Ei välitetä liikoja

klo 12:54 | 5.5.2015

Ylitin tietä kohti bussipysäkkiä ja yhtäkkiä huomasin liikennevaloissa ratikan. Päätin vaihtaa suunnitelmaa ja loikkasin painamaan ratikan etuoven nappulaa. Ovi ei auennut. Painoin uudestaan. Ratikka lähti liikkeelle.

Juuri, kun meinasin kirvata, kuulu takaani ääni:

"Olipa epäkohtelias!"

Takanani seisoi vanha nainen ruskeassa takissa ja baskerissa.

"No. Ehkä sillä oli kiire", sanoin.

"Mutta silti", tuhahti nainen. "No... Ei välitetä liikoja! Otetaan kevät vastaan."

Otetaan!

Kohtaamiset

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Hyvään päähän

Mikä meni pieleen

klo 23:59 | 29.4.2015

Erään kymmentuntisen koulupäivän päätteeksi huippasi, etoi ja poskia kuumotti. Varmaan ihan siitä ilosta, että olin istunut koko päivän sisällä koneen ääressä. Viimeisen tunnin jälkeen koulun portailla mietin, että on tämä hullun hommaa. Päätin kävellä kotiin.

Kävellessä kuuntelin lintujen viserrystä ja ihmettelin kevätillan valoisuutta. Katselin vanhaa pariskuntaa, joka ulkoilutti pitkulaista mäyräkoiraa ja lasta, joka otti huimia vauhteja seisaalteen keinussa. Ihmettelin sinistä orpoa tohvelia asvaltilla ja tuhkakuppina toiminutta Iittalan sinistä tuikkua ikkunalaudalla.

Mietin, millaisia päiviä vietin pienenä. Asuimme äitini kanssa Rovaniemellä pitkän tien varrella. Joinain päivinä tie ei tuntunut koskaan loppuvan. Kävelin kouluun, kävelin kauppaan, kävelin kuvataidekouluun ja tanssitunnille. Kävelin.

Nyt kävellessäni kotiin mietin, missä vaiheessa vinksahti. Mikä on mennyt pieleen.
Helsingissä en enää kävele. Otan ratikan, metron, bussin tai junan.
Rovaniemellä teimme naapurin lasten kanssa majoja metsään. Nyt en muista, milloin viimeksi olen käynyt metsässä.
Pienenä vietin aikaa piirtäen televisiosta kuvia paperille. Nyt tuijotan tietokoneen ruutua lamaantuneena.
Silloin joskus syötin kilpikonnaani. Sisustin nukkekotia. Pelasin sulkapalloa pihalla.
Pyöräilin kesäisin yöttömässä yössä.

Jossain kohtaa meni vikaan.
Ehkä on aika mennä itseeni. Tai joskus edes ulos.

Kommentit (0)

Hyvään päähän

Jos lysti on mun

klo 13:50 | 27.4.2015

Kävelin aamulla ex tempore Pasilassa kampaajalle ja leikkautin hiukseni. Hyvästi suttuinen sykerö!
Elämä on niin ihmeellistä: vissiin sitä voi vain tehdä ajallaan ja tukallaan mitä lystää. Ei kukaan tukkajumala tullut kyselemään mitä meinaan. Ei edes ajanhallintahaltia tullut mukisemaan.
Ilmeisesti voi leikata hiuksensa noin vain jos itse haluaa. Aika lysti juttu!

Arki

Kommentit (0)

Hyvään päähän

Konduktööriseikkailu

klo 0:23 | 27.4.2015

Käymme ystäväni Tiian kanssa "lukutreffeillä" eli sovimme lähes joka viikolle ajan, kun teemme kirjoitus- tai lukuhommia jossain kahvilassa. Välillä höpötämme. Usein mie kerron Tiialle, mitä sillä hetkellä murehdin tai stressaan. Ja Tiia sanoo jotain lohduttavaa, jonka turvin voin taas keskittyä ja palaamme omiin puuhiimme.

Torstaina näimme taas. Mie murehdin koulutöiden määrää ja Tiia sanoi jälleen jotain lohduttavaa.
Sitten sain tiedon, että kolme konduktöörin haastattelua, jotka olin toivonut saavani, onnistuisivatkin heti samana päivänä. Soitin ensimmäiselle konduktöörille, joka sanoi, että nähdään puolen tunnin päästä asemalla. Olin innoissani, mutta samalla itku meinasi tulla - kiire, ei kameraa mukana, hikeä pukkasi. No: en saa otettua kuvia, sillä kännykkäkamerani on rikki, mutta sentään haastattelu onnistuu. Tiia ehdotti: "No jospa lainaat tätä minun kännykkäkameraa?" Olin ällikällä lyöty. "Niin. No. Niin!" Sitten epäröin. "Mutta. Sun pitäis tulla mukaan." Sitten taas epäröin: hetkinen, voiko ystävän ottaa mukaan töihin? Voi, tässä tilanteessa etenkin! "Tuleksie mukhaan?" Ja niin Tiia tuli.

Hyppäsimme metroon, näppäilin konduktööri Karille tekstarin, että tulenkin ystävän kera, ja pian olimme jo laiturilla odottamassa häntä. Kari otti meidät iloisesti vastaan ja sanoi, että voisin haastatella toista konduktööriä, Heikkiä, samalla reissulla. Itse asiassa Heikin eläkekahvit olivat parhaillaan käynnissä, että kahville vain! Pian seisoimme Tiian kanssa konduktöörien kahvihuoneessa ja hymyilimme absurdille ololle. Iloinen puhe pulppusi kahvihuoneessa ja lautasilla oli muhkeita siivuja kermakakkua.
Haastattelussa Kari ja Heikki kertoivat, kuinka he ovat huumorin- tai tilannetajun avulla lepyttäneet kiukustuneita matkustajia.

Ja taas ajattelin: konduktööreissä on jotain ihanaa. He osaavat sutkautella matkustajille milloin lohduttavia, milloin naurattavia juttuja. Konduktöörit osaavat näyttää siltä, kuin heidän työnsä olisi yhtä hupia.

Tein työni ja lähdimme Tiian kanssa pöllämystyneinä pois asemalta. Ihan kuin olisimme olleet seikkailulla. Joskus työ ja huvi sekoittuvat. Ja hyvä niin.