Jo nuorena kirjoitin tulevien vuosien ja vuosikymmenten käsikirjoituksen valmiiksi. Tie oli valmis ja hyvin viitoitettu. Ei tämä kiertopolku mitä olen kulkenut ole minun tieni. Minun tieni ja elämäni pitäisi olla ihan erilaista! Ei minun pitänyt olla eronnut, yksinhuoltaja, uusperheellinen, pienituloinen tai lihava. Ei. Minun elämäni käsikirjoitus oli ihan erilainen. Onnellinen, kaunis lapsiperhe omassa pullantuoksuisessa omakotitalossa, se oli minun elämää.

Viime vuosiin asti olen odottanut pääseväni tuolle omalle tielleni. Tämä odotus on tehnyt minut sokeaksi monille kauniille asioille joita tapahtuu ympärilläni joka päivä. Olen vihdoin ymmärtänyt, etten ole kiertotiellä. Tämä on minun tieni. Tämä on juuri se tie mitä minun kuuluukin kulkea.

Olen kokenut luopumisen tuskaa. Yksi kerrallaan olen käynyt läpi noita kiiltokuvamaisia nuoruuden unelmia ja tehnyt surutyötä. Olen kantanut niitä niin kauan mukanani, että ne ovat kuin tatuoitu sieluuni. Vähän kerrallaan rapsuttelen niitä pois ja teen tilaa todellisuudelle. En saanut ydinperhettä, mutta sain toisen mahdollisuuden. En saanut omakotitaloa, mutta sain kodin, jossa rakastetaan ehdoitta. 

Mitä enemmän olen luopunut, sitä armollisemmaksi olen tullut itseäni kohtaan. Mitä vähemmän ruoskin itseäni epäonnistumisesta elämässä, sitä lempeämmin katson omaa kuvaani. Jonain päivänä voin sanoa rehellisesti ja ilman ehtoja rakastavani myös itseäni. 

Love

Ihanainen 

 

Kommentit (4)

Lukijasiiiii

Aivan ihanasti kirjoitettu - monet ajatukset kuin omiani. Aurinkoista kevättä sinulle <3

Seuraa 

Aikuinen nainen mä oon... vai olenko? Välillä tuntuu, että kaikki on vielä enemmän kesken kuin parikymppisenä. Mutta tällaista se elämä taitaa olla, keskeneräistä. Olen 48-vuotias työssäkäyvä uusperheen äiti ja puoliso. Rinnalla kulkee vanha tuttu jo nuoruudesta, syömishäiriö.