Eilen hengailin kotona yksikseni, lepäsin ja järjestelin kotia. Tuntui hyvältä olla vain yksin ja tehdä mitä lystää. Tuntui vapaalta.

Siivotessani sälälaatikkoa satuin katsomaan Vee Speersin julistetta, joka lojui jälleen kerran lattialla seinältä tippuneena, sillä en ollut saanut hankittua sille kehyksiä.  Päätin, että nyt hoidan homman, ja lähdin ex tempore IKEAan ostamaan julisteelle kunnon kehykset.

Ostin julisteen Tukholman Fotografiska-museosta keväällä, sillä se häiritsi minua. Minä halusin maksaa itseni kipeäksi tuosta julisteesta, tuosta tytön katseesta. Kuva tytöstä oli samaan aikaan epämiellyttävä ja kaunis.

Käytyäni nyt IKEAssa sanoin poikaystävälleni, että ostin kehykset "sille pelottavalle tummalle tytölle."

Tytöstä, teoksesta Untitled #3, tulee minulle monella tapaa huono omatunto ja ehkä siksi se on pelottava. Tyttö muistuttaa minua siitä, miten paljon mätää maailmassa on. Tyttö mustien siipien kanssa saa ajattelemaan muun muassa, kuinka monet lapset aikuistuvat liian aikaisin.

Kuva jopa syyllistää minua siitä, miten paljon mielestäni maailmassa on mätää, mutta miten vähän itse asialle teen. En ole rehellinen arvoilleni, vaikka muka pyrin olemaan hyvä. En esimerkiksi "muista" kierrättää, syön nakkeja, vaikka en ole varma haluanko olla lihansyöjä ja ostan vaatteita, joiden eettisyydestä en ole varma. Olen kertakaikkisen löperö: missä se selkäranka luuraa?

 

Nyt julisteella on kehykset ja tyttö saa piinata minua rauhassa rypistymättä. Olen sitä mieltä, että maailmassa pitäisi olla enemmän piinaavia tyttöjä. Tyttöjä, jotka muistuttavat, ettei kaikki ole hyvin. Tyttöjä, jotka katsovat suoraan kohti ja sanovat, mitä ajattelevat.

Mietin sitä eilen, sillä oli YK:n kansainvälinen tyttöjen päivä."Tyttöjen päivänä 11. lokakuuta on syytä edistää tyttöjen osallistumismahdollisuuksia parantavia kampanjoita ja ideoita, esimerkiksi tukemalla heidän koulutustaan ja vaatimalla heille elämä ilman syrjäyttäviä ennakkoluuloja ja lasikattoja, olivat heidän lähtökohtansa sitten mitkä tahansa."

UN Women kertoo: "Joka kolmas tyttö kehitysmaissa menettää lapsuutensa joutuessaan alaikäisenä naimisiin. Joka kolmas nainen joutuu väkivallan uhriksi. Joka päivä tuhansien tyttöjen koulutie katkeaa raskaaksi tulemisen tai väkivallan vuoksi."

Suomessahan monella tytöllä on hyvä ja turvallinen olla. Mutta on meilläkin petrattavaa. On palkkaerot, ulkonäköpaineet, tytöttelyä ja kohta ehkä abortti, jonka hoitohenkilökunta voi kieltäytyä tekemästä.

On perheväkivaltaa ja liian vähän tilaa. Kun soitin kesällä miehensä pahoinpitelemäksi joutuneen naisen puolesta turvakotiin, oli turvakoti täynnä.

On katseita, sanoja ja suoranaista häirintää. Vaikka en pukeudu paljastavasti, ei minulla ole aina ratikassa turvallinen ja hyvä olla, sillä joku vastapäinen urpo päättää tuijottaa minua lakkaamatta. Joskus (minä, nuori nainen) olen joutunut menemään väliin, kun keski-ikäinen mies lähentelee nuoria tyttöjä, sillä kukaan muu ei ole mennyt.

Eniten olen viime päivinä miettinyt saako Suomessa nainen sanoa, mitä tahtoo. Minkälaista lokaa saavat niskaansa ne, jotka sanovat mielipiteensä ääneen? Asia tuli mieleeni, kun arvostelin Ylen pakolaisiltaa Twitterissä ja sain keski-ikäiseltä mieheltä loukkaavan (ja rasistisen) twiitin, jossa puhuttiin sormettamisestani. Hetkeksi minulle tuli epävarma ja inhottava olo.

Onneksi Virpi Salmi kirjoitti Lilyyn pistävän ja nokkelan kolumnin Turvapaikanhakija, opettele Suomen tavat.  Se yksi keski-ikäinen sormettaja-Jukka unohtui, kun nauroin Salmen tekstille.

Salmi kirjoittaa: "Kukkahattutäti. Olet ehkä saattanut kuulla jo, että Suomi on maa, jossa naisia kunnioitetaan. Tämä ei kuitenkaan koske naisia, joilla on liberaalit tai humaanit arvot. Ne ovat yksiä vitun suvakkihoroja."

Lisää rohkeita, piinaavia tyttöjä!

Kommentit (3)

Aino Pajukangas
Liittynyt9.9.2015

Hyvä kirjoitus taas, kiitos! Pakko vain kommentoida tuota omille arvoilleen rehellisyyttä: omasta mielestäni jokainen pieni teko paremman maailman eteen on arvokas ja jokaista pientäkin tekoaan tulisi arvostaa sen sijaan että huomioi vain ne hetket, jolloin "lipsuu arvoistaan". Maailma muuttuu pienin askelin mutta maailman parantamisesta menee maku jos on ankara itselleen. Taputa siis itseäsi olalle joka kerta kun _muistat_ kierrättää roskat!

Kirjoitan blogia 13-vuotiaan tyttäreni kanssa: Sulassa sovussa

Blogimme myös somessa:
Facebook Instragram Pinterest YouTube | blogit.fi | Bloglovin

Seuraa 

Sandra Lamppu on Helsingissä asuva 24-vuotias kirjoittaja ja teatterityöläinen. Blogissa sukelletaan viehättäviin sattumiin, juostaan ratikkaan ja tuijotetaan sorsia. Kirjoittajalle tärkeintä on muistaa äitinsä sanat: "Älä ole aina niin varovainen." Siksi hän tekee välillä mitä lystää ja keksii tarinoita myös päästään. 

Seuraa bloggaajaa Facebookissa tai Instagramissa! Voit myös kuunnella Hyvään päähän -soittolistaa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin. Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

 

Blogiarkisto

2016
2015

Kategoriat

Instagram