Kammoan rivejä. Vielä enemmän kuin tyhjiä sivuja. Rivit muistuttavat säännöistä ja järjestyksestä. Kirjoittaessa haluan olla ihan hurlumhei tai rakentaa itse oman järjestykseni. Siksi käytän Pocketshopin muistikirjoja, joissa on ihanan huokoiset, tyhjät, rivittömät sivut. Muistikirjat maksavat yleensä 3,90 euroa. En välitä maksaa itseäni kipeäksi esimerkiksi Moleskinen muistikirjoista, vaikka Pablo Picasson ja Vincent van Goghin sanotaan viehättyneen niistä, ja vaikka ne toki ovat herkkiä ja tyylikkäitä ja ah niin hipstereitä.

Olen kärkkynyt jo monta kuukautta, milloin Helsingin Pocketshoppiin tulevat uudet muistikirjat. Edellisen muistikirjasarjan kansista en pitänyt, joten jäin venailemaan kauniimpia kansia, vaikka sivut tursusivat jo liikaa merkintöjä. Muumikannet olivat parhaita ja harmittelin, kun ne vaihtuivat pois.

NYT uudet kannet ovat saapuneet Stina Wirsénin suunnittelemien muotokuvien kera. Muistikirjojen hinta on noussut 4,90 euroon, mutta se ei menoa haitannut kun hamstrasin heti Astrid Lindgren-kirjat itselleni ja ystävälleni Outille. 

Mietin pitkään, onko ok, että mainostan rakastamiani muistikirjoja. Olen nimittäin pohtinut omaa bloggaajan rooliani ja luotettavuuttani. Olen tullut siihen tulokseen, etten ryhdy mainostelemaan tuotteita, joiden takana en voi seistä. Hyväksi havaittuja tuotteita kehtaan suositella. Ja eri yritysten mainoksia tietty vilkkuu verkkosivuilla, mutta se on pelin henki. Toimittajana tiedän, että mainoksilla saadaan rahaa (toivottavasti) laadukkaan sisällön tuottamiseen. Tiedän myös, että monet mediatalot ovat lirissä ja siksi suhtaudun mainoksiin positiivisesti. Tiedän myös sen, että mainoksista on usein aidosti hyötyä: Tiina etsii oikeanlaisia tohveleita ja Martin kenkäkauppamainoksesta hän bongaa sellaiset.

Mutta kuinka paljon haluan postauksissa hehkuttaa joitain tiettyjä tuotteita? Sitä  jäin miettimään, kun kävin eräässä mukavassa bloggaajien inspiraatiotapahtumassa. Muuan ruokafirman edustaja ojensi minulle maustepussin ja ohjeen, miten voin sitten tehdä hyvän postauksen maustepussin avulla loihtimastani upeasta ruoka-annoksesta. Tapahtumassa oli hauskaa, hyvä tunnelma ja nautin ystävieni seurasta. Mitä nyt blondina ja kokemattomana bloggaajana pyörin tuotepöytien ympärillä ihmetellen ystävälleni: "Eikö täällä ole mithään...puhetta? Niinko keskustelua, luentoa tai jotain?" Jäin miettimään, ettei meille oikeastaan tarjottu inspiraatiota, vaan tuotteita. 

Inspiraatio on mielestäni innostusta ja uusia näkökulmia. Professori Juha T. Hakala kirjoittaa: "Kun inspiraation saa, se on upea tunne. Ainakin hetken tuntee kuin kaikki, tai melkein kaikki, olisi mahdollista. Sitä ikään kuin näkee kokonaan uusia puolia itsestään ja muista, kenties koko maailmasta. -- Kun inspiraatio iskee päälle, se on säälimätön vekkuli. Se panee sinut rehkimään, mutta toisaalta, se myös antaa paljon. Se kasvattaa kylkiisi siivet. Se panee sinut tekemään ihmeitä."

Toki tuotteistakin voi inspiroitua, mutta en pitäisi sitä ihan helppona nakkina. Vaatii nimittäin aika paljon tatsia, älliä tai bloggaamisen paloa, että pystyy kirjoittamaan persoonallisesti ja innostuneesti käteen lätkäistystä maustepussista. 

Suomessa on supertaitavia bloggaajia, ymmärtääkseni paljonkin. Toivon, että yritykset eivät aliarvioi heitä, vaan tarjoavat jotain, joka kasvattaa kylkiin siivet ja saa muistikirjat täyttymään tiuhaan.

Kommentit (0)

Seuraa 

Sandra Lamppu on Helsingissä asuva 24-vuotias kirjoittaja ja teatterityöläinen. Blogissa sukelletaan viehättäviin sattumiin, juostaan ratikkaan ja tuijotetaan sorsia. Kirjoittajalle tärkeintä on muistaa äitinsä sanat: "Älä ole aina niin varovainen." Siksi hän tekee välillä mitä lystää ja keksii tarinoita myös päästään. 

Seuraa bloggaajaa Facebookissa tai Instagramissa! Voit myös kuunnella Hyvään päähän -soittolistaa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin. Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

 

Blogiarkisto

2016
2015

Kategoriat

Instagram