Sain tänään opinnäytetyöni valmiiksi ja palautin sen arvioitavaksi. Pidin myös esittelyn siitä ja jotenkin sain ehkä kerrottua pääasiat opparista sekä pitkästä prosessista. Opinnäytetyöni lopulliseksi otsikoksi tuli: Ammattiaan arempi – Miten toimittaja tulee toimeen jännittämisensä kanssa?  Tiedän nyt aika paljon enemmän jännittämisestä. Ja jännitän myös vähemmän.

Olen valtavan onnellinen, että oppari on nyt valmis. Vielä on paljon työnsarkaa, jotta jouluna valmistun, mutta nyt on upea olo.

Tai no. On myös levoton olo: mitäs nyt sitten teen. Muutamana aamuna olen ollut jo 7.30 koululla kirjoittamassa ja muutamana iltana olen ollut se, joka heitetään viimeisenä ulos. Olen ajatellut opinnäytetyötäni lähes lakkaamatta viimeiset kaksi viikkoa ja ollut ihan pässi sen ansiosta.

Kun olin menossa palauttamaan melkein viimeistä versiota, näin tutun, tumman siivoojanaisen hississä. Sönkötin väsyneenä ja innoissani: "Hi! Oh. It is so nice to see you now. My thesis is now almost ready...and I saw you every time I was working late at school doing it... and now I see you!!" Siivooja hymyili arasti, ehkei hän tajunnut mitä tarkoitin. Tai sitten hän ajatteli, että jaahas, taas yksi opparista seonnut!

Tänään kävin koulun jälkeen shoppailemassa ystäväni kanssa ja se jo nollasi mieltä hiukan. Sitten katsoin telkkaria. Sen jälkeen selailin sisustuslehtiä. (On muuten ihan överiä, että kaikki lehdet tulee aina samana päivänä.)

Katsoin taas telkkaria: katsoin Sinkkuelämää ja katsoin Vain elämää. En osannut mennä nukkumaan.

VIlleGalle lauloi Maija Vilkkumaan kappaleen Totuutta ja tehtävää niin raivoisan herkästi ja vimmalla, että aloin itkeä, vaikka näin vedon toista kertaa.

Ehkä VilleGallen esityksessä itketti se suunnaton halu onnistua: että saisi tehdä (työkseen) sitä, missä kokee olevansa omalla tontillaan. Ettei tarvitsisi jännittää, pelätä ja pettyä. Siihen voi moni samaistua.

Hänen versionsa kappaleesta Totuutta ja tehtävää muistutti miksi tein opparin: saadakseni ammatin ja saadakseni tehdä hyviä töitä.

Nyt taidan tarvita, hei huom. riimi,  hyviä öitä.

 

 

 

Kommentit (2)

Seuraa 

Sandra Lamppu on Helsingissä asuva 24-vuotias kirjoittaja ja teatterityöläinen. Blogissa sukelletaan viehättäviin sattumiin, juostaan ratikkaan ja tuijotetaan sorsia. Kirjoittajalle tärkeintä on muistaa äitinsä sanat: "Älä ole aina niin varovainen." Siksi hän tekee välillä mitä lystää ja keksii tarinoita myös päästään. 

Seuraa bloggaajaa Facebookissa tai Instagramissa! Voit myös kuunnella Hyvään päähän -soittolistaa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin. Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

 

Blogiarkisto

2016
2015

Kategoriat

Instagram