Mummini tokaisi yksi päivä telkkarin ääressä rakastavansa luontodokumentteja. En ole tiennyt, ihmettelin ja sanoin, että sitten mummin pitää ehdottomasti mennä elokuvateatteriin katsomaan Järven tarina. "Siinä kuvataan kaloja veden alla, ja sit siinä on ihana norppa. Ja huikeita järvimaisemia."

Mummi innostui ja kaivoi kalenteria kirjoittaakseen elokuvan nimen ylös. Samalla minä olin jo tsekkaamassa Finnkinon sivuilta, milloin elokuva menee. Sitten olinkin jo laittamassa WhatsApp-viestiä sukulaisille. Mutisin: "Mie kävin jo katsomassa sen ni laitan sinne meijän suvun ryhmään viestin, jos joku haluais lähteä sun seuraksi..."

"Miksi?"
"No että joku voi lähteä sun kanssa..."
"En mä tarvitse ketään, mä voin ihan hyvin mennä yksin elokuviin. Muutenkin haluan ihan vapaasti kulkea."

Tajusin, että olenpa tyhmä. Olen niin usein hellästi huolissani ja siksi alkanut huomaamattani tehdä mummilleni samaa, mitä aikuiset usein tekevät lapsille: päättävät heidän puolestaan seurasta ja siitä, mikä olisi kivaa tekemistä.

Huolehtiminen on salakavalasti lipsahtanut määräämiseksi ja tuputtamiseksi.

"Ai, sori.. " kykenin sanomaan.

Vaikka mummi on 85 vuotta eikä enää uskalla kiivetä jakkaroille tai muista aina kaikkea, tulisi hänen saada päättää miten, milloin ja kenen kanssa hän haluaa pitää hauskaa.

Seuraavalla kerralla kun näimme, tuli sattumalta puheeksi, että mummi kävi aina pienenä isänsä kanssa elokuvissa. Nauratti: niinpä niin, mummi ei todellakaan tarvitse ketään kaveriksi leffateatteriin. Hän on käynyt siellä paljon ennen kuin minua edes oli.

Kommentit (0)

Seuraa 

Sandra Lamppu on Helsingissä asuva 24-vuotias kirjoittaja ja teatterityöläinen. Blogissa sukelletaan viehättäviin sattumiin, juostaan ratikkaan ja tuijotetaan sorsia. Kirjoittajalle tärkeintä on muistaa äitinsä sanat: "Älä ole aina niin varovainen." Siksi hän tekee välillä mitä lystää ja keksii tarinoita myös päästään. 

Seuraa bloggaajaa Facebookissa tai Instagramissa! Voit myös kuunnella Hyvään päähän -soittolistaa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin. Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

 

Blogiarkisto

2016
2015

Kategoriat

Instagram