Tietokoneen valokuvakansiota tyhjentäessäni huomasin, että olen jostain ihmeen syystä päättänyt aina välillä kahvilla ollessani ikuistaa pöydällä nököttävän kahvikupin (ja pullan. Nyt selvisi sekin, miksi torstaina uimahallin vaa'alla painoin taas kilon enemmän kuin pitäisi.) Mitä ihmettä olen ajatellut? Nyt minulla on kuppikuvia sieltä täältä.

Katsoessani kaikkia ihmeellisiä kahvikuppikuviani tajusin, etteivät nuo kuvat oikeastaan kerro mitään tilanteesta, jossa olin, kun satuin juomaan kahvia. Sitten keksin!  Aloitankin nyt osittain fiktiivisen tekstisarjan nimeltä Kahvin takana on nainen. (Heh heh.)

Sarjassa siis kahvikuppikuvan "kuvateksti" kertookin jotain aivan muuta tai jotain enemmän, kuin mitä kuva kahvikupista yksin voi kertoa.

Tästä se alkaa. Kuva yllä. 

Kahvin takana on nainen, osa 1

Viime vuosina ja viime aikoina nainen oli ollut koko ajan enemmän sitä mieltä, että ihmisen pitäisi tehdä mitä hän itse haluaa ja näkee parhaaksi tehdä.

No sitten yhtenä perjantaina nainen oli väärässä.

Hän kävi lääkärissä toimenpiteessä, joka yllättäen pistikin huipaten. Hoitaja laittoi naisen makaamaan ja siinä hän makaili tovin. Hän nousi istumaan ja oli jo lähdössä pois, kun hoitaja kyseli oloa ja totesi että ehkäpä jäät vielä siihen."Yks nainen pyörty parkkiksella ja joutui sairaalaan, kun ei ottanut rauhassa." Nainen istui ja odotteli. Sitten nainen nousi ylös ja teki taas lähtöä. Hoitaja pyysi, että nainen jäisi vielä käytävään istumaan hetkeksi. Nainen istui. Hoitaja tuli kyselemään naisen vointia ja tämä totesi, että kyllä mie nytte lähen. Hoitaja pyysi jälleen jäämään. Tunnin nainen siellä oli ja tätä jahkattiin: mie lähen. istu vielä. mie lähen. istu vielä.

Lopulta nainen kiitti huolenpidosta ja sanoi lähtevänsä nyt syömään jotain. Hoitaja puolsi: no ehkä se on hyvä syödä.

Vasta kaupan kulmalla mussuttaessaan karjalanpiirakkaa nainen tajusi, miten ammattitaitoinen hoitaja oli ollut. Nainen oli yrittänyt silmät sikkuralla fuskata: olo ihan hyvä! Vaikka hän oli istunut terveyskeskuksen penkillä ihan ulapalla ja kasvot valkeina. Välillä pitää uskoa muita.

Sitten nainen lompsi viereiseen kahvilaan, tilasi kahvin ja pullan, istuutui alas ja luki Ilta-Sanomista, kuinka joku oli löytänyt elämäänsä tasapainon ja kuinka jollakulla oli taas elokuvan ensi-ilta.

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Sandra Lamppu on Helsingissä asuva 24-vuotias kirjoittaja ja teatterityöläinen. Blogissa sukelletaan viehättäviin sattumiin, juostaan ratikkaan ja tuijotetaan sorsia. Kirjoittajalle tärkeintä on muistaa äitinsä sanat: "Älä ole aina niin varovainen." Siksi hän tekee välillä mitä lystää ja keksii tarinoita myös päästään. 

Seuraa bloggaajaa Facebookissa tai Instagramissa! Voit myös kuunnella Hyvään päähän -soittolistaa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin. Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

 

Blogiarkisto

2016
2015

Kategoriat

Instagram