Kuuntelin eilen autossa vanhinta lastani,hakiessa häntä teatteri harjoituksista.

Hän kertoi kuinka on seurannut yhtä hänen ikäistä poikaa välitunnilla, kuinka yksinäinen hän on ja omissa oloissa. Kukaan ei juttele, ei pyydä peleihin mukaan. Hän on erinlainen, silleen vammainen sanoi tytär. Mutta hän jatkoi hän on silti samalalinen lapsi kuin mekin olemme, vaikka ei ihan tässä maailmassa aina ole.

Syrjitty, voisinko minä mennä hänen luo juttelemaan äiti?

Olin aika hiljainen ensin autossa ja kysyin lapseltani haluatko sinä mennä?

Olen monta kertaa miettinyt montako lasta on välitunnilla yksin oli hän sitten ihan erinlainen tai samanlainen kuin me kaikki olemme.

Monta lasta hakataan, syrjitään,haukutaan ja kiusataan mitä julmilla tavoilla.

Itse olen ollut koulukiusattu ja tunnen kaiken tämän kuin eilisen omassa nahassani.

Miksi lapsen pitää pelatä mennä kouluun tai koulusta kotiin, miettien onko kiusaajat taas vastassa tai odottaako he koulun katoksessa mua hakattavaksi.

Nykymaailmassa on mukana niin vahvasti tämä somekulttuuri ja kännykät ym vilkkuen kuvataan toisen ahdinkoa. Miksi kiusaaja ei tajua sitä, että josko se joku päivä kääntyy toisinpäin oletkion itse uhri. Miltä se sitten tuntuu? Moni kiusaaja pääsee kyllä ns pälkähästä ja saa jatkaa kiusaamista sitten aikuistenkin maailmassa. Työpaikkakiusaajana tai vaan somessa kiusaajana.

Kasvatammeko me vanhemmat tietämättään vai tietoisesti omasta lapsesta kiusatun vai kiusaajan? Muokkaammeko oman pienen lapsen johonkin kategoriaan, että sen paikka on siinä sitten yhteiskunnassa.

Omat lapset on kärsineet enemmän ja vähemmän kiusatuksi tulemisesta.

Se on pienestä kiinni, silmien väri ei olekkaan sininen. Tukka ei olekkaan vaalea.

Se pieni kiusaamisen aihe löytyy ihan mitäätömästä sanasta, jonka pieni ihminen jostain saa ulos suustaan työstettyä. Onko sekin opittu kotoa, että ei hyväksytä ihmisen erilaisuutta. Vai opettaako tämä some maailma jotain lapsielle? Väkivaltaa.

Lastenohjelmatkin ja pelit alkaa olla nykymaailassa enemmän räiskintää ja huutoa. Sitä jatkuu sitten koulussakin. Zombikulttuuriko meihin on tulossa. Ollaan pelimaailmassa ja kaikki erinlainen on tapettava edestä pois.

Se poika pihalla vammastaan huolimatta on lapsi. Se tyttö liikuntatunnilla joka ei pärjää telineissä onko hän läski. Se poika joka ei saanut pelissä maalia ja hävisimme pelin, onko hän luuseri. Se tyttö joka änkytti tunnilla, onko hän friikki. Loputon virheiden etsiminen lapsista vie enemmän kuin lukuvuodessa on tunteja.

Tähän me menemme, etsimme vain toisista virheitä ja väitän että se on kotoa opittua toimintaa osaksi. Loput tulee tästä nykymaailman virtuaalimaailmasta.

Itse selvisin aikoinaan 80 luvulla kiusatuksi tulemisesta, mie muutuin erinlaiseksi. Kovaksi punkkari/hevaritytöksi ja sain olla rauhassa "näytin pelottavalta", mutta huomasin sen myös, että kun alempiluokkalaisia kiusattiin menin apuun ja tätä minun oma tytär tekee myös koulussa. En ole opettanut, liekö verenperintönä vai tietämättään olenko näyttänyt omassa persoonassa, että heikonpia ei kiusata. Vaikka pidän kaikki meidän samanlaisena ihmisenä.

Illalla menin sänkyyn itkien kun tytär vielä oli saanut ystävältään puhelun. Hänet oli hakattu koulussa?MIKSI?

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa kirjoittelen motoristina omia ajatuksia reissultani ja kuinka Joutsenniemen koululla sujukaan arki, kun olen muualta tullut pieneen kyläyhteisöön. Olen Raggarimorsian blogissa vieraileva kirjoittelija eli motskarimorsian. Kuinka uusioperheen elämässä onkaan pelastetut eläimet lähellä sydäntä. Rankkaa tekstiä myös tulee kun käyn läpi oman terveyteen liittyviä murheita ja kuinka löydän voimaa moottoripyörän kyydissä nauttien.

Blogiarkisto

2016

Kategoriat