"Mie en jotenkin pysty nyt kirjoittamaan. Tosi ahdistavaa, ettei pystykään tekemään sitä, missä yleensä on omimmillaan. En keksi mitään."
"Mikset sie kirjoita siitä?"

"Niin... No. Niin."

----

Olen viime aikoina yrittänyt kirjoittaa hyvin ja paljon. Olen ollut niin innoissani, että blogi siirtyi Kodin Kuvalehden sivuille, että olen oikein yrittämällä yrittänyt. JA tulos: en ole kirjoittanut juuri mitään.

Olen mennyt lukkoon liiasta yrittämisestä.

Onhan tässä toki muutama muukin syy siihen, että kirjoittaminen on tökkinyt ja olen kököttänyt tietokoneeni edessä kuin peura ajovaloissa.

Ensinnäkin: olen korviani myöten rakastunut. Tuntuu, että elämässäni on meneillään jotain niin arvokasta, ihanaa ja intiimiä, etten uskalla tai osaa jakaa sitä. Ja minulle kirjoittaminen on ajattelua ääneen, rehellisyyttä ja jakamista. Nyt on jotenkin liian paljon.. no, salattavaa, ettei uskalla kirjoittaa oikein mistään. On mälsää huomata, että rohkea rakastuminen tekeekin minusta varovaisen kirjoittajan.

Lisäksi olen, jos suoraan sanon, aika uuvuksissa tästä rakastamisen ja seurustelemisen opettelusta. Kaksikymppiseksi CV:ni on yllättävän pitkä, mutta tyttöystäväkokemusta on laihanlaisesti. En ole muuten tiennytkään, että yhdessä olossa vaikeinta on erillään olo. On vaikeaa tietää, milloin on hyvä olla me ja milloin taas minä ja sinä.

Kun uuvuksiin saakka harjoittelee sitä asiaa me, unohtuvat hetkittäin asiat, jotka tekevät minusta minut. Kuten kirjoittaminen. Kirjoittajaminäni on ollut nukkumassa sillä aikaa, kun rakastunut minäminäni on riekkunut ulkona.

Ja ehkä on olemassa jokin tahaton kirjoittajan "suhdesensuuri." Ennen pystyin kirjoittamaan mitä mieli näytölle toi, koska olin niin hitosti yksilö enkä kimpassa kenenkään kanssa. Nyt nynnyilen ja mietin, että mitähän se heilani ystävä VilleEerikJooseppi heilastakin miettii, kun tyttöystävä kirjoittaa noin ja näin. JA mitähän se heila mun teksteistä miettii, se varmasti miettii! Voi hyvä helvetti.

Ja sitten vielä ne nettimäntit. Olen tajunnut, että on oikeastaan hulluutta kirjoittaa omasta ja läheisten elämästä nettiin. Nimittäin täällähän pyörii vaikka mitä vihaisia mänttejä! Siis niitä, jotka nauttivat toisten loukkaamisesta mukanokkelilla, nöyryyttävillä ja tuomitsevilla kommenteilla. (En tosin usko, että kommentointi tekee nettimänttien elämästä yhtään sen parempaa.) Ja joku viisas sitten neuvoo, että eihän niistä nettimänteistä pidä välittää, mutta sitten sitä kuitenkin vähän välittää, pelkää ja pahoittaa mielensä. Suojelee etukäteen itseään ja läheisiään.

Kun taas kerran yritin kirjoittaa, mutten onnistunut, tuli mieleeni talomme vanha, ruskea kellarin ovi. Meillä on nimittäin varsin pirullinen kellarin ovi.

Monta kertaa taistelin oven kanssa saamatta sitä auki. Se oli oikeastaan ironista, sillä en varsinaisesti halunnut mennä kellariimme, oli vain pakko. Kellarimme on juuri sellainen vanha ja sokkeloinen paikka, jossa tv-ohjelmien kidutusmurhat tehdään. Yritin työntää vanhaa, kulunutta avainta niin syvälle kellarin oven lukkoon kuin mahdollista ja kääntää avainta hitaasti, kuin taktikoiden. Ei tuloksia.

Viime kellarikäynnillä selvisi, että ovi aukeaa, kun ei yritäkään työntää avainta loppuun asti, kun ei yritä niin kovasti. No niinpä tietenkin, ajattelin. Vain rento saa oven auki. Ja vain rohkea menee portaat alas murhakellariin.

Kai se on niin, että vain rohkea ja rento voi kirjoittaa.

Ja kun kirjoittaja ei ole rento saati rohkea, voi hän kuunnella säveltäjä Chydeniuksen ja sanoittaja Siirosen laulua:

"Ole rohkea, sydän. Ethän levolle käy. -- Ole rohkea, sydän. Ole rohkea nyt, omaa ääntäsi kuule, ei se ole särkynyt."

Kommentit (0)

Seuraa 

Sandra Lamppu on Helsingissä asuva 24-vuotias kirjoittaja ja teatterityöläinen. Blogissa sukelletaan viehättäviin sattumiin, juostaan ratikkaan ja tuijotetaan sorsia. Kirjoittajalle tärkeintä on muistaa äitinsä sanat: "Älä ole aina niin varovainen." Siksi hän tekee välillä mitä lystää ja keksii tarinoita myös päästään. 

Seuraa bloggaajaa Facebookissa tai Instagramissa! Voit myös kuunnella Hyvään päähän -soittolistaa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin. Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

 

Blogiarkisto

2016
2015

Kategoriat

Instagram