Satunnaisotanta levyhyllystäni

 

Istun kyyneleet silmissä, pala kurkussa ja tuijotan ruutua, jossa kulkee tekstejä. TV-lähetys Suomen Kansallisoopperasta on päättynyt ja Tosca on syöksynyt kuolemaan Castel Sant’Angelon -linnakkeen muurilta huomattuaan, että hänen rakkaansa Cavaradossi onkin kuollut, vaikkei teloituksen pitänyt olla oikea… Kaikki tämä tosin tapahtui muutama päivä sitten Helsingin oopperatalon niukoissa lavasteissa, mutta olen oikeastikin käynyt tuossa Roomassa lähellä Vatikaania sijaitsevassa linnakkeessa. Vaikkakin italialainen ooppera on nykyään ykkössuosikkini, niin klassiseen musiikkiin pääsin tutustumaan kuitenkin venäläisen musiikin kautta.

Opettaja ideoi koulun kevätjuhlaan kukkaistanssin luokan tytöille ja musiikkina oli kiehtova Kukkaisvalssi. Melodia sytytti minussa jotain aikaisemmin kokematonta. Vaikka äitini on erittäin musikaalinen, niin laulut, joita kotona kuulin, olivat paremminkin virsiä, kansanlauluja ja iskelmiä. Kaikkinainen kirkuminen ja vingutus (lue: klassinen musiikki) oli poissuljettu eli käsky kävi laittaa radio kiinni ja heti. Muuta musiikintoistoon soveltuvaa välinettähän ei meillä silloin ollut. Herra Tsaikovskiin, tämän kauniin Kukkaisvalssin luojaan, piti tutustua salaa ja niin löytyi kirjaston musiikkinurkkauksessa Pähkinänsärkijä-baletti, jonka osa em. valssi on. Tästä baletista onkin tullut ajan myötä joka jouluinen traditio ja olen nähnyt siitä lukuisia versioita niin livenä kuin tallenteenakin.

Kouluaikaan vietin vuoden USA:ssa englantia opiskellen ja samalla klassisen musiikin tuntemukseni laajeni. Amerikan perheeni isä oli musiikkimiehiä, soitti harrastuksenaan pianoa, ja omisti valtaisan levykokoelman. Perheen loman aikaan jäin pariksi viikoksi yksin ja päätin käyttää tilaisuutta hyväkseni. Ensimmäiseksi levyhyllystä löytyi tuttu nimi ja hänen pianokonsertollaan n:o 1 jatkui loputon tutkimusmatkani klassisen musiikin saloihin.

Klassisen iloittelun lisäksi tuon vuoden aikana monenlainen pohjoisamerikkalainen musiikki tuli tutuksi. Silloin soivat radiossa mm. Don McLean, John Denver ja Jim Croce. Vuoden musiikillinen huipennus oli kuitenkin se, kun pääsin Elviksen konserttiin Madison Square Gardeniin.

Olen nyt aikuisena monesti pohtinut, että mistä sain alkuinnostukseni klassiseen ja yleensä kaikkeen ”suureen” musiikkiin, sillä koko suvussa eikä tuttavapiirissäkään ollut ketään tällaisen musiikin harrastajaa tai taitajaa. Niin visuaalisuuden, kuten valokuvaus, ja kirjailemisen saralla löytyy suvusta runsaasti muitakin harrastajia, mutta musiikki ja erityisesti klassinen on täysi mysteeri. Toisaalta ensimmäiset kokemukset ovat olleet melkoisen sattuman varaisia. Ensimmäisen oopperani näin 90-luvulla Veronassa, Italiassa. Alaiseni, vanhempi nainen, houkutteli minut mukaansa musiikkimatkalle peruutuspaikalle. Koko reissu oli suuri elämys ja Gardan maisemien lisäksi näin Carmenin (ranskaksi laulettu, Bizet’n säveltämä) Veronan amfiteatterissa.  Sisään tullessa meille ojennettiin pieni kynttilä, joka sytytettiin pimeyden laskeuduttua paikassa kuolleitten kristittyjen muistoksi. Ja siinä Italian tähtien alla rakastuin - nimittäin oopperaan sydänjuuriani myöten. Samalla kierroksella tulivat tutuiksi myös mm. Verdi ja Puccini esitelmien ja musiikkinäytteiden sekä tutustumisretkien kautta. Kävimme mm. Verdin kodissa.

Nykyään nautin live-oopperatarjonnasta aina, kun mahdollista. Event Cinema avaa oven New Yorkin Metropolitaniin, josta tarjoillaan valikoituja esityksiä – viimeksi Tsaikovskin Jevgeni Onegin - ja lisäksi katselen tallenteita verkosta. Ja Ylehän tarjoaa oopperaelämyksiä kanavillaan ja äskettäin pääsin tutustumaan TV:n välityksellä tuoreeseen suomalaiseen oopperaan nimeltä Pikaparantola, jonka aion myös katsoa livenä, kun kiertue tulee Kuopioon marraskuun alussa.

Kotonani soi usein ja kuuntelen monenlaista musiikkia, muutakin kuin klassista. Juuri nyt loppui Andrea Bocellin Verdi (15 aariaa Verdin eri oopperoista). Vaihdan soittimeen kokoomalevyn Tuscany A Romantic Journey (Romanttinen Toscanan kierros). Levyllä on instrumentaalisten italialaisten ooppera-aarioiden ja alkusoittojen lisäksi myös sellaisia kappaleita kuin Con te partiro, O Sole Mio ja Caruso. Kohottavaa musiikkia parhaimmillaan.

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Henkinen kasvu on ollut elämän mittainen oppiaineeni. Tarinoita kerroin tuossa muutaman kylänvälin päässä jo ennen kuin edes osasin piirtää tikkukirjaimia. Kirjoittaminen onkin ollut aina osa elämääni ja nyt haluan kertoa sinulle tarinoita. Aiheet liikkuvat mm. musiikin, murhien ja mullan (siis lyhyesti multtuurin) parissa ja höystän soppaa tämän päivän kuvilla sekä sanallisilla että kuvallisillakin muistoilla matkoilta maailmalla.

Hae blogista