Eilen olin monestakin syystä Kuopion keskustassa tai sen liepeillä. Kävin tapaamassa hoivakodissa olevaa äitiäni, tein ruokaostoksia, hankin linnuille nokittavaa tehtaanmyymälästä jne. Olin juuri vienyt autoni torin alle parkkiin ja edessä oli tapaaminen kauppahallin kyljessä olevassa kahvilassa ja sitten ilta Kuopion tuomiokirkossa joulukonsertista nauttien. Huomasin, että ehtisin vielä ennen tapaamista käydä postissa, joten kiiruhdin ulos parkkihallista ostarin kellarikäytävään. Pysähdyin niille sijoilleni, sillä edessäni seisoi kookas valkoinen ilmestys ja aivoihini putkahti ajatus: tällähän on siivet. Enkeli! No, savolainenhan ei jää sanattomaksi, joten keskusteluhan siitä sukeutui tähän tapaan (epätarkkuudet laskettakoon taiteellisen vapauden tai huonon muistin tiliin):

Minä: ”Mistä sinä siihen lennähdit?”
Kookas vaaleatukkainen olento vastaa huitoen epämääräisesti käytävän suuntaan: ”Tuoltahan minä" ja jatkaa: "Olen liikenne-enkeli ja muistuttelen pimeydessä vaeltavia heijastimien tärkeydestä” ja jostain laajan vaatetuksensa kätköistä hän kaivaa minulle enkeliheijastimen.
Minä: ”Kiitos!” Enkeli meinaa lähteä jatkamaan matkaansa, mutta keksin nopeasti:”Myöhemmin tänään tapaan pari ihmistä, jotka ovat paljon tien päällä, voisinko saada heillekin heijastimet.
Saan kaksi enkeliheijastinta lisää. Näissä on kivat kiinnityskoukutkin. Muistan äkkiä, että illan konserttia varten minulla on kunnon kamera kassissani, joten tiedustelen (onhan tästä nyt saatava todistusaineistoa): ”Saanko ottaa enkelistä kuvia?”

Kuvauslupa heltiää ja enkeli asettuu kuvattavaksi tottuneen oloisesti ja kääntyy vielä niin, että siivet näkyvät hyvin ja astahtaa samalla hieman eteenpäin. Napsin muutaman kuvan. Yleensä olen tarkka ihmisiä kuvatessani, ettei pään päällä tai takana ole mitään outoa. Mutta nythän minä kuvaankin enkeliä ja olen aivan häikäistynyt. Kotona kuvia katsoessani huomaan, että samalla, kun enkeli astui eteenpäin, hän joutui kattovalon keilaan… Vai onko se sittenkin hänen sädekehänsä, joka siinä loistaa...

Paikalle talsii tosi hämmentyneen näköinen vanhempi pariskunta ja kun vaimo viimein saa sanoja ulos jo valmiiksi avoimesta suustaan, hän kertoo, että he ovat etsimässä sitä ilmaista terveyspaikkaa, jossa hänen miehensä saisi pistoksen. Enkeli ja minä keksimme yhtä aikaa, että Terve Kuopio -kioskistahan on kyse. Enkeli lähtee saattamaan pariskuntaa kioskille ja minä jatkan matkaani postiin.

Savolaisella small talkilla eli rupattelulla sain enkelitapaamiseni oheistietona selville, että tämä taivaalliselta vaikuttava olento oli kuin olikin Kuopion kaupungin vapaaehtoistyöntekijä ja suojatiesuojelija. Mukana projektissa on myös Liikenneturva. (Myöhemmin Googlesta löytyy tietoa aikaisemmasta enkelikeikasta, jossa tummatukkainen enkeli jakaa poliisin kanssa valoja pimeille pyöräilijöille. Kuopiossa tämäkin. Tämähän on oikea enkelten kaupunki!)

Mietin postimatkallani, että miksiköhän tulin valistukseen valituksi. Varsinkin kun juhlapalttooni hihassa komeili ammoin itse suunnittelemani heijastimen arkistokappale eli en ollut pimeässä näkymätön. No, enkelihän  halusi kohdata minun autoilijana ja sellainen - selvästi kiireinen - olin, kun sieltä parkkihallista ulos ryntäsin. Muistutus oli kaksisuuntainen: muista autolla liikkuessasi, että matkan varrella voi pimeydessä olla toinen ihminen ja kun itse kävelet liikenteessä, vaikka taajamassakin, niin ole näkyvä ja käytä heijastinta.

Tapaamisen kahvilassa hoidettuani siirryn kirkolle, jossa enkeliterveiset saavat matkojen päästä paikalle ajellut ystäväni sekä taiteilija Waltteri Torikka, joka parhaillaan kiertää maata tuoreen joululevynsä julkaisun tiimoilta (16 keikkaa n. 3 viikossa). Levy julkistettiin 23.11. ja viime sunnuntaina se nousi suoraan Suomen virallisen albumilistan ykköseksi. Melkoista kiitoa! Ja melkoista kiitoa vaatii myös jatkuva matkustaminen, mutta ei mitään hätää, nyt on erityisenkeli turvana!

Vieläkin mietin, että oliko se valkoinen olento sittenkään ihminen… Entäpä, jos oikeastikin kohtasin enkelin?!

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Henkinen kasvu on ollut elämän mittainen oppiaineeni. Tarinoita kerroin tuossa muutaman kylänvälin päässä jo ennen kuin edes osasin piirtää tikkukirjaimia. Kirjoittaminen onkin ollut aina osa elämääni ja nyt haluan kertoa sinulle tarinoita. Aiheet liikkuvat mm. musiikin, murhien ja mullan (siis lyhyesti multtuurin) parissa ja höystän soppaa tämän päivän kuvilla sekä sanallisilla että kuvallisillakin muistoilla matkoilta maailmalla.

Hae blogista