Katsoin ystävieni kanssa sunnuntaina YLE Fem-kanavalta ihanan dokumentin yli 100-vuotiaasta bloggaajasta, Dagny Carlssonista. Ohjelman nimi on Ei ole hullumpaa olla vanha ja sen voi katsoa Yle Areenasta.

Omassa blogissaan Dagny kuvailee itseään näin:

Jag är en tuff tant, som gillar det mesta. Det kan vara en opera men det duger också med vanliga samtal om både roliga och svåra saker. Det  roliga gillar jag mest.

Dokkarissa Dagny sanoo monta kertaa olleensa lähes koko elämänsä ajan ujo ja sulkeutunut. Ei ihme: olipa hänet kaksivuotiaana jopa suljettu kaappiin äitin toimesta. Aikuisiässä tielle oli sattunut muun muassa alkoholistiaviomies.

Nyt vanhana Dagny on oma itsensä: rohkeampi. Hän kirjoittaa blogia ja opettaa muita ikäihmisiä käyttämään tietokonetta.
Kun katsot dokumentin, huomaat että hänessä on myös stand up -koomikon vikaa.

Dagny kehuu saaneensa edesmenneeltä, toiselta aviomieheltään monet naurut, sillä tällä oli niin hyvä ja kuiva huumori.
Minä sain Dagnylta monet naurut, ja parit itkut.

Mietimme dokkaria katsoessa, että olispa itse noin elämää täynnä sitten 100-vuotiaana.
"Olispa edes nyt", totesi kanssakatsojani.

Löysin tänään O'neillin mainoslehtisen, jossa oli pysäyttävä teksti:

Kuva viittanee luontoon (miksi tuhlata ja tuhota sitä!) mutta se on hyvä muistutus ihmisen elämästäkin. Miksi pilata sellaista, mistä on tullut nauttimaan? Dagny tajusi vasta lähes 100 vuotta elättyään, mitä kaikkea haluaa tehdä. Dokumentin mukaan hän rakastaa kirjoittaa ja pitää blogiaan, opetella lisää tietokoneen käyttöä, opettaa muita, tanssia. Hän etsii jopa tanssikavaljeeria netistä!

Mie olen usein miettinyt, että haluaisin tietää, millaiset ihmiset blogiani lukee. Millaisia Dagnyja on siellä tietokoneruutujen ja kännykköiden takana? Haluaisin vähän tietää ja tutustua.

Eli  kysynkin nyt: mikä teidät saa olemaan "elämää täynnä"?

Kysyn ilon aiheita vähän myös oma lehmä ojassa: oma suuntani on aika auki (ja just tänään pistin itseni uraohjauskurssin jonoon.) On vaikea kestää sitä, ettei tiedä mihin on menossa ja siksi taidan olla monina päivinä kuin tuo kuvassa näkyvä ryytynyt, alaspäin mököttävä kaktus. Voi miksi hitossa, olisi niin paljon nautittavia asioita! Uskon nimittäin vahvasti siihen, että ilo on se juttu, se koko elämän pointti. Tai sitten se on rakkaus.

Kuten tässä hienossa jutussa Tuula Tamminen sanoo: "Sittemmin olen oppinut, ettei kuolemaa voi hallita, mutta elämäniloa voi. Vahva elämänhalu on kannatellut minua läpi suurtenkin surujen."

Joten: hyvät ystävät, mistä te nautitte ja saatte iloa? Kommentoi alle (tai laita meiliä: sandra.lamppu@gmail.com)!

Imelin terveisin,

Sandra

Kommentit (2)

kakskymppisenä kuuskymppinen

Arjesta. Se on monesti hössötyksetön, suruton ja iloton arki joka täytyy kestää elääkseen enemmän niille päiville jolloin on virtaa. Aina ei voi olla kivaa, mutta esimerkiksi neljää huonoa päivää voi seurata hyvin kolme siedettävää tai hyvää.

Seuraa 

Sandra Lamppu on Helsingissä asuva 24-vuotias kirjoittaja ja teatterityöläinen. Blogissa sukelletaan viehättäviin sattumiin, juostaan ratikkaan ja tuijotetaan sorsia. Kirjoittajalle tärkeintä on muistaa äitinsä sanat: "Älä ole aina niin varovainen." Siksi hän tekee välillä mitä lystää ja keksii tarinoita myös päästään. 

Seuraa bloggaajaa Facebookissa tai Instagramissa! Voit myös kuunnella Hyvään päähän -soittolistaa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin. Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

 

Blogiarkisto

2016
2015

Kategoriat

Instagram