Valoa piisaa ja pikkulinnut laulavat pitkälle iltaan. Kevät on kaunis ja vekkuli kausi.
Sillä tavallakin vekkuli, että unohdin eilen takin kotiin lähtiessäni töihin. Pää on pehmenemään päin vissiin.

Jos ihan rehellisiä ollaan, niin kyllähän tämä rakas vekkuli vuodenaika on myös raskas ja vittumainen. Olen yksi niistä, jotka yrittävät uupunein aivoin saada "kaiken valmiiksi" ennen kesää eli pistää pakettiin työtehtävät ja koulujutut.

Välillä väsyttää niin, että itkettää. Onneksi itkettää myös silloin, kun jotain kivaa tapahtuu. Esimerkiksi silloin, kun suuhygienisti nauraa raikuvasti tai kun huomaan keski-ikäisellä naisella takin, jonka mustaan pohjakankaaseen on kiinnitetty värikkäitä lankapalleroita ja kaksi pientä pehmonallea.

Välillä haluttaisi huutaa linnunlaulun sekaan: mitä hittoa, kevät?  En taida olla ainoa, jolla haluttaa huutaa. Tänäkin keväänä turhan moni tuttu näyttää haudasta heränneeltä tai vähintään siltä, että haluaa kömpiä johonkin kuoppaan ja äkkiä.

Toisaalta: minun kohdallani ei ole kyse vain keväästä. Muistelin aamulla ääneen viime syksyä: "Kaikki oli niin hyvin silloin." Ystäväni huomautti: "No. Olit aivan uupunut. Sulla oli joku sata työtä ja huuli väpätti vähän väliä."

Niin tosiaan, niin se taisi olla. Aika kultaa muistot. Oli sitten syksy, kevät tai talvi, niin mie osaan tehdä töitä uuvuksiin asti. Tänä vuonna minulla on ollut opiskelujen ohella parhaimmillaan kolme työtä (ei ihan sataa!). 

Tänään yritin laskea tekemiäni töitä työharjoitteluraporttia varten. Hetken näytti siltä, että minulta puuttuu puolet opintopisteisiin vaadittavista tunneista. Otin paperikasani ja kävelin opettajani luo, joka laski, että kaikista tekemistäni töistä saa kyllä kasaan tarvittavat 15 opintopistettä. Eli hyväksiluen koulun ohella tekemiäni journalistia töitä.

Samalla tajusin kysyä toiselta opettajalta, haittaako häntä, jos jatkan nyt päättyvän kurssin suorittamista kesälle ja syksyyn. Osan olenkin jo tehnyt. Haittaako jos on osasuorituksia, kysyin.
"Ei haittaa, kunhan on suorituksia."

Upeaa, skool ja tipitii vaan kevätlinnuille! Usein niinä hetkinä kun tunnen olevani onneton risukasa, paistaa se aurinko minuunkin. Kaikki hullu uurastaminen ei ole ollut turhaa.

Ehkä voisi ylipäätään useammin vain hyväksilukea asioita ja elämän kiperiä kausia. Todeta, että nyt meni (taas) näin ja antaa itselleen pisteet ja papukaijamerkin.

Tipitii, kohta on kesä!

Kommentit (0)

Seuraa 

Sandra Lamppu on Helsingissä asuva 24-vuotias kirjoittaja ja teatterityöläinen. Blogissa sukelletaan viehättäviin sattumiin, juostaan ratikkaan ja tuijotetaan sorsia. Kirjoittajalle tärkeintä on muistaa äitinsä sanat: "Älä ole aina niin varovainen." Siksi hän tekee välillä mitä lystää ja keksii tarinoita myös päästään. 

Seuraa bloggaajaa Facebookissa tai Instagramissa! Voit myös kuunnella Hyvään päähän -soittolistaa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin. Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

 

Blogiarkisto

2016
2015

Kategoriat

Instagram