"Aina sama juttu. Mie keittelin aamulla kahvia tuossa keittiössä kaikessa rauhassa, ni siellä net alkoivat yläkerrassa imuroijja. Tämä rouva ja vissiin joku toinen kaveriina siinä. Hittoakos sitä tarvii lattiaa putkella kuurata heti kaheksalta. Mie sitte pistin radion oikein kovalle, etten kuulis sitä heijjän mölypömpeliä ja että voisivat he kuunnella. Asetin FM-lukemat siihen änärjiin kohille, siitä niih.  Tiiän nimittäin että on sammaa ikäluokkaa ko mieki se yläkerran rouva. En usko että niin nuista tsiikeistä ja muista tuiskuttelijoista välittää. No mie myönnän: halusin vähän näpäyttää. Mie vain halusin rauhassa kahvit keittää.

No iltapäivällä sitte. Ko mie oottelin, että ne sieltä senioreitten kerhosta soittas mulle, että oonko mie nyt sitte päässy jonosta osallistujaksi, ärsyttää muuten tuollaset jonotteluhommat... Nii mie sitte oven takana seisoin ja satuin kuulemaan, että sinne oli kauhia määrä sakkia menossa yläkertaan tän rouvan luo. Oli nuorta ja vanhaa ja gerberat sellofaaniin sutattu sillai.

Yritin siinä sitte ootellessa Veikolle ja Aijalle soitella, että jos ne tulisivat käväsemään ko minulla olis niille ollut muutama vieminen sinne mökile, ja mustikkapiirakan voin äkkiä tehä, mutta ei ne kerenneet ko oli joku myöhänen kokkous ja Aijalla sitte jokku reffit jonku kierrätysryhmän Pirkon kanssa, ko pitää Veetille saaha hokkarit ennen kauen alakua.

NIi! Mie sitte kotia kuulin kun ne kahvikupit sillai kilisi ja puhe sorisi. NO sitte! Siellähän oli joku nuorempiki osallistuja niissä pilheissä. Sellainen lattian tapsuttelija, ai että ossaa lapset tömäytellä pikkujalkojaan. Kyllä mieki muistan, ko Veikko aikoinaan opetteli askelta toisen etteen, mutta kyllä se vain on kauhian kuulosta alhaalle, minunlaiselleni asukkaalle sellainen.

En mie millään pahalla sano: mutta kyllä se vain häiritsee ko tuollai pittää ihme kekkereitä keskellä viikkoa piettää. Ja tiekkö ku ne käyvät aika ussein tämän rouvan luona, mummo, täti tai mikä lie mummiko hän niille nyt on, nii siellä laukkaavat imuroimassa, kahvittelemassa ja kakarat lattiaa kumauttelemassa. Mie vain haluaisin rauhassa olla.

Mie koko illan kuuntelin ko ne siellä kälättivät ja nauroivat.

No sitte vissiin jotenkin maltti petti, hermo sillä tavalla. Mie lämmäytin pakastemustikat mikrossa, nappasin ne mukhaan, menin tupakkaparvekkeelle ja aloin heitellä ylös ikkunoihin. Mie heittelin niin että meinas ihan olka revähtää.
Sitte menin vikkelään sisälle ja ajattelin eteisessä että nyt sitte siivotkoon, helevetti. Sillä imurilla vaikka jos sillai violetit läikät lähtee.

Ei siitä varsinaisesti parempi olo tullut. Ja meni nyt sitte ne marjatkin."

Kommentit (0)

Seuraa 

Sandra Lamppu on Helsingissä asuva 24-vuotias kirjoittaja ja teatterityöläinen. Blogissa sukelletaan viehättäviin sattumiin, juostaan ratikkaan ja tuijotetaan sorsia. Kirjoittajalle tärkeintä on muistaa äitinsä sanat: "Älä ole aina niin varovainen." Siksi hän tekee välillä mitä lystää ja keksii tarinoita myös päästään. 

Seuraa bloggaajaa Facebookissa tai Instagramissa! Voit myös kuunnella Hyvään päähän -soittolistaa.

Kiinnostaako sinua kaupallinen yhteistyö tämän blogin kanssa? Ota yhteys Sanoma Lifestylen mediamyyntiin. Bloggaajaan saat yhteyden tästä.

 

Blogiarkisto

2016
2015

Kategoriat

Instagram