"Toivottavasti ura-ahdistus on hälvennyt!"

Lause vanhan työkaverin huhtikuisesta tekstiviestistä tuli mieleeni äsken. Luin nimittäin Facebookista ystäväni saaneen lähdön työpaikastaan. Oli taas yhdet yt-neuvottelut.

Olen ehkä hullu, kun kirjoitan tästä aiheesta. Käännellä nyt veistä tuoreessa haavassa. Mutta kuten mummi minuutti sitten sanoi sattumalta: "Ai miten niin pitäskö sun sanoa niin? Sun pitää sanoa, mitä sä ajattelet!"

Niin, että haluanpa sanoa, että ei, ura-ahdistukseni ei todellakaan ole hälvennyt.

Valmistun jouluna toimittajaksi (jos ja kun nyt vielä tsemppaan pari kurssia kasaan). Matkani "valmiiksi" toimittajaksi on ollut kiinnostava, hauska ja välillä ahdistava.

Olen jännittänyt paljon haastatteluja ja ylipäätään toimittajan roolia, ja siitä aiheesta tein opinnäytetyönikin Ammattiaan arempi – Miten toimittaja tulee toimeen jännittämisensä kanssa?  Kirjoittaessani oppariani kävin läpi kiusalliseksi kokemaani epävarmuuttani sekä huomasin, miten paljon olen kehittynyt lähes neljän kouluvuoden aikana. Lopputulema: on ok, että olen vielä kesken ja on ok, että jännitän. Erittäin ok.

Opiskeluaikanani minulla oli kaksi harjoittelua, joissa unohdin pohtia olenko oikeanlainen toimittajaksi, sillä keskityin tekemään duunini hyvin. Nautin toimitustyöstä, tutustuin ihmisiin, ähräsin, väkersin, mokailin, sain palautetta, opetin jopa muita jos osasin, väsyin, nauroin ja onnistuin.

Opin kuitenkin inhoamaan media-alaa. Nimittäin ensimmäisessä harjoittelupaikassani oli ollut samana vuonna yt-neuvottelut ja toisessa paikassani ne alkoivat samana päivänä, kun aloitin hommat. Tieto neuvotteluista tuli kirjaimellisesti kesken koulutukseni. Perehdyttäjäni katsoi minua ja kysyi hämmentyneenä esimieheltä: "Perehdytetäänkö?"

Jos jotain opin harjoittelussa, niin sen, että yt-neuvottelut haavoittavat työntekijöitä ja työyhteisöä syvästi. Negatiivinen puhe lisääntyy työpaikalla ja tunnelma on milloin latautunut, odottava ja jännittynyt, milloin stressaava, surullinen ja melankolinen. Joskus harvoin surkuhupaisa ja yhteisöllinen.

Yt-neuvottelut voivat tulla kalliiksi, vaikka niiden tarkoituksena on säästää. Ihmiset, jotka ennen olivat työnsä osaavia, rentoja ja luovia, ovatkin paniikissa ja lamaantuneita. Huomasin, että yt-neuvottelut kasvattavat hälläväliä-asennetta, josta muutama fiktiivinen esimerkkilausahdus:

"No, voin vaikka vaihtaa alaa. Ryhdyn vaikka hierojaksi!"
"Muutan Norjaan!"
"Kannattaako tätäkään tehdä kunnolla, kun jos tää koko homma kohta loppuu? Lätkäse siihen vaan jotain."

En ihmettele. Intohimo, tarkkuus ja luovuus karkaavat sieltä, missä ihminen pelkää liikaa. Pelkää, ettei pärjää eikä voi maksaa puhelinlaskuja, Tuulin tanssitunteja tai asuntolainaansa. Tai ahdistuu siitä, että ammatillinen identiteetti viedään eikä yhtäkkiä olekaan mitään.

Minua on opettanut moni upea tyyppi harjoitteluissani ja koulussani, mutta sitä kukaan heistä ei ole opettanut, että miten tällä alalla oikeasti pärjää. Että miten selviää sen ajatuksen kanssa, ettei oikeastaan ehkä pidäkään tästä "alasta". Että vaikka rakastaa työtään, pitää alaansa lannistavana. Nyt osa niistä, joihin olen harjoitteluissa kiintynyt, ovat vaihtaneet alaa kokonaan.

Olenkin miettinyt miten minä voin haaveilla "tulevista haasteistani" toimittajana, kun ne ihmiset, joista katson esimerkkiä, nujerretaan edessäni.

Voisinpa ojentaa rahasalkun, jolla kaikki mediatalojen ongelmat olisi ratkaistu. Voisinpa! Tyydyn omalla vähällä sivustaseuraajan kokemuksellani toivottamaan voimia niille, jotka tällä hetkellä ovat keskellä elämänmuutosta. Toivottavasti se muutos hellii ja kuljettaa oikein.

Vedin äsken mummini kanssa lakanoita, ja mutisimme samalla omiamme ja yhteisiämme. "No nyt, veto." Laskimme yhdessä. "Yks kaks kolme." Lakana heilahti niin, että mummi meinasi mennä kumoon. Vauhdissa mummi jutteli: "Me ollaan fiksuja. Fiksut pärjää aina."
 

 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Sandra Lamppu on Helsingissä asuva 24-vuotias kirjoittaja ja teatterityöläinen. Blogissa sukelletaan viehättäviin sattumiin, juostaan ratikkaan ja tuijotetaan sorsia. Kirjoittajalle tärkeintä on muistaa äitinsä sanat: "Älä ole aina niin varovainen." Siksi hän tekee välillä mitä lystää ja keksii tarinoita myös päästään. 

Seuraa bloggaajaa Facebookissa tai Instagramissa! Voit myös kuunnella Hyvään päähän -soittolistaa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin. Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

 

Blogiarkisto

2016
2015

Kategoriat

Instagram