Ajattelin kirjoittaa ja toivoa, että joku vastaisi myös miten olet selvinnyt omasta elinkautisesta. Kirjoitan nyt sairauksista. Itse olen monisairauksinen ihminen ja olenkin miettinyt, olen tästä oravanpyörästä johon jämähdin vuonna 2004. Ja silti se vaan pyörii kuin itsestään, koskaan mitää ei tapahdu.

Mitä minä sitten odotan tapahtuvan, no sen että putoaisin pois jo oravanpyörästä. Kun lääketieteellisiä ihmeitä ei minun kohdalle tule koskaan tapahtumaan, mutta silti joka kuukausi pitää käydä sairaalassa tai terveyskeskuksessa. Kuin ilmoittamassa, että täällä olen ja samoin työkkärissä. Vaikka mua ei enää koskaan oteta töihin, niin silti en pääse työkyvyttömyyseläkkeelle. Ikä.

Toisaalta kai tämä on sitä, ettei syrjäydy tai jämähdä tähän oman kehon vankilaan.

Onko tämä sitä yhdyskuntapalvelua vai miksi sen luokittelis?

Olenkin monta kertaa näiden viisaiden ihmisten kanssa jutellut, että on se kumma kun ei saa vaan olla. Tarviiko kipeän ihmisen, joka kuukausi kertoa uudestaan ja uudestaan se sama asia, joka on jo lääkärien lausunnoissa kerrottu. Kalliiksi se käy kun ajelee taksilla ja makselee poliklinikkamaksuja ja läääkärien todistuksia. Mutta mitäpä siinä ajatellaan "ei mitään järkeviä".

Olen kuin koekaniini villien taplettien joukossa, kokeillaan uutta ja ihmeellistä. Jos vaikka tapahtus se ihme ,että ihminen yksi kaksi parantuisi. Nikamarappeumassa ei taida pillereillä tapahtua muuta ihmettä kuin se, että ei koskis joka päivä. Hermoradat välissä..ja jos leikataan niin sitten istuttas pyörätuolissa. Helvetinmoinen päänsärky, jota olen koko ikäni kärsinyt. On nyt diagnosoitu menierin jälkeen pasilaariseksi migreeniksi. Sain lääkkeen ja lääkeallergiareaktio iski niin, ettei kasvoja enää näkynyt. Tämä pupu silti hyppii eteenpäin. Kuulovamma molemmissa korvissa. Kuulo syö pikkuhiljaa kuulon pois. Kuulolaitteet pitäs olla korvissa, joka päivä, mutta selitys kai tämäkin on. Pienet kaksostyttäret kun meteliä pistää, niin päänsärky voimistuu. Joten kuulolaitteet on nätisti omissa laatikoissa. Kuulen tietty tinnityksen. Ja jännä miten se kun alkoi niin luulin, että nyt se vie ihmisen totaallisesti masennukseen, mutta mie opettelin sietämään sen vihellyksen. tai se vihellys oppi elämään mun korvissa. ihan miten vain sen ajattelee.

Kaiken kukkuraksi vuodesta 2004 aloitin kaikenmaailman työelämävalmennukset, kallokutistajan luona käynnit kun ihminen on kipeä niin sitä vaan "pitää" mennä kun käsketään kaikki tutkimukset läpi käydä. Jos vaikka se syy tähän sairastamiseen löytys ns korvien välistä, vaikka diagnoosissa on ihan oikeat vammat. Rinnastakin löytyi kasvaimia ja molemmat rinnat leikattiin ja silloinkin tarjottiin mieli-alalääkettä, etten vaan masennu.

Otsasta leikattiin syöpäkasvain ja epäiltiin reikää kallossa kaikenmaailman juttuja kehoni on joutunut käymään läpi.

Nauroinkin kun kuulovamma diagnosoitiin, että nythän se syy löytyi korvienvälistä. Eipä ollut sillä lääkärillä sitten huumoria, vaan iski myös diagnoosiksi keskivaikea masennus.

Just joo...pakkohan tässä jollaintavalla on huumorillakin itsensä työstää eteenpäin eikä vaan mennä pilleripurkilta pilleripurkkiin. Ilman lääke-allergiaa olisin varmaan aika tujussa huurussa kaikenmaailman mieli-ala lääkkeiden kanssa. Ja jossain pakollisessa sessiossa missä piti työelämävalmennuksessa käydä oli ihmisiä, jotka olivat pois jäänneet töistä.  Istuessa siinä ja kyselivät minultakin montako diapamia vetelit aamulla. Kyllä siinä hiljaiseksi vetää. Eikö olekkaan muuta elämää kuin kehua mitä mömmöä tai nappia olet syönyt. Itse sanoin pelkän kipuläkkeen otin, että kestän taksimatkan huutamatta.

Vankina omassa kehossa jatkuu läpi loppuelämän ja tälläkin hetkellä on työkyvyttömyys todettu, mutta kuten sanoin ikä on esteenä...ja kyllä se ikäkin jossain vaiheessa tulee eteen. Surullinen olen siitä, että ihminen kun oikeesti on kipeä niin häntä ei uskota. Mutta sellasta ihmistä uskotaan, joka ei ole kipeä ja syö mieli-alalääkkeitä. Tätä olen aina miettinyt ja ihmetellyt, kuinka ihminen voikaan olla näin epärehellinen vai onko tämä se helpompi keino pois päästä oravanpyörästä. Pääsisköhän sitä myös elinkautisesta kun huijais oikein itseään?

Enpä usko. Jatkan näin ja katsotaan milloin ne pudottaa pois minut oravanpyörästä.

Nautin elämästä vaikka kivut ja kuulo on ongelmana ja se hemmetin päänsärkykin..

 

 

Kommentit (2)

sallaemilia85

minulle todettiin vähän aikaa sitten paruntamaton syöpä...no hällä väliä kunhan saan olla onnelinen loppuun saakka

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Blogissa kirjoittelen motoristina omia ajatuksia reissultani ja kuinka Joutsenniemen koululla sujukaan arki, kun olen muualta tullut pieneen kyläyhteisöön. Olen Raggarimorsian blogissa vieraileva kirjoittelija eli motskarimorsian. Kuinka uusioperheen elämässä onkaan pelastetut eläimet lähellä sydäntä. Rankkaa tekstiä myös tulee kun käyn läpi oman terveyteen liittyviä murheita ja kuinka löydän voimaa moottoripyörän kyydissä nauttien.

Blogiarkisto

2016

Kategoriat