Muistan jonkun joskus sanoneen jotenkin, että "oikeassa elämässä lapsella alkaakin oksennustauti juuri kun pitäisi lähteä."

Minulla piti olla eilen kaksi puhelinhaastattelua ja kaksi koulutuntia ja niiden jälkeen kauan odotettu konsertti Musiikkitalossa. Eipä ollutkaan.

Eka tunti oli peruttu. Ironista kyllä se oli elämäntaitokurssin tunti. No, elämäntaitoahan sekin on, että sain kiireiseen päivään ylimääräistä aikaa yllättäen ja sain tehtyä rästijuttuja.

Koneella istuessani huomasin, etten oikeastaan näe sormiani näppäimillä. Näin näppäimet, mutta kuva sormista oli hatara. Hitto, migreeni tulossa.
Sitten tulivat silmiin sahalaidat. Peruin puhelinhaastattelut. Yleensä en peru koskaan, mutta koska oli vaikea nähdä ja lukea, oli varmasti ymmärryksessäkin haasteita ja se olisi epäreilua haastateltaville.

Menin silti englannintunnille (en valmistu, jos en suorita kyseistä kurssia). Tunnilla kädestäni katosi tunto, pian jo kielestä. Poskia kuumotti. Tunsin olevani jossain vinksahtaneessa sadussa, opettaja puhui Iso-Britannian kuninkaallisista ja Rautarouvasta.

Laitoin viestin poikaystävälle, että konsertti ei tosiaan taida osaltani onnistua. Pokaystävä käski, että nyt kotiin lepäämään. (Olen sitä kastia ihmisistä, jotka eivät voi luovuttaa, ellei ole lupaa.) Tunnin istuttuani migreenipöhnässä ja kivussa pyysin saada lähteä. Ilmeisesti olin näyttänyt oudolta, sillä vitsailtuaan migreenin johtuvan hänestä opettaja tyrkkäsi äkkiä läksymonisteet kouraan ja sanoi, että of course you go, bye bye.

Oksennettuani vielä koulumme vessassa ja maattuani pimeässä rukoushuoneessa, tunsin itseni sen verran hehkeäksi, että lähdin kotiin.
Kotimatkalla pieni hento tyttö pysäytti minut kaupan edessä ja kysyi, ostaisinko partiolaisten joulukalenterin. Melkein purskahdin itkuun, sillä tyttö oli niin suloinen, kuin keiju, ja minun oloni niin surkea.

Kotona nukuin, kunnes siirryin makaamaan olkkarin lattialle ja yritin olla liikkumatta. Puolella fokuksella vilkuilin telkkaria, josta tuli Ylen ohjelma Nyt tai ei koskaan!, joka on ihan huippukiinnostava. Suosittelen! Siinä päälle kymmenhenkinen joukko ihmisiä (eli parvi) ratkaisevat tavallisen suomalaisen naisen ongelman, esim. matkustaako vai ei, vaihtaako työpaikkaa vai ei, opiskellako vai ei.

Ongelmanratkaisussa luotetaan niinsanottuun "parviälyyn". Eilinen jakso oli kiinnostava, sillä ongelman kanssa paininut Inga ei millään meinannut ottaa kritiikkiä, kysymyksiä tai palautetta vastaan. Hän selitteli ja keksi tekosyitä. Niin minäkin varmaan tekisin jos metsäinsinööri Martti tivaisi, miten oikein elän! Lopulta Inga tosin nukkui yön yli ja tuli kuin uutena, vastaanottavaisena ihmisenä parven tapaamiseen.

Jäin miettimään, että joskus suunnitelmiin tulee muutos pakosta (esim. raju ja lamauttava migreeni). Mutta joskus muutos pitää tehdä itse ja muutosta ei tapahdu, jos vain keksii tekosyitä ja selittelee, katsoo pois päin. Muutos kaipaa huomiota ja toimintaa.

Olen pitkään haaveillut, että alkaisin taas piirtää. Eilen aamulla tartuin kosketusnäyttökynään ja piirsin tämän postauksen kuvana olevan piirroksen, jolle annoin nimeksi "Huomiota". Tulipa tyytyväinen olo: piirsin! Edes tämän! Piirsin!

Minkä muutoksen sie haluaisit tehdä? Mikä piettelee? Kommentoi alle :)

Kommentit (3)

Mari - KK
Liittynyt1.10.2013

Ihana teksti, Sandra! Ja hieno piirros. Toivottavasti olosi on jo parempi.

Minä haluaisin olla paremmassa fyysisessä kunnossa, ja siinähän minua ei pidättele muu kuin huonot tavat ja laiskuus. Aloitan muuttamalla niitä tapoja (laiskuus toivottavasti vähenee siinä ohessa).

Sandra Lamppu
Liittynyt10.9.2015

Kiitos Mari, olo helpotti onneksi aika nopiasti! Mieki haluaisin olla paremmassa fyysisessä kunnossa, ja mie luulen että laiskuuden vuoksi mua piettelee se, että aluksi kuntoiluhan on ihan hitsin työlästä ja epämukavaa, ennen kuin se muuttuu helpommaksi. Ja mie oon niin mukavuudenhaluinen, etten kestä sitä ensimmäistä vaikeaa treenituntia. Tai kestän, mutten mene sinne kun jo kotona mehustelen kärsimyksellä. Ha! Jos en jättäis kesken, niin ei olisi pakko aina aloittaa alusta nollasta.
Iloa rääkkeihin! :)

Oma blogini: Hyvään päähän
Seuraa minua Facebookissa & Instagramissa.
 

Iiris
Liittynyt14.10.2015

Onpa upea kuva. Sinulla on taitoja. Postauksesi ovat aivan ihania. Kyllä, on tosi vaikea aloittaa uudelleen kuntoilua, jos se jostain syystä on päässyt lopahtamaan. Tykkään sauvakävelystä ja tällä viikolla olen käynyt jo kerran eli rasti kalenteriin. Visioin mielessäni sitä hyvää oloa, joka siitä tulee ja lähden tänään taas sauvomaan syksyiseen luontoon. Kun joskus unohdan lähteä tai en viitsi, niin lohdutan itseäni että tavan muuttaminen vie jopa kuusi kuukautta ja huomenna päivä uusi. Kun sitten uudesta liikuntamuodosta on tullut tapa, niin sitä ilman ei voi olla. Tiedän sen kokemuksesta.

Seuraa 

Sandra Lamppu on Helsingissä asuva 24-vuotias kirjoittaja ja teatterityöläinen. Blogissa sukelletaan viehättäviin sattumiin, juostaan ratikkaan ja tuijotetaan sorsia. Kirjoittajalle tärkeintä on muistaa äitinsä sanat: "Älä ole aina niin varovainen." Siksi hän tekee välillä mitä lystää ja keksii tarinoita myös päästään. 

Seuraa bloggaajaa Facebookissa tai Instagramissa! Voit myös kuunnella Hyvään päähän -soittolistaa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin. Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

 

Blogiarkisto

2016
2015

Kategoriat

Instagram