Ajessani eilen kaupasta kotiin se iski minuun. Kyyneleet valuivat pitkin kasvojani. Auton radiosta soi "En etsi valtaa loistoa" ja siinä hetkessä muistin pienen tytön, joka Ruotsin radiossa lauloi tuota samaa, kaunista laulua huonolla suomen kielellä. Tuo tyttö olin minä. En enää nähnyt eteeni, joten pysäytin auton tien poskeen. Kotiin päästyäni jääkaapissa odotti piparitaikina koulusta kotiin tulevia pieniä kätösiä. Ilmassa oli joulun odotusta. Ja ihmisillä hyvä tahto? 

Olemme asuneet täällä kauniissa pikkukylässämme jo reilut kolme vuotta. Kuvittelin, että tänä vuona saisimme jo olla kyläläisiä siinä missä muutkin. Mutta ei. Olemme siis muualta tulleita ja se leima pysyy otsassamme aina - niin minulla kuin valitettavasti nyt myös lapsillani. 

Tuo Ruotsiin aikoinaan vanhempiensa mukana lähtenyt pikku tyttö ei tiennyt, että hänestä tulisi joskus paluumuuttaja. Ihminen, jolla on pysyvästi "ulkopuolisen" leima omalla kotiseudullaan. Olen miettinyt, toimiiko pienen kylän ihmisten mieli aina näin, että muualta tullut on aina vain se muualta tullut ja that's it? Itse kun en näe, miksi syrjäkylän harvoja asukkaita kannattaisi luokitella. 

Tämä suvaitsemattomuus uhkaa jo tänä vuonna tosiaan viedä ilon joulustamme. Kun ripustimme kotona lasten kanssa koulussa tehtyjä jouluaskarteluja, näin heidän kasvoiltaan surun ja huolen. Koulussakaan kun ei hyväksytä muualta tulleita. Siellä oli jopa kiusattu - siitä, miten muualta tulleet eivät osaa juhlia joulua oikein. Mistä lapset tällaista oppivat muualta kuin vanhemmiltaan? Mihin oikein olemme menossa, suomalaiset?
Perheessämme joulun odotus on juuri sitä, että vietetään aikaa yhdessä. Emme juhli koko suvun kanssa, kuten kyläläisillä on tapana, koska sukulaisista kukaan ei asu lähellä.

Hautausmaalla sytytämme kynttilät kohtaan "muualle haudatut". Muovikuusen koristelimme jo itsenäisyyspäivänä. Onkohan sekin muualta tullut? Joulupöytäämme koristaa perinteisten jouluruokien lisäksi "dolmu", kreikkalainen viinikääryle. Mutta siinäpä se erilaisuus sitten onkin! Lahjat avaamme samalla lailla kuin kaikki muutkin. Mutta sitähän kyläläiset eivät tiedä. 

Viimeisenä kolmena vuotena olen ilokseni huomannut muutaman perheenäidin jo tervehtivän koulun joulujuhlissa. Loput katsovat suoraan lattiaan ja supisevat, jotkut jopa osoittelevat. Monesti olen yrittänyt tehdä itse aloitteen ja kutsunut kyläläisiä kahville, tuskallisin seurauksin. 
Syrjäytyminen on muualta tulleen kohtalo syrjäseudulla. Vaikka kuinka taistelisi sitä vastaan, jossakin vaiheessa se on vain hyväksyttävä. Siitäkin huolimatta, joulu se tulee minunkin sydämeeni, puhuivatpa tai kuvittelivatpa kyläläiset minusta ja meistä mitä tahansa. 
Hyvää Joulua sinullekin, arvoisa lukija, toivottaa Motskarimamma!

Kommentit (3)

HannahUK

Ihastuin blogiisi. Koskettava ja tämän hetkisten asioiden käyvä omastaelämästä kertova blogi! Rohkee mamma oot! :-)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa kirjoittelen motoristina omia ajatuksia reissultani ja kuinka Joutsenniemen koululla sujukaan arki, kun olen muualta tullut pieneen kyläyhteisöön. Olen Raggarimorsian blogissa vieraileva kirjoittelija eli motskarimorsian. Kuinka uusioperheen elämässä onkaan pelastetut eläimet lähellä sydäntä. Rankkaa tekstiä myös tulee kun käyn läpi oman terveyteen liittyviä murheita ja kuinka löydän voimaa moottoripyörän kyydissä nauttien.

Blogiarkisto

2016

Kategoriat