Yksi parhaista syntymäpäiväni jutuista oli se, että kuulin ystävieni Mion ja Petran aikomuksesta mennä Nuuksioon retkelle. Kysyin, saisinko tulla mukaan ja pian olinkin jo merkannut kalenteriini patikointisunnuntain. Olen itse asiassa kauan haaveillut käyväni Nuuksiossa ja nyt vihdoin toteutin haaveeni helposti ystävien peesissä.

Lähdimme matkaan viime sunnuntaina aamusta. Nauroin kippurassa, kun Mio heti ensitöikseen kertoi haaveilleensa eväistämme eli lähinnä "retkikekseistä" niin paljon, että hän luuli jo tavallaan saaneensa ne, mutta oli tosiasiassa unohtanut ostaa keksit kokonaan. Ennen hyppäämistä Nuuksion bussiin kävimme siis kaupan keksihyllyllä. (Toivottavasti et Mio pahastu, että kerroin tämän!) Koska oikeanlaiset retkikeksit ovat matkalla hiukan kostuneita, yritimme kostuttaa keksejä roikottamalla niitä repun ulkopuolella pussissa. Ei se oikein onnistunut, mutta sentään meillä oli keksejä.

Tiesittekö muuten, että Nuuksion Haukkalammelle menevä bussi jättää innokkaan retkeilijän kahden kilometrin päähän luontopolkujen lähtöpaikasta? Miksi ihmeessä! Nopeastihan se pari kilometriä menee, mutta tuntuu vähän hassulta ensin kävellä paikkaan, josta voi lähteä taas kävelemään. No toisaalta, tulipa nähtyä tiellä kuollut lintu ja liiskaantunut sammakko. 

Olimme varustautuneet hyvillä eväillä. Meillä oli KEKSEJÄ (joita en syönyt, koska herkkulakko ja lupaus poikaystävälle), ruisleipää, pähkinöitä, glögiä ja "virkistävää kuplavettä" eli jotain ihmevichyä. Söimme ja kävelimme.

Tarkoitus oli kävellä kahdeksan kilometrin pituinen Korpinkierros, mutta lopulta kävelimme yhteensä 14 kilometriä! Onneksi Mio ja Petra olivat matkanjohtajia, yhessä ylämäessä mulla halutti tilata taksi. Mutta: oli ihana hengittää raikasta ilmaa, jutella, kävellä, istua kivellä ja syödä eväitä, pohtia ja ottaa kuvia. Metsä todellakin tekee hyvää.

Mietin retkellä myös, miten hieno maa meillä on. Tällä hetkellä suomalaisuus ja isänmaallisuus ovat minun korviini hiukan ristiriitaisia sanoja, sillä niitä käytetään usein loukkaavissa ja syrjivissä puheenvuoroissa. Koska nuo sanat on omittu rasistiseen tarkoitukseen, olen etäännyttänyt itseni niistä. Nuuksiossa otin ne taas omikseni.  Oli nimittäin jotenkin isänmaallinen ja suomalainen olo. Olin taas kerran niin häkeltynyt siitä, kuinka kaunis luonto Suomessa on. Olin myös kiitollinen: täällä mie nyt kävelen ja tuuletan päätä, kun kerta päätin toteuttaa haaveeni metsäretkestä.

Kun hengailin illan kotona, olin niin sippi ja raukea, että hyvä kun silmät pysyivät Siltaa katsoessa auki. Äiti oli varoitellut raitisilmamyrkytyksestä, ja sen olin saanut. Tai ainakin jonkinlaisen ihanan happihyppelyhumalan. Se humala sopii joka iikalle. Jos sieki haaveilet metsäretkestä, muttet oikein saa aikaiseksi, tässä hyvät vinkit retken toteuttamiseksi: Retkeilyn ABC. 

Kiitos kaunis Nuuksio!

 

 

 

 

 

Kommentit (2)

Seuraa 

Sandra Lamppu on Helsingissä asuva 24-vuotias kirjoittaja ja teatterityöläinen. Blogissa sukelletaan viehättäviin sattumiin, juostaan ratikkaan ja tuijotetaan sorsia. Kirjoittajalle tärkeintä on muistaa äitinsä sanat: "Älä ole aina niin varovainen." Siksi hän tekee välillä mitä lystää ja keksii tarinoita myös päästään. 

Seuraa bloggaajaa Facebookissa tai Instagramissa! Voit myös kuunnella Hyvään päähän -soittolistaa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin. Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

 

Blogiarkisto

2016
2015

Kategoriat

Instagram