Jos joskus hermostun heilaani, voin tulla katsomaan tätä postausta ja lopettaa kiukuttelun top tykkänään. Poikaystäväni nimittäin otti ja järjesti jälkikäteisenä synttärilahjana minulle yllätysviikonlopun. Minun kalenteriini oli ruksittu vain merkki, ettei mitään saa sopia la-su.

 

Yllätysviikonloppuuni kuului aamukahvit Kaffecentralenissa, käynti Designmuseossa, lounas mainiossa mat:issa Iso-Roobertinkadulla, reissu Fiskarsiin, koti-ilta makaronilaatikolla sekä sunnuntaibrunssi Sandrossa. Viikonloppu kruunautui sunnuntai-illan päivällisellä poikaystäväni vanhempien luona. On muuten ihana sattuma, että aidosti pitää rakkaansa vanhemmista. Ettei kyläily tunnu työltä. Tuntuu, että toisen mukana oma lähipiirini pikkuhiljaa kasvaa ja vieläpä sellaiseen suuntaan, josta pidän.

Arviointikriteerinä monipuolinen ja kiinnostava yllätysviikonlopun ohjelma: Vuoden poikaystävä -palkinto menee allekirjoittaneen heilalle! Ironia sikseen. Oli hauskaa ja ihanaa. Tuntui hassulta, että minua hemmoteltiin näin. Ja että ohjelma oli kuin minulle tehty.

 

Haluan erityisesti hehkuttaa Designmuseon Lapsen vuosisata -näyttelyä. Se oli huikean leikkisä ja kiinnostava. Yhdessä näyttelyhuoneissä pystyi esimerkiksi konttaamaan näyttelypöydän alle ja kiipeämään koloon, jossa sai kuulla ylhäältä kaiuttimista sadun. Nerokasta! Harmi, että aikuiset eivät tajua lähteä konttaamaan.
Ainoa miinus museolle hiekkalaatikosta, johon ei saanut koskea. Mutta sitäkin isompi plussa, että Designmuseon shopissa oli muumisaksia hinnalla 10,60e. Olin ostamassa niitä ystävälleni, mutta poikaystävä puhui ympäri miettimään vielä (tietäen, että ajaisimme vielä samana päivänä Fiskarsiin!) Muuten: Fiskarsin tehtaanmyymälässä pienten muumisaksien hinta olikin 11,10e ja periaatteesta en ostanut niitä, vaan aion lampsia jonnekin muualle ostoksille. Eikö tehtaanmyymälässä ole tapana olla edullisinta?

 

Palatakseni lillukanvarsista ja saksista itse asiaan eli yllätyksiin. Nyt yllätysviikonlopusta itse ihan pöllämystyneenä voin suositella järjestämään läheiselle yllätyksen jos toisenkin. Luulen, että pienikin yllätys ajaa asian. Yllätyshän on oikeastaan sitä, että antaa toiselle huomiota, kuorruttaa toisen hellällä huomionarulla. Sen narun ympäröimänä on rakastettu ja turvallinen olo. 

 

Kuvat Designmuseosta, mat:ista & Fiskarsista.

Kommentit (2)

Vierailija

Aion ehdottomasti, blogisi innoittamana, ehtiä Design-museoon ja ryömiä pöydän alle (vaikka olenkin aikuinen?)! Kauniita valokuvia tallensit hemmotteluviikonlopustasi.

Seuraa 

Sandra Lamppu on Helsingissä asuva 24-vuotias kirjoittaja ja teatterityöläinen. Blogissa sukelletaan viehättäviin sattumiin, juostaan ratikkaan ja tuijotetaan sorsia. Kirjoittajalle tärkeintä on muistaa äitinsä sanat: "Älä ole aina niin varovainen." Siksi hän tekee välillä mitä lystää ja keksii tarinoita myös päästään. 

Seuraa bloggaajaa Facebookissa tai Instagramissa! Voit myös kuunnella Hyvään päähän -soittolistaa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin. Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

 

Blogiarkisto

2016
2015

Kategoriat

Instagram