Olin Tartossa joulumatkalla  ja kerrankin minulla oli matkalla mahtava kirja mukana. Olin valinnut mukaan Saara Turusen Rakkaudenhirviön. Olen aika hidas lukija ja ehdin lukea matkalla apauttiarallaa 60 sivua, mutta nautin jokaisesta sivusta.

Miksi nautin? Rakkaudenhirviön ensimmäisillä sivuilla tiivistetään Suomen historia hauskemmin kuin koskaan. Lisäksi kirja tykittää sivulauseissa ja nätin lakonisesti lukijan nähtäväksi sitä puppua, mitä kaikille tytöille (ja miksei pojillekin) Suomessa (ja miksei muuallakin) tuputetaan: täytyy olla tavallinen, pitää olla hiljaa, ei saa herättää huomiota. Ei saa olla erikoislaatuinen.
Kyllä hitto vie saa! Ja työpaikkailmoituksien mukaan pitääkin olla. Olet intohimoinen ja etevä päälläsiseisoja ja kirjoitat 100 sivun raportin sekunnissa. Olet kunnianhimoinen ja taitava muttet silti halua palkkaa. 

Virossa pohdin ja ynnäsin yhteen, että olen lukenut sata ja yksi self help-opasta ja saanut selviä ohjeita, miten tulisi ajatella ja miten elää hyvin. Juo vettä. Rakasta itseäsi. Jumppaa.

Mutta yhtäkkiä tajusin, että Rakkaudenhirviö oli alkanut muokata ajatteluani vahvemmin ja nopeammin kuin yksikään lempeä, selkeä ja veikeä elämän ihanuuteen pyrkivä käskymuotokirja. Hallitse aikaasi. Ole läsnä.

Nimittäin:

tulimme takaisin Suomeen tietty risteilylaivalla. Ostimme isäpuoleni kanssa alkoholijuomia, kuten kunnon suomalaiset tekevät. Vaikkakin heilani vastasi kieltävästi ytimekkääseen WhatsApp-viestiini: HALUATKO VIINAA. Ostin sitten itselle. Jonotimme isäpuoleni kanssa kimpsujen, kampsujen ja viinojen kera hissiä vitoskannella. Hissi tuli kohdalle. Lihavahko keski-ikäinen nainen viinakärryineen tuli ja punki ohitsemme hissiin. Minua ärsytti. Jupisin äänettä.

Hissi pysähtyi vitoseen uudelleen ja ovi aukesi. Juuri riittävästi tilaa minulle ja isäpuolelleni. Kyykistyin nostamaan kassit mukaan.
Vanha viiksekäs mies viinakärryineen tuli takavasemmalta eteeni aikomuksenaan mennä hissiin.

Aattelikko etuilla? sanoin kuuluvasti. Hississä olijat tuijottivat miestä. Minua hävetti heti, mutten perunut sanojani.

Aattelitko ite mennä? kysyi mies. Minä ja isäpuoleni menimme äkkiä hissiin.

Hississä mietin: olinpa törkeä. Miten nyt sillä lailla. Vieläpä vanhalle miehelle. Ei olisi pitänyt.
Muistin, että olen pikkutytöstä lähtien pelännyt vanhoja, varsinkin isoja ja karhumaisia, miehiä. Heillä on jotenkin suuri auktoriteetti. Ehkä se johtuu siitä, ettei minulla ole ollut isää, ainoastaan ihania varaisiä ja isäpuoli. Tai sitten se johtuu siitä, että vanhat tai viiksekkäät miehet nyt ylipäätään joskus luulevat olevansa aina oikeassa ja oikeutettuja etuilemaan nuoria naisia. Siksi he tuntuvat pelottavilta, vaikka eivät sitä ole.

Autossa päätin, että en soimaa itseäni että "ei olisi pitänyt". Nyt piti. Muistin kämppikseni sanat: sun täytyy itse pitää puolesi, kukaan muu ei pidä.

Lisää kämppiksiä ja lisää hyviä kirjoja. Rakkaudenhirviökin on ihana opas erikoislaatuisempaan elämään!

---
Lue lisää kirjasta ja Saara Turusesta täältä.

Kommentit (0)

Seuraa 

Sandra Lamppu on Helsingissä asuva 24-vuotias kirjoittaja ja teatterityöläinen. Blogissa sukelletaan viehättäviin sattumiin, juostaan ratikkaan ja tuijotetaan sorsia. Kirjoittajalle tärkeintä on muistaa äitinsä sanat: "Älä ole aina niin varovainen." Siksi hän tekee välillä mitä lystää ja keksii tarinoita myös päästään. 

Seuraa bloggaajaa Facebookissa tai Instagramissa! Voit myös kuunnella Hyvään päähän -soittolistaa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin. Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

 

Blogiarkisto

2016
2015

Kategoriat

Instagram