Täällä se on taas: maanantai.
Olen ottanut asiakseni vihata maanantaita. Kitisen, kiroilen, huokailen ja esitän marttyyria. Vissiin se vihaaminen jotenki auttaa. 

Koska teen pääosin yksin töitä kotona, ei siitä vihasta onneksi joudu kukaan muu kärsimään, paitsi ehkä välillä poikaystävä tai kämppis.

Oikeastaan maanantai ei ole tehnyt minulle mitään: se vain tulee joka viikko uudelleen. Mie ite olen merkannut kalenteriini ne lepposat 16 to do -asiaa.

Tänä maanantaiaamuna päätin, ettei auta vinkua. Mie itte voin tehdä tästä päivästä hyvän.
Päätökseen auttoi oivallus, että koulua on tosiaan jäljellä enää parisen viikkoa. Voin itse päättää säntäilenkö paikasta toiseen stressaantuneena ja kaikelle katkerana, vai nautinko viimeisistä juuri tällaisen arkeni hetkistä.

Sytytin aamulla kynttilät, pistin radiosta klassista musiikkia soimaan ja join rauhassa vettä. Heräilin hämärässä hiljalleen. Avasin koneen ja aloin tehdä hommia.
(Rehellisyyden nimissä, pieni särö zeniläisyyteeni: eräs teksti katosi, se ei ollut tallentunut. Silloin huusin: SAATANA!!! Jonka jälkeen hengitin syvään ja yritin muistella h-y-v-ä  p-ä-i-v-ä, i-h-a-n  r-a-u-h-a-s-s-a.)

Olen tänä syksynä miettinyt monta kertaa, millainen työkaveri olen. Olenko ahkera, rasittava, iloinen, valittava, omatoiminen, tunnollinen, lempeä, luova.. Olen miettinyt, haluaisinko tehdä itseni kanssa töitä jos saisin valita.

Olen leikkinyt myös "työpaikkaleikkiä" itsekseni ratikassa. Se menee näin: ensin kuvittelen, millainen olisi unelmieni työpaikka. Olisiko siellä esimerkiksi viherkasveja, nojatuoleja ja teekuppeja vai vain siistejä pöytiä, joiden ääressä seisoa. Sijaitsisiko se metsän keskellä vai keskustassa?

Millainen se olisi tunnelmaltaan? Ja ehkäpä jopa: miitä siellä tehtäisiin?
Sitten onkin hauskaa siirtyä leikin sosiaaliseen vaiheeseen: millaisia ihmisiä siellä olisi töissä? Keitä ottaisin sinne töihin jos saisin päättää? Ketkä lähipiiristäni haluaisin työkavereiksini? Ettei työnteosta tulisi yhtä kitisevää valituskuoroa.

Leikki paljastaa hyvin, mitä arvostan työssä.

Välillä leikki värjääntyi väärillä konnotaatioilla, kun lähipiirissä oltiin yt-neuvotteluiden keskellä.  En leikkinyt leikkiä hetkeen, sillä se alkoi tuntua liian todelta: joku oikeasti mietti kuka saa olla töissä ja kuka ei. Mistä säästetään.

Nyt olen palannut työpaikkaleikkiin. Sen idea on paljastaa hyvät asiat. Jospa esimerkiksi haluan työpaikalleni ystäväni Junnun, tulen miettineeksi miksi juuri Junnu tekisi työnteosta hauskaa. "No.. Hän on huumorintajuinen, taitava monessa asiassa ja ottaa muut huomioon."

Kuuntelin tänään Youtubesta professori Marja-Liisa Mankan työhyvinvointiluentoa Aalto-yliopistossa (2.10.2013).

Luennolla on monta kiinnostavaa pointtia. Mankan mielestä mylleryksen aikoina yhteisö ja yhteisöllisyys ovat uskomattomia voimavaroja. Manka myös puhuu myönteisyyden merkityksestä.

Eräs englanninopettaja myös kertoo luentovideolla innostavan tarinan: kerran hän tarkisti opiskelijoiden tekstejä merkaten niihin hyviä asioita ja vahvuuksia, siis virheiden sijaan!

Opiskelijat olivat olleet hämmentyneitä. Eräs lukihäiriöstä kärsinyt nainen alkoi itkeä. Nainen kertoi, että oli koko elämänsä jotunut katsomaan punakynällä merkittyjä papereita. Tämän kokemuksen jälkeen hän pystyisi jättämään kaikki punakynämerkinnät  taakseen ja muistamaan vain, miten hyviäkin asioita hän osaa tuottaa.

Maanantaisin on hyvä miettiä,  millaisia työkavereita olemme: annammeko itsellemme ja toisille pelkkää punakynää.

Kommentit (2)

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Hirmu hyvä teksti, kiitos tästä! Lisäisin tähän vielä että lisäksi itse kukin voisi ajoittain miettiä, millainen alainen on. Nykyäänhän puhutaan paljon myös alaistaidoista.

Erityisesti näin maanantaisin on luvattoman helppoa syyttää työkavereita ja pomoa kaikesta...

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Seuraa 

Sandra Lamppu on Helsingissä asuva 24-vuotias kirjoittaja ja teatterityöläinen. Blogissa sukelletaan viehättäviin sattumiin, juostaan ratikkaan ja tuijotetaan sorsia. Kirjoittajalle tärkeintä on muistaa äitinsä sanat: "Älä ole aina niin varovainen." Siksi hän tekee välillä mitä lystää ja keksii tarinoita myös päästään. 

Seuraa bloggaajaa Facebookissa tai Instagramissa! Voit myös kuunnella Hyvään päähän -soittolistaa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin. Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

 

Blogiarkisto

2016
2015

Kategoriat

Instagram