Joskus vaan unohdan, miten kaikki toimii.

Onneksi unohtavat muutkin. Mediassa kerrottiin hyvin monta vuotta esimerkiksi tällainen mieleeni jäänyt erhe: joku oli painanut keittiön valokatkaisijaa siinä toivossa, että silloin hanasta lakkaa tulemasta vettä.

Säännöllisesti seison töissä kahviautomaatin edessä ja luulen muistavani cappuccinon tai vahvan teen pikakoodin. Tarvitsisi muistaa vain nelinumeroinen sarja, niin saisi helpolla sen tasan hyväksi tuunaamansa juoman, esimerkiksi: 0402 = cappuccino, jossa ei ole sokeria, koska laitan siihen itse oman steviamakeutustabletin, mutta sen sijaan vähän vahvempi kahviosio. Tai 3098 = vahvin mahdollinen tee, koska lisään siihen kuitenkin lorauksen kylmää vettä, jotten polta kieltäni saman tien ihan kokonaan, vaan pystyn oikeasti juomaan sitä. Kaksi koodia, joita käyttäisin useita kertoja viikossa. Ei jää päähän, ei.

Liian usein rohkeasti väitän itselleni, että ”ähh, kyllähän mä sen nyt muistan”, ja näppäilen ehdotukseni kosketusnäyttöön. Olikohan se 0383... Kone kertoo sitten, että sieltä olisi nyt tulossa joku espresson tapainen viritys tai ällömakea musta kahvi... okei, peruutusnäppäin, ei mennyt putkeen. Taistelen itseni taas menyyn yksityiskohtien läpi, lisäilen nuolinäppäimillä kahvin ja teen vahvuuksia ja vannon, että nyt kun se pikakoodi ilmestyy esille, niin tällä kertaa muistan sen, painan mieleen, ihan varmasti muistan ensi kerralla.

Ei. Kun ei niin ei.

Vakiovitsi kahviautomaatilla kenelle tahansa työkaverille on: ”Tuplaviski kiitos.” Tai: ”Milläköhän pikakoodilla sen cocktailin saisi?”

Mistähän napista tulisi kissa-aiheinen ”catpuccino” tai alkoholiton mocktail?
Mistähän napista tulisi kissa-aiheinen ”catpuccino” tai alkoholiton mocktail?

Mutta tämä on lievimmästä päästä. Olen onnistunut lomalla olemaan niin intensiivisesti ilman Windowsia, että olen ensimmäisenä työaamuna tuijottanut tyhjin silmin ja kaikuvin aivoin näppäimistöä ja yrittänyt keksiä, miten se control-alt-del painettiinkaan. Mistä kohdista nuo näppäimet nyt löytyvätkään. Eihän niiden nimiä edes lue päällä vihjeenä; saksalaisessa näppäimistössä ”delete” on esimerkiksi ”Entf”.

Osaston muuton jälkeen olen säännöllisesti sekoillut talon kerroksissa. ”Mehän kun ollaan siellä kolmosessa nykyään... ” -”Ettekä muuten ole, kun kakkosessa.” Talonmies Emile matkalla arkistoa siivoamaan mun kanssa: ”Mihinkäs sä menet niitä rappusia ylös?” -”No eikse meidän varastohuone ole tuolla kakkosessa?” -”Ei muuten ole kun ykkösessä. Me ollaan jo ekassa kerroksessa.” -”Aha, okei.” Toisaalta joudun nykimään marokkolaista kaveriamme ihan joka päivä hihasta, kun hän on marssimassa suoraan ovesta läpi muka menossa ruokalaan. ”Eikun tästä vielä raput alas!” -”Ai juu.”

Ja olipa sekin bravuuri, kun en yksissä juhlissa tajunnut, miten pilli toimii. Oli kai liikaa hälyä ja intensiivistä juttelua siinä seisoskellessa. Juomapullossa oli pilli; otin pillin suuhuni, ja sitten kallistin pulloa naamani yllä kuin aikoisin juoda pullon suusta. Teon älykkyys tuli selväksi siinä vaiheessa kun kunnon huikka tahmeaa limua valui pitkin leukaa ja kaulaa alaspäin ja tietysti puserolle. Ja bileet olivat vasta alussa.

Ja känny sitten! Ei kamala, miten vaikeaksi on tehty soittaminen. Jos on vähänkään kiire tai hätätilanteen tapainen ja pulssi koholla, niin aivoni raksuttavat hitaasti sitä arvoitusta, että jaa mitäköhän appsia tästä nyt pitikään painaa, jotta saa ihan näppäillä puhelinnumeroa niin kuin ennen vanhaan. Myöskään yhteystietoluettelosta käsin soittaminen ei ole kovin ilmiselvää. Näytössä on kahdenkymmenen kentän joukossa jossain minimaalinen parin millin luurinkuva, jota pitää painaa. Sen voisi kyllä tehdä vähän isommaksi. Haloo hei ohjelmoijat. Puhelin, jolla on vaikea soittaa?

Sillä en ehkä hirveän laajasti retostele, kun yhden illanvieton ja parin kaljan jälkeen yritin soittaa miestäni hakemaan minut jostain Saksasta, mutta se oli liian kognitiivisesti haastava tehtävä niille promilleille. ”Miten tästä VOI tajuta YHTÄÄN mitään? Siis MITEN tällä muka soitetaan?” Tuntui aika avuttomalta.

Hieno show oli se, kun en pitkän tauon jälkeen enää muistanut, miten autoradion cd-levy laitetaan pois päältä. Autoradioni on kamala halpismalli, jonka napit ovat epäloogisia ja hankalia; niissä ei lue, mitä ne ovat, ja ne ovat vaikeita löytää ja muistaa. Siinä ei ole olemassakaan stop-nappia tai pausea, jolla levyn pysäyttäisi. Saadakseen musiikin lopetettua pitää löytää volyyminapin vieressä vasemmalla oleva pikkuinen kaareva ylempi nappi, täysin summittainen, jota pitkään painamalla power menee pois. No enhän minä sellaista muistanut. Ja jos painelee vääriä nappeja, niin laite sekoaa täysin, vaihtaa radiolle tai jollekin mystiselle modukselle eikä sitä saa millään enää soittamaan levyä sen jälkeen.

Tästä seurasi sellainen Leslie Nielsen -leffamainen skenario. (Mies ja alaston ase -sarja, ihanaa kohellushuumoria.) Olin aamulla kaartamassa tankkaamaan ja halusin vaientaa Eppujen levyn sopivasti kappaleen lopussa, jotta sitten voin alkaa kuunnella tankkauksen jälkeen mukavasti ja tyylikkäästi uutta kappaletta. ”Täh, miten tää tehään.” En muistanut oikeaa nappia. Painelin joitain vääriä. Yritin katsoa ja tulkita radiota, jolloin vauhtini hidastui risteyksessä ja aiheutin ruuhkaa takanani. Muistin ejectin, painoin sillä levyn ulos, olin tyytyväinen, ajoin eteenpäin – eeih, radio vetää suuaukossa roikkuvan levyn takaisin sisään automaattisesti 5 sekunnin päästä. Perhana. Eject taas. Eikun taas levy menee sisään. Jumankauta nyt. Vilkkuvalokin pitää saada päälle, kun tossa se huoltsikka on. Miten tämän koko rotiskon sitten saa irti, ai tosta; bensikselle kääntyessä riuhdoin ensin levyn ulos radion suulta ja sen jälkeen radion ohjauspaneelin ja paiskasin kaiken viereiselle etupenkille.

Osat vaan lentää, kun radio on pakko hajottaa atomeihinsa, jotta se lopettaisi soittamisen. Tälle järjestämälleni showlle hekotin ainakin kovasti itse.

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Retkiä ja ulkomaan arkea, työtä ja pieniä ilmiöitä. Matkailua, musiikkia, lintuja, luontoa, lentokoneita, Suomea ja muita kulttuureja. Säpinää ja mietintöjä Hollannista käsin.

Sähköposti hollanninhippiainen@gmail.com

Hae blogista

Blogiarkisto

2018
2017

Kategoriat