Ostin vanhan hyllyn ja isäntä poisti takalevyn siitä...mietin hetken verran ja kävin pitsiarkun läpi..

Hilda mummon pitsit esille, ei tarvita ollenkaan maalia, kun nappasee reunoihin erivärisiä pitsejä. Hilda mummolla kun oli laatikot pullollaan kaikkea kaunista pitsejä, nappeja ja kankaita. Niillä olen nyt kotia somistanut, sillä tavalla tunnen että mummoni on lähellä ja nauttii myös näistä laatikkonsa aarteista. Mummon vanha Singer on minulla perintönä ja siinäkin on ihana laatikko, jossa nivea purkista löytyy kaikenmoisia nappeja. Nappeja vanhoista paidoista tai mekoista otettu talteen. Itse käytän napit tuunauksen, Vaatteisiin saapi uutta ilmettä napeilla kuten tähän neuletakkiin joka tuntui niin arkiselta. Nyt siinä on se "ilme".

Itseäänkin tuunan tuon tuosta. Pessimistisenä henkilönä olen nyt ruvennut ,joka päivä ajattelemaan positiivisen ajatuksen ei se tarvii olla ihmeellinen ajatus tai teko. Pesiimistisyys on perintöä äidiltäni ja ihminen, joka ei näe muutakun negatiivisiä ajatuksia.On siirtänyt ne ajatukset minuun pieninä palasina ihan pikku likasta lähtien. Joskus ajattelen itsekseni, entä siirtyykö tämä minun tyttäriin ja toivon, että ei siirtys, mutta ainahan siitä joku jyvänen lentää. Vaikka kuinka yrittäs olla siirtämäti.

Äitiys on hankala ammatti, siihen ei ole kouluja, vaan oma äiti on opettajana. Minun äiti olikin siitä julmasta päästä opettamassa.

Mutta olen nyt vahvempi äitinä ja ihmisenä. Ja uskallan puhua siitä jo niin avoimesti häpeämäti enää asioita.

Meitä äidin uhreja on monta ja olisi kiva kuulla miten te olette selviytyneet etenpäin?

Millasta kamppailua ootte käyneet?

Millaisen paineen se aiheuttaa itselle kun on äiti, näkyykö vessanpeilistä omat kasvot vai äitisi kasvot?

Itse en yhteenaikaan uskaltanut edes katsoa peiliin, kun näin äitini sieltä. Mielikuvitustahan se tietenkin oli, mutta kun on käynyt rankan lapsuuden läpi "äidin hellässä hoidossa" niin se oli kuin maalattu sinne vessanpeiliin. En minä vihannut äitiä, mutta hän vihasi minua. Ikinä syytä siihen en saa tietää. Tuunasin vessanpeilin ja sain nähdä omat kasvot siinä.

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa kirjoittelen motoristina omia ajatuksia reissultani ja kuinka Joutsenniemen koululla sujukaan arki, kun olen muualta tullut pieneen kyläyhteisöön. Olen Raggarimorsian blogissa vieraileva kirjoittelija eli motskarimorsian. Kuinka uusioperheen elämässä onkaan pelastetut eläimet lähellä sydäntä. Rankkaa tekstiä myös tulee kun käyn läpi oman terveyteen liittyviä murheita ja kuinka löydän voimaa moottoripyörän kyydissä nauttien.

Blogiarkisto

2016

Kategoriat