Kuinka ihmeessä me sandwich-sukupolven edustajat voimme selviytyä kaikesta? Nyt minulla on työni ohella "vain" omien lasteni asioita mietittävänä ja siinäkin on jo tekemistä. Jos tähän lisättäisiin omien vanhempieni (ja ehkä joskus myös appivanhempien!?) asiat, olisi siinä yhdelle aivokopalle aikamoinen kuormitus.

Huomaan välillä kesken päivän olevani henkisesti tyttöjeni koulun pihalla. Mietin kouluterkkarin ajanvarausta tai vanhempainillan ajankohtaa. Jos vielä pitäisi miettiä äidin muistipoliklinikkakäyntiä tai isän hoitoneuvottelua tai heidän kauppatilauksen peruuttamista, aivan varmasti jäisi joku elämäni osa-alue huonolle hoidolle.

Siitäpä sitten valitaan, mistä tingitään. Jääkö vähimmälle hoidolle lapset, vanhemmat, työ, parisuhde, koti vai minä itse.

Vanhempiensa asioita (oman työnsä ohella) hoitavien naisten kanssa keskustellessani tulee usein ilmi riittämättömyyden tunne ja syyllisyys siitä, että aina joku jää liian vähälle huomiolle. Se on minusta kammottavaa. En millään haluaisi elää vuosia siten, että tunnen olevani aina väärässä paikassa tai että jonkun tarpeet jätetty huomiotta. Asioiden on hoiduttava siten, että jää aikaa myös ELÄÄ.

Nyt jo olen tehnyt järjestelyjä, jotka helpottavat asioiden hoitamista tulevaisuudessa, oli avun tarpeessa kuka tahansa perheemme jäsen. Vaikka on paljon asioita joihin en voi varautua luotan siihen, että minulle jää aikaa oman elämäni elämiseen ilman että kukaan muu jää huomiotta. Pitää myös osata kieltäytyä asioista, jotta ei -isäni sanoja lainatakseni- peä halakea.

Jotta voin pitää huolta muista, pitää minun itseni olla kunnossa, henkisesti ja fyysisesti. Onnellisena ja elämääni tyytyväisenä olen varmasti enemmän hyödyksi läheisilleni, kuin loppuunpalaneena ja syyllisyyskuorman uuvuttamana.

En siis voi jättää itseäni tärkeysjärjestyksessä viimeiseksi vaan päin vastoin. (Ja sillä sekunnilla olkapäälläni kuiski joku kuinka itsekästä tämä onkaan!). Mutta sepä kai onkin yksi suurimmista läheisiään auttavien ongelmakohdista. Ollaan tärkeysjärjestyksessä viimeisenä (jos edes sielläkään!) ja hoidetaan vaikka ei jakseta.

No, siihen minä en kyllä suostu. Haluan voida hyvin (itseni ja muiden vuoksi) ja haluan tietää, mitä kaikkea voin tehdä sen eteen. Jatkan siis asioiden selvittelyä ja selvitellessäni pidän huolta itsestäni. Eeva Kilvellä onkin siihen hyvä resepti, mennään aluksi vaikka sillä. 

-Tiina

Kommentit (0)

Seuraa 

Haluan hoitaa hyvin (lasteni ja työni lisäksi) omat ikääntyvät vanhempani, jos he apua tulevat tarvitsemaan. Mihin on varauduttava ja mitä kaikkea voimme tehdä etukäteen? Tässä blogissa eletään tulevassa, eilisiä unohtamatta.