Kävin 'siskoni' kanssa teatterimatkalla Jyväskylässä. Näimme Anssi Valtosen ohjaaman Jekyll & Hyde -musikaalin, jonka puitteet olivat mahtipontiset. Nimiroolissa oli perjantaina Joni Leponiemi. Mutta täytyy sanoa: kyllä Jekyll & Hyde -esitys on naisten viemä tanssi. Esityksen naispäärooleissa ovat häkellyttävän suvereenit Saara Jokiaho ja Maria Lund. Lund ko tuli lavalle, loksahti suuni auki. Pokkaa riitti!

Mikä parasta: väliaikakahvion leidit ne vasta parasta laatua olivatkin! Mukavia ko mitkä. 

Juuri ennen väliajan loppumista iski halu kokeilla neljän euron porokakkua (?) ja pokkana kysyin, saisinko salakuljettaa sitä jossain kipossa saliin. Sain mie, ko oli pokkaa kysyä. Koska olin aiemmin ihmetellyt, mikä on Jekyll & Hyde -kakku, sain pienen siivun sitäkin, vaikka kuinka kielsin laittamasta. "Mie laihutan!" Eihän sitä uskottu ja siskokin tokas: "No sä kyllä kerjäämällä kerjäsit!" Ai jaa!

Sain pari ihmettelevää ja vähän pahaa katsetta, kun kiikutin saliin take away -annostani väliaikaherkkuja. Mutta esitys kertoi pahuudesta, joten eiköhän se ollut ihan paikallaan olla pikkusen paha katsomossakin. Palkkioksi, tai ehkä kostoksi take away -pahuudestani olin räpinyt pimeässä katsomossa osan kakuista housuilleni. Selvisi, kun esitys loppui. Sivistynyttä teatterissa käyntiä!

Kuva: Jiri Halttunen/ Jyväskylän kaupunginteatteri. Kuvassa Maria Lund ja Henri Halkola.

Kävimme lauantaina katsomassa myös Pirkko Saision kirjoittaman ja Heini Junkkaalan dramatisoiman Elämänmenon, jonka Jyväskylään on ohjannut Kaisa Korhonen. Pääosan esittäjä Anne-Mari Alaspää on roolissa hurmaava, samoin "äitinsä" Anneli Karppinen.

Kohtaus, jossa Karppisen esittämä äiti pyytää anteeksi tyttäreltään Marjalta, oli minulle niin liikuttava, että meinasin pakahtua. Harmi kyllä esityksen maneeriksi muodostunut jatkuva simultaanisuus pilasi minulta liikuttavan hetken. Simultaanisuudella tarkoitan sitä, kun eri puolilla lavaa tapahtuu jotain pientä toimintaa vaikka fokus on esimerkiksi etulavan tapahtumissa.

No, ainakin kohtaus herätti lopulta tunteita, kun halutti huutaa: "en mie halua tuota naapurin lakaisevaa ukkoa tai jotain takalavan pyykkinaista kattoa ko nyt tätä äitiä ja tytärtä, pois muut, mie en kuule mitä tuo äiti sannoo!"

Kuva: Kari Junnikkala / Jyväskylän kaupunginteatteri. Kuvassa: Anne-Mari Alaspää ja Anneli Karppinen

Vaikka Elämänmeno on esityksenä mielestäni hieman tukossa ja täynnä, se käsittelee hienosti vanhemmuutta ja sitä, miten tärkeää lapselle on tulla nähdyksi ja huomatuksi.

Ennen Elämänmeno-esitystä istuimme siskoni kanssa aamupalalla hotellissa. Aamupalalla oli myös äiti kahden noin 10-vuotiaan tyttären kanssa. Pian äidille tuli soitto. Joku odotti parkkipaikalla. "Meettekö hakemaan?" äiti kysyi tytöiltä.
Parkkipaikalla odotti pakettiauto. Kuskin paikalla näkyi istuvan mies, auton ovi oli auki. Mies halasi molempia tyttöjä pitkään. Kun toinen tytöistä viipyi sylissä, viittoi mies asvaltilla seisovaa tyttöä myös syliinsä. Siinä he olivat kolmestaan: halasivat niin, että melkein roikkuivat parkkeeratun auton penkiltä.

Hetki kesti ja kesti. Liikutuin. Mikään ei tullut tielle, lakaisemaan tai häiritsemään. Sellaista on se elämänmeno, joskus.

Kommentit (7)

Vierailija

Kiitokset bloggarille♥hienoa kun olitte mukana elämänmenossamme♥ihanaa kevättä!T.AnneliK

Vierailija

Teatterityöläinen korostaa kahdesta näin hienosta esityksestä lähinnä sitä, että sotki porokakulla housunsa sekä sitä, ettei pysty kuuntelemaan jos lavalla äänettömästi tapahtuu samalla jotain muutakin. Yllätys: elämässä aika usein tapahtuu kaikenlaista muutakin kuin oman navan ympärillä pyöriminen.
(Ja onko tässä nyt riittävän monta kertaa ilmaukset "ko" ja "pokka"?)
Onneksi tämä ei ole teatteriblogi, se olisi jo aika surullista.

Sandra Lamppu
Liittynyt10.9.2015

Kiitos kommentistasi! En pyrkinyt kirjoittamaan kokonaista ja perusteltua kritiikkiä, ja se toivottavasti välittyy tekstistä. En siksi esimerkiksi otsikoinut tekstiä esityksen nimillä, kuten kritiikin kohdalla usein on asiallista.

Olet oikeassa, että tekstissä tulisi arvioida esityksiä kokonaisvaltaisemmin, mikäli haluaisi esiintyä kriitikkona.

Nautin esityksissä usein siitä, että asioita tapahtuu samanaikaisesti. Elämänmeno oli hieno, mutta erityisesti tuosta kyseisestä kohtauksesta en pitänyt, sillä toimintojen samanaikaisuus söi hetken tehokkuutta.

Tuohon huomaamaasi ko-sanaan kommentoin: mie olen kotoisin Rovaniemeltä, puhun murretta hiukan edelleen ja sen vuoksi kirjoitan murteella myös tekstejä.

Hienoa, että sieki pidit molemmista esityksistä!

Oma blogini: Hyvään päähän
Seuraa minua Facebookissa & Instagramissa.
 

Vierailija

Hyvä vastine, kiitos. Kieltämättä pohjoista murretta lukee harvemmin, joten kirjoitettuna siihen kiinnittää korostetusti huomiota (mie ja sie tulevat muiltakin murrealueilta vastaan) - puheessa murteet ovat aina rikkaus. :)

Seuraa 

Sandra Lamppu on Helsingissä asuva 24-vuotias kirjoittaja ja teatterityöläinen. Blogissa sukelletaan viehättäviin sattumiin, juostaan ratikkaan ja tuijotetaan sorsia. Kirjoittajalle tärkeintä on muistaa äitinsä sanat: "Älä ole aina niin varovainen." Siksi hän tekee välillä mitä lystää ja keksii tarinoita myös päästään. 

Seuraa bloggaajaa Facebookissa tai Instagramissa! Voit myös kuunnella Hyvään päähän -soittolistaa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin. Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

 

Blogiarkisto

2016
2015

Kategoriat

Instagram