Lentokoneessa matkalla Amsterdamiin vieressäni istui noin viisi-kuusikymppinen, ruotsia puhunut pariskunta. Polkkatukkainen nainen nauroi heleästi, ohimoilta harmaantunut mies oli vaitonaisempi. Välillä he pitivät toisiaan kädestä, välillä nainen luki ja mies nukkui. 

Istuin ikkunapaikalla ja pariskunta alkoi kuikuilla ylitseni, jotta he näkisivät maisemia.

Lopulta sönkkäsin ruotsiksi: "Vil ni byta platser? Min... Öö.. Jag kan inte titta.. Därför att.." osoittelin niskaani ja nainen täytti lauseeni iloisesti: "Aa niskasi on jumissa! Minullakin oli pari viikkoa sitten, eikä pääni kääntynyt. Onneksi en joutunut ajamaan autoa. Olisi ollut kiusallista, jos joku olisi tullut oikealta!" 

Purskahdin ujoon nauruun. Miten hurmaava henkilö tämä nainen oli! Tiedättekö ne tyypit, jotka luovat iloa ja naurua ympärilleen, jopa tuntemattomille? 

Juttelussa tuli tauko. Minä luin, nainen luki, mies nukkui.

Pian päätin kääntää kivuliaasti päätäni ja sain katseltua alas merta, jossa valkoiset laivat näyttivät pieniltä vesikirpuilta. 

 Aloimme lähestyä Alankomaita. Nainen vilkuili ylitseni ja huomasi, että värikkäät täplät, laatikot olivat tulppaanipeltoja.

"Titta! De ser ut som trasmattor! Där, trasmatta!!!" nainen nauroi ääneen. Mies komppasi, että niinpäs vain onkin. Oivalsin, että he puhuivat räsymatoista ja hihitin mukana. 

​​​​​"Där ut är din!" mies osoitti. Nainen kertoi tehneensä itsekin niitä vähän. "Fem!", korjasi mies. "No viisi, mutta siihen meni viisi vuotta", nainen selitti. 

Aloimme jutella niitä näitä. Selvisi, että nainen oli löytänyt hollantilaisen miehensä Brysselistä jo parikymmentä vuotta sitten ja nyt he asuivat Ruotsissa. Mies nyökytteli vieressä. 

​"Tycker du att bo i Sverige?" kysyin mieheltä. Hän sanoi pitävänsä luonnosta siellä. 

​​​​Selvisi, että heillä on kiva pieni puutarha. "Ska ni köpa hm... Lök? Tulpan-lök?" kysyin. 

​​​​​Nainen tajusi minun tarkoittavan sipuleita, ja kertoi että tulppaanien kasvattaminen ei onnistu, sillä peurat syövät ne. Narsisseja ne eivät syö. 

Nainen kertoi olleensa Helsingissä joskus vuosia sitten sihteerinä, kun hänen silloinen työpaikkansa konsultoi jotain suomalaista yritystä. Suomalaisten avoimuus ja iloisuus oli tehnyt häneen vaikutuksen. Olin yllättynyt. Suomalaiset olivat pyytäneet naista tilaamaan lisää snapseja illallisella, että hekin saisivat. Vieraat saivat pyytää lisää. Nainen nauroi hyväntahtoisesti. 

​​​​​​Lentokone alkoi laskeutua ja kentän reunalla odotti keltainen narsissirivistö. Oli aika astua räsymattojen maahan, nähdä tulppaaneja

Kommentit (0)

Seuraa 

Sandra Lamppu on Helsingissä asuva 24-vuotias kirjoittaja ja teatterityöläinen. Blogissa sukelletaan viehättäviin sattumiin, juostaan ratikkaan ja tuijotetaan sorsia. Kirjoittajalle tärkeintä on muistaa äitinsä sanat: "Älä ole aina niin varovainen." Siksi hän tekee välillä mitä lystää ja keksii tarinoita myös päästään. 

Seuraa bloggaajaa Facebookissa tai Instagramissa! Voit myös kuunnella Hyvään päähän -soittolistaa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin. Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

 

Blogiarkisto

2016
2015

Kategoriat

Instagram