Suomalaiset ovat metsäkansaa vai ovatko? Parhaillaan on menossa teemaviikko, jonka aikana meitä kehotetaan menemään metsään. Varmasti tarpeellinen kehotus kaupungeissa ja taajamissa asuville, mutta minä kun asun metsässä. Kuvasin pienen filmipätkän rapuiltani näyttääkseni sinulle, kuinka kaunista juuri nyt lähimetsässäni onkaan, mutta sitten huomasin, ettei blogiin voikaan ladata videoita. Samat ihanat puut, joita filmasin, näkyvät myös keittiöni kolmesta tuuletusikkunasta aivan kuin vaihtuvina maisematauluina. Makuuhuoneeni ikkunasta näkyy sitä maisemaa, jossa kuvasin sateenkaaren. Olohuoneesta katselen koivikkoon, jonka seassa on muutama pihlaja ja paju - ja jos kurotan aivan oikealle, on silmieni edessä joukko suuria kuusia. Samaan koivikkoiseen suuntaan eli länteen on myös työhuoneeni iso ikkuna ja keittiönurkkauksen tuuletusikkunat ovat ainoat, joista näkyy muutakin kuin metsä eli naapuritalon pääty.

Olen siis metsässä heti, kun astun ulos ovesta, mutta usein teen retkiä syvemmälle joko kopan tai kameran keralla. Metsä oli se, joka houkutti minut pois kaupungista ja metsä antaa minulle rauhaa ja lepoa nykyään. Syntymäkotini lähettyvillä oli paljon metsiä ja lapsena samoilimme niitä koko perheen voimin. Ennen kun lehmät vielä laidunsivat metsissä, niin mansikoiden keruu oli mieluista puuhaa. Lapsuudessani siellä Rötikössä metsät olivat aika matalia ja muistan, että silloin myös istutettiin taimia innolla – ja talvella kerättiin käpyjä.

Helsingistä muutin Hämeeseen keskelle suuria metsiä, entisiä Rosenlewin suvun maita, kuulema. Puut olivat pitkiä ja silloin ensimmäisen kerran tajusin mitä tarkoittaa, kun sanotaan, että metsä huokaa. Sellaista ääntä en ennen ollut kuullut. Siihen aikaan oli paljon myrskyjä ja se tarkoitti sitä, että puita kaatui ja sekä sähköt että tietoliikenneyhteydet (nekin kun olivat piuhan päässä silloin) menivät poikki. Metsien nykyinen omistaja UPM jatkuvasti avohakkasi ja kun hakkuualueen reunoilla olevat puut jäivät suojattomiksi, ne seuraavassa tuiverruksessa mätkähtivät maahan. Teollisuudelle piti kuitenkin saada raaka-ainetta.

Metsät tarjosivat pulavuosina petäjäistä leipään ja nykyäänkin sieltä löytyy sieniä ja marjoja. Kasvissyöjänä en edes halua ajatella metsästystä ravinnonhankintana. Mielestäni fyysistä ravintoa enemmän metsät tarjoavat terveyttä ja rentoutusta monin tavoin. On aivan erilaista kävellä sammaleisessa metsässä kuin asfaltilla tai mukulaisella hiekkatiellä. Askel muuttuu keinuvaksi ja tasapaino paranee. Metsässä ilma on puhdasta hengittää ja sen merkkinä puista löytyy naavaa. Täällä sitä löytyy runsain mitoin.

Metsä on myös monien eläinten koti. Keväällä ja alkukesästä lintujen moniääninen kuoro viihdyttää. Minusta on mukava katsella heidän puuhiaan pihapiirissäni - ja vähitelleen veljeni avustuksella - opetella tunnistamaan niitä. Suuria metsäneläimiä näkee harvemmin, joskin Hämeessä  hirvet, peurat sekä ilvekset olivat aika yleisiä. Sainpa tehdä tuttavuutta myös otson kanssa. Täällä Savossa havaintoni ovat olleet vähäisemmät toistaiseksi.

Metsän sylissä on turvallista asustaa. Luonto tarjoaa huikeita elämyksiä. Kävin juuri tarkistamassa, että ulko-ovi on lukossa ja samalla seisoin hetken pihan pimeydessä ja katselin taivaalle tähtiin. Mikä huikea näky!

Suomalaiset, menkää eikun tulkaa metsään!
 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Henkinen kasvu on ollut elämän mittainen oppiaineeni. Tarinoita kerroin tuossa muutaman kylänvälin päässä jo ennen kuin edes osasin piirtää tikkukirjaimia. Kirjoittaminen onkin ollut aina osa elämääni ja nyt haluan kertoa sinulle tarinoita. Aiheet liikkuvat mm. musiikin, murhien ja mullan (siis lyhyesti multtuurin) parissa ja höystän soppaa tämän päivän kuvilla sekä sanallisilla että kuvallisillakin muistoilla matkoilta maailmalla.

Hae blogista