Satuin kerran katsomaan Ylen Teinipomo-ohjelmaa, jossa 15-vuotias Jere sai perheensä kuukauden budjetin käyttöönsä ja hänen tuli pitää perheen talous kunnossa. Toki hän sai myös tehdä rahoilla mitä lystää: ostaa vaikka sen kauankaivatun mopon. Jakso ei valitettavasti enää löydy Areenasta.

En halua morkata ohjelmassa esiintyneitä vanhempia, mutta minua hätkähdytti eniten, miten vanhemmat puhuivat ujolle ja hiljaiselle pojalle. Kiinnostavinta oli etenkin se, miten vanhemmat kiemurtelivat, kun heiltä vietiin valta. Poikahan sai päättää, saako äiti ostaa tupakkaa. Vanhemmat naljailivat ja vinoilivat, että onnistuukohan Jere ja katos, ei se niin helppoa olekaan. Toki he olivat lopulta ylpeitä pojastaan.

Ja onneksi kansanedustaja Jani Toivola pistettiin mentoroimaan Jereä. Hän neuvoi poikaa toteuttamaan elämässä itselleen tärkeitä asioita, huolimatta vanhempien asenteista. Toivola puhui empaattisesti ja kuin vertaiselleen.

Jäin miettimään, miten me ylipäätään suhtaudumme teini-ikäisiin. Pidämmekö heitä ihan toopeina? Moni vanhempi tuntuu puhuvan teini-ikäiselleen ikävästi. Mitä sä nyt, älä nyt, hei oikeesti nyt. Kun olen tavannut esimerkiksi lukiolaisia työni kautta, ovat he olleet nokkelia, sympaattisia ja fiksuja. Miten heistä kotona tulee niin tyhmiä, että äitin pitää kitistä?

En ole itse äiti enkä tiedä, miten vaikea on kasvattaa lapsia, mutta sen tiedän, että lapsi joutuu yhtälailla kestämään vaikeita vanhempiaan. Kysynkin nyt vanhemmilta: viekö kasvatus niin paljon voimia, että puhetavasta tulee tyly, alentava tai vähättelevä? Oletko tietämättäsi väkivaltainen lastasi kohtaan?

Kaikille kasvattamiseen uupuneille känkkäränkille tokaisen: jaksa vielä vähän, ole lempeä. Ei saa kiusata pienempää.

Tänään luin Hesarista hätkähdyttävän Satu Vasantolan kolumnin, joka oli otsikoitu kahdella tavalla: Kuka koskettaa teinipoikaa? /
Pojat eivät voi vieläkään halata kavereitaan, mutta turpaan saa kyllä antaa.

Lainaus jutusta: "Kysyin pojilta muun muassa, ketkä suhtautuvat heihin ystävällisesti. Vastaukset olivat lyhyitä ja riipaisevia: Ei kukaan. Äiti ja iskä. Bowling Housen työntekijät. Jotkut opettajat."

Laitoin tarkoituksella myös lyhyemmän otsikon linkkiin: Kuka koskettaa teinipoikaa? Se on nimittäin tärkeä kysymys.

Tiedän, miltä tuntuu, kun ei kosketeta. Kun asuin viisi vuotta Herttoniemessä yksiössä ja tein omaa aikuistumistyötäni ja elin sinkkuelämää, olin välillä hyvin eristäytynyt. Minä, joka olen sosiaalinen opiskelija-toimittaja-näyttelijä-lipunmyyjä! Elämänpiirejä ja ihmisiä riitti, vaan ei kosketuksia.

Viimeisenä Herttoniemen vuotenani tajusin, että ellen harrastaisi teatteria, minua koskettaisi vain ystävä halatessaan silloin tällöin ja mummi pussatessaan minua poskelle ovella. Joskus kosketti ehkä kumppaniehdokas.

Tajusin: ilman teatteria minua kosketettaisiin 2-3 kertaa viikossa. Joskus ei ollenkaan.

Kellariteatterissa ja Ylioppilasteatterissa kaikki halaavat toisiaan usein treenien alussa kohdatessaan käytävällä. Kosketusmäärä nousee kymmeniin. Ne lämpivät, yksinkertaiset eleet antoivat yksin asuessani voimaa ja antavat edelleen.

Hätkähdyttävä oma havaintoni kosketusten vähäisyydestä on saanut minut menemään lähemmäs rohkeammin. Koskettamaan keskustelussa edes ihmisille neutraalia kohtaa: käsivartta. Toivon sen viestivän, että minä huomaan sinut.

Teini-ikäisenä ja aikuistuessa haluttaisi usein olla näkymätön ja kaivautua maan alle. Silloin juuri pitää tulla huomatuksi.

Siksi kaikille kasvattamiseen uupuneille vanhemmille sanon: kun nuori ei ymmärrä tai käyttäydy kuten haluaisit, kun nuori on taas jättänyt roskapussin eteiseen, paiskoo ovia ja sylkee rumia suustaan, saa koskettaa!
----

Kuva otettu Designmuseossa. Aamu Song & Johan Olin: Takkiainen, 2004. Ommellut Suvi Manner.

Kommentit (2)

Seuraa 

Sandra Lamppu on Helsingissä asuva 24-vuotias kirjoittaja ja teatterityöläinen. Blogissa sukelletaan viehättäviin sattumiin, juostaan ratikkaan ja tuijotetaan sorsia. Kirjoittajalle tärkeintä on muistaa äitinsä sanat: "Älä ole aina niin varovainen." Siksi hän tekee välillä mitä lystää ja keksii tarinoita myös päästään. 

Seuraa bloggaajaa Facebookissa tai Instagramissa! Voit myös kuunnella Hyvään päähän -soittolistaa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin. Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

 

Blogiarkisto

2016
2015

Kategoriat

Instagram