, joka asuu siellä edelleen. Hän esitti taannoin kovanaamana, että "höhö, you can’t say Helmond without saying Hell". Mainosti sitä ghettona, vaikka hänen perheensä tosiasiassa asuu hyvinkin idyllisessä yhteisöllisessä ja kauniissa korttelissa. Helmondilla on joku ihmeellisen pahamaineisen rikollinen maine myös perushollantilaisten keskuudessa. Muistelen sitten, kun Abraham kerran piirsi töissä näytöllään maailmankarttaa, johon oli Suomikin merkitty. Vitsaillen kysyin häneltä ohimennessäni, mitä maita hän siinä värittää niin punaisiksi, Suomeakin, ja hän hörähteli, että "Axis of Evil". Äläs siinä mustamaalaa Suomea.

Niin että koska oltiin keskellä Helmondia ajamassa Eindhovenin Ikeaan, niin suustani tuli Abrahamin-muistona se "Axis of Evil", sieltä 27 tuuman Macin näytöltä vuodelta 2011.

Sikäli yksinkertaista. Ja huvittavaakin. En vain saa selville, missä on vika, päässäni vai maailmassa. Olenko muka ainoa, joka möläyttelee tällaisia?

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Retkiä ja ulkomaan arkea, työtä ja pieniä ilmiöitä. Matkailua, musiikkia, lintuja, luontoa, lentokoneita, Suomea ja muita kulttuureja. Säpinää ja mietintöjä Hollannista käsin.

Sähköposti hollanninhippiainen@gmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat