Nyt joulun ajan on ollut hassu fiilis. Nimittäin: valmistuin toimittajaksi 18.12. ja juhlistin sitä heti seuraavana päivänä. Juhlat olivat mahtavat ja sain paljon kannustavia kommentteja. Mummi pohdiskeli valmistujaisissani ihanasti: Nykypäivänä on tosi hienoa, että on ammatti. Ennen se merkittävä juttu oli, että pääsi naimisiin. Mutta kuka vaanhan pääsee naimisiin! Ei kaikilla ole ammattia!

Juhlien jälkeen olen ollut rennolla, uteliaalla ja hauskalla päällä. Koska ei ole töitä, ei koulua eikä juuri mitään suunnitelmia, ja on ollut vieläpä joulu, on ollut jotenkin rohkea ja vallaton olo. Olen mietiskellyt, että tästä "nollatilanteestahan" voi suunnata ihan mihin vaan.

Pohdimme poikaystäväni äidin kanssa, että kiva kun jouluna ei ole ollut kiire minnekään. Nauroin ja totesin: "Niin, no mulla ei oikeastaan ole kiire mihinkään.. niinko elämässä ylipäätään."

Toki erinäisten tukihakemusten ja työhakemusten täyttäminen sekä työpaikkailmoitusten selaaminen on vähentänyt vallatonta fiilistelyäni ja lisännyt kiirettä, mutta onneksi vain sopivasti.

Vuonna 2011 lukion jälkeen olin stressaantunut ja surullinen opiskelujen loppumisesta. Pelotti liikaa. Sulla on elämä edessä, sanoi joku ylevästi. Halutti todeta, että suksi sie suohon ja piä elämäs. Nyt vasta ammattikorkeakoulun jälkeen tuntuu, että on elämä edessä.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä useammin oivallan, että mie ite päätän, millaista elämäni on.  Jos haluan muutoksia, minä olen lähtölaukaus. Toki elämää voi elää niinkin, että kaikki muu ympärillä muuttuu, mutta itse ei laisinkaan. Mutta kaipa se ei ole jutun juju?

Ja juu toki kaikkea ei voi vain itse päättää. Tähän väliin voisi pohtia ympäristön tuomia haasteita, yllättäviä sairauksia, kilpailtuja työpaikkoja, epäonnistumisia haastatteluissa ja pääsykokeissa, elämän suruja ja niinpä edelleen, mutta pohditaan niitä toisessa postauksessa. Juuri nyt olen kevyellä mielellä ja yritän keksiä hulluja ideoita tulevaisuuteni varalle. Voisinko olla toimittaja, joka tekee myös kasvomaalauskeikkoja lasten juhlissa. Entä jos opettelisin oikeasti viron kielen. Entäpä jos muuttaisin ulkomaille.

Kevyelle mielelle sopivat unelmanopat. Luin jostain (tai luultavasti Saku Tuomisen mainiosta kirjasta Hyvä elämä), että kannattaa unelmoida paljon. Ja jotta edes joskus toteuttaisi unelmiaan, kannattaa kirjoittaa kuusi unelmaa paperille, heittää noppaa ja sitoutua toteuttamaan nopan luvun osoittama unelma. Vaikkapa unelma numero kolme.

Seitsemän siskoa -kesäteatteriesityksen loppubileisiin olin ostanut unelmanoppia, joita saivat ottaa kaikki työryhmäläiset ja paikalla olijat.

Nyt viikko sitten ystäväni Laura tuli valmistujaisiini ja kertoi että hänellä on minulta saamansa unelmanoppa aina takin taskussa. Sain häneltä 12-sivuisen violetin nopan saatesanoin, että monitaitava tarvitsee erikoisnopan. (Huuh, aika superkehu!)

Ei elämä muuten ole pelkästään edessä.

Poikaystäväni lähtee ulkomaille työharjoitteluun viikon päästä, joten yritän ottaa kaiken irti ajasta ennen hänen lähtöään. Siksi elämä on jotenkin myös tässä.
Aika ihanaa.

P.S. Sain joululahjaksi vallattomiin fiiliksiin sopivan upean julisteen "The Queen of the Woods", jonka on suunnitellut Ilja Karsikas.

Kommentit (0)

Seuraa 

Sandra Lamppu on Helsingissä asuva 24-vuotias kirjoittaja ja teatterityöläinen. Blogissa sukelletaan viehättäviin sattumiin, juostaan ratikkaan ja tuijotetaan sorsia. Kirjoittajalle tärkeintä on muistaa äitinsä sanat: "Älä ole aina niin varovainen." Siksi hän tekee välillä mitä lystää ja keksii tarinoita myös päästään. 

Seuraa bloggaajaa Facebookissa tai Instagramissa! Voit myös kuunnella Hyvään päähän -soittolistaa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin. Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

 

Blogiarkisto

2016
2015

Kategoriat

Instagram