Hyppäsin viime viikon maanantaina täpötäyteen ratikkaan, josta kantautui ulos saakka iloinen puheen porina. Tunnistin hetkessä, että kaikki ympärillä olevat puhuivat ranskaa, ymmärsin tuttuja sanoja sieltä täältä ja hetkessä olin jo tapani mukaan vaipunut ajatuksiini. Samalla melkein pystyin sijoittamaan itseni pois Itä-Pasilasta ja ajatuksen tasolla matkustin jo yltiöromanttisessa Pariisissa

Olen aina ollut haaveilija, jonka unelmoinnista monet ystäväni ja perheenjäsenet ovat saaneet kärsiä tai nauttia, riippuu kai miltä kantilta asiaa katsoo. Saatan tänään unelmoida jostain, mikä huomenna saa väistyä toisen unelman tietä. Monet haaveet ovat muuttuneet todeksi ja osa on vain hautautunut romukoppaan odottamaan parempaa hetkeä. Väistyneet antaen tietä jollekin muulle.

Lapsenakin haaveet taisi vaihdella suht usein, mutta muistan haaveilleeni muunmuassa balettitanssijan ja lentoemännän urasta puhumattakaan kaikista poikiin liittyvistä haaveista; naapurin Mikko, Jarno, Juho, Olli ja vaikka kuinka monta muuta nimeä on kirjoitettu aikanaan tussilla käteen, teinarin sivuille, slämäreihin. pyyhekumiin ja ties minne. Kerrankin olin lähdössä aamulla kouluun ja poskeeni oli yön aikana tarttunut kämmenselästä komeasti  ihastuksen nimi peilikuvana.

 

Lisäksi jo ala-asteella suunnittelin ja haaveilin vanhan ja vähän rupsahtaneen kotitalomme remonttia ja laajennusta, suunnittelin asuja ja matkoja tai retkiä. Ruutupaperivihot täyttyivät mitä erikoisemmista piirroksista ja ajatuksista.

Nykyään haaveeni liittyy eniten taloudelliseen tasapainoon ja matkusteluun (nämä kaksi asiaa onkin muuten helppo yhdistää!), vaikka mahtuu sinne unelmiin niin paljon muutakin.  Jälkikasvu on ottanut asiakseen haaveilla huippu-urheilijan ammatin lisäksi siitä hienosta omakotitalosta ja trampasta takapihalla. Itse kyllä haaveilen myös puutarhasta, jossa voisi järjestää ihania kesäjuhlia. Muuten omakotitalo ei itseäni juuri houkuta. Toisaalta, kuka tietää miten elämä vie ja ehkä se omakotitalokin muuttuu vielä haaveeksi, vaikka juuri nyt on hyvä juuri näin. 

Unelmissaan eläviä ihmisiä pidetään usein vähän höpsöinä tai irrationaalisina, vaikka todellisuudessa unelmoimisen taito on yksi tärkeimmistä asioista.  Mun mielestä elämässä  on ehdottomasti oltava tilaa unelmille ja haaveille, eikä niistä ihka jokaisen ole edes tarkoitus toteutua. Kuinka monta kertaa omatkin unelmat  on poksahdelleet rikki, kuin saippuakuplat. Uskon silti, että epäonnistumisella ja unelmien kaatumisella on ollut tarkoitus. Vaikka aikanaan  on kirpaissut syvältä, onkin myöhemmin voinut huomata, että asiat ovat usein menneet juuri niinkuin pitikin. En silti kiellä, etteikö unelmiensa eteen pitäisi tehdä töitä. Jotkut asiat tapahtuu itsellään ja toiset taas vaatii hirmuista ponnistelua.

Itseensä ja unelmiinsa uskominen voimaannuttaa ja toimii myös loistavana esimerkkinä jälkikasvulle. Vaikka maailmaan ei mahdukkaan kuin yksi Obama tai Teemu Selänne, on aina tilaa yhdelle, joka jaksaa unelmoida. Ihan sama onko kyseessä unelma ammatista, vauvasta, rakkaudesta, puutarhasta, matkasta, terveydestä, uudesta taidosta tai jostakin materiaalisesta. Unelmoi vaan! 

 

Tuolla täydessä ratikassa muistin taas oman kaukaisen unelmani opiskelusta ja elämästä Pariisissa tai Ranskassa yleensäkin. Mietin, mihin se unelma katosi, vai katosiko se ylipäätään. Ehkä se hukkui vauva-arkeen kakkavaippojen ja vauvapyyhkeiden sekaan ja pyysi tulevansa löydetyksi uudelleen oikeampaan aikaan. Toisaalta, yksikään arkinen päivä ei ole onnistunut pyyhkimään mielestäni sitä suurinta unelmaa, jonka ajattelu saa edelleen vatsan nipistelemään kuin vastarakastuneella. Miten voikin olla, että yksi kaupunki voi yli kymmenen vuoden rakkaussuhteen jälkeen edelleen saada tuntemaan näin. Luotankin unelmaani, että tulee vielä hetki, jolloin voin kutsua New Yorkia taas kodikseni. 

 

Parasta on, kun muistaa yllättäen jonkun ajatuksen kaukaa menneisyydestä, joka on hautautunut sinne unelmien romukoppaan ja viimein nostat sen ylös toteuttaaksesi sen. Oloni tuntuu  jopa hieman epäuskoiselta, että muutaman viikon päästä matkustamme vieraiksi afrikkalaisiin häihin. En taida uskoa sitä edes todeksi ennen kuin jalkani koskettavat Afrikan maaperää. Sitä ennen on kuitenkin tehtävä vielä vaikka mitä valmisteluita ja hankittava myöskin sulhaselle  ensimmäiseen hääjuhlaan puku. Mikäli kaapissasi lojuu lähes käyttämätön ja siisti miesten valkoinen puku koossa 54L, josta haluat päästä eroon, laita ihmeessä viestiä. Sillä unelmat, niin omat kuin morsiammenkin, on tehty toteutettavaksi. 

 

Kommentit (2)

Eveliina - Kodin Kuvalehti
Liittynyt2.6.2015

Hyvä teksti! Se pisti pohtiman omiakin unelmia, niitä jatkuvasti takaraivossa tykyttäviä ja myös jo unohdettuja. Kuten sinäkin, haaveilen jatkuvasti paluusta New Yorkiin (en kyllä pistäisi pahakseni sitä Pariisiakaan). Jaan kivan kirjoituksesi tänään KK:n Facebookissa muidenkin iloksi. Terkuin,

Eveliina KK:sta

Kati's way blogi
Liittynyt7.4.2016

Kiitos Eveliina kommentista! Ihanaa, että meitä unelmoijia riittää. Ja ihan huippua, että muilla on vielä samanlaisia unelmia! ?

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Matkajuttuja ja reseptejä läheltä ja kaukaa sekä etenkin elämää kahden pienen ja yhden vähän isomman minimiehen (Aron 11, Leon 5 ja Noah 3) kanssa. Kaikki tyylini mukaisessa sulassa ja ei niin sulassa sovussa, Kati's way.

Yhteistyö: Katiswayblogi@gmail.com

Teemat

Blogiarkisto

2017
Syyskuu
2016

Kategoriat