Menin hammaslääkäriin vanhojen kotikulmieni lähelle. Päätin ottaa itsestäni ja kirjastosta selfien, jotta voisin fiilistellä tilannetta ystävälleni WhatsAppissa. Kännykässäni toimii vain selfiekamera, joten viestintäni on nykyään aika narsistista. Oikea kamera on pirstaleina. Hymyilin leveästi ja aloin ottaa kuvaa, kun mummo muutaman metrin päästä alkoi huutaa:

"Mitä sinä osottelet sillä kameralla?!"
Mummo seisoi pipo vinossa ja kävelysauvat kourassa kiukkuisena kuin ampiainen.
"Yritin ottaa...", sopersin ja tajusin, ettei mummo tajua mikä on selfie. "Yritin ottaa kuvaa tuosta kirjastosta!"
"Mitä! Älä osoittele sillä kameralla kun kävelen! Minusta ei saa ottaa kuvaa. Ota mitä otat mutta älä minusta ota", mummo huusi posket yhtä punaisina kuin tuulitakkinsa.
Päätin olla hiljaa, vaikka halutti vähän tapella. Jos olisin kehdannut, olisin kyllä näpäyttänyt: "Mitä sie hitto vie siinä höyryät, en mie sinusta mittään kuvia ois ottanut ko ittestäni täällä tutuilla huudseilla. Pittääkö saatana soikoon kiukutella muille, mene muualle siitä sauvoillas sohimasta!"

Mykkänä kävelin hammashoitolaan. Tuijotin julistetta, joka varoitti nuuskan vaaroista. Kuuntelin, kun nuori äiti lohdutti poikaansa: "Tämä oli iso juttu. Pärjäsit hienosti!"
Hammaslääkäri tepasteli paikalle: "Lamppu." Sitte mentiin. Mies harppoi kovaa kyytiä huoneeseensa, istahti ja sanoi: "No niin, sulla oli jotain tuolla vasemmassa alahampaassa, minkälaista?" Ovi jäi auki. Hoitaja tuli huoneeseen, muttei sulkenut ovea.
Seisoin levottomana, mietin aukinaista ovea ja selitin: "Vihlontaa ja kipua, silloin tällöin, ei johdonmukaisesti. Se hammas on myös epämääräisen harmaa. Stressaantuneena narskutan niin se varmaan lisää kipuja."

Mies katsoi tietokoneen ruutua eikä tainnut tykätä epämääräisyydestäni. Olimme väärällä jalalla molemmat ja kipukin oli vääränlaista ja harmauskin epämääräistä.

Hammas kuvattiin ja puhuttiin jumpasta, joka auttaa tai ei auta narskuttamiseen ja purentalihasten kipuihin. Purentavaivaesite käsissä kysyin, että mites ne muut hampaat.

"En minä niitä katsonut. Tämä oli tarkastus vain vasenta alahammasta varten. Ei kaupunki mitään kokonaisia hammastarkastuksia kenellekään anna."
"Ai. Sanoin silloin puhelimessa, että haluan tarkistuttaaa hampaat ja että alas vasemmalle sattuu. Pitääkö minun nyt varata erikseen aika koko hampaiden tarkastukseen? Että sie katoit nyt vaan tuon yhden kohdan?"
"Pitää."
"No niin. Kiitos teille ja päivän jatkot."
Lähteissä painoin palauteautomaatin myrtsiä naamaa ja olin hetken vahingoniloinen. Vaikka kuka  niitä palautteita ikinä automaatista katsoo.
Jonotin puhelimessa varatakseni uuden ajan kaikkien hampaiden tarkastukseen ja hyppäsin bussiin. Metroasemalla bussista jäi kanssani nainen rollaattorin kanssa. Odotin keskiovella, että hän pääsisi ennen minua pois bussista. Tuijotin naista tympääntyneenä, kunnes tajusin kysyä:
"Tarviitko apua?"
"En", nainen totesi tiukasti ja sanoi pienen tauon jälkeen: "Mutta kiitos!"

Hyviä ovat ne, jotka katkaisevat hampaiden kiristelyn kierteen.

Kommentit (0)

Seuraa 

Sandra Lamppu on Helsingissä asuva 24-vuotias kirjoittaja ja teatterityöläinen. Blogissa sukelletaan viehättäviin sattumiin, juostaan ratikkaan ja tuijotetaan sorsia. Kirjoittajalle tärkeintä on muistaa äitinsä sanat: "Älä ole aina niin varovainen." Siksi hän tekee välillä mitä lystää ja keksii tarinoita myös päästään. 

Seuraa bloggaajaa Facebookissa tai Instagramissa! Voit myös kuunnella Hyvään päähän -soittolistaa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin. Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

 

Blogiarkisto

2016
2015

Kategoriat

Instagram