Tanssiesitykseeni on enää alle kaksi viikkoa ja harjoitukset ovat käynnissä täydellä teholla. Tämä on ollut pitkä projekti. Tuntuu epätodelliselta, kun maali on jo niin lähellä. Olen saanut tästä matkasta paljon. Olen hokenut koko ajan, että kyllä se matka on kaikista tärkein ja esitys on jonkinlainen lopputyö. Nyt ei enää tunnu siltä. Tunnen jo lavan valot ja yleisön hengityksen. Voin pahoin pelosta ja jännityksestä.

Tämän kuvan minä poimin ajatellessani itseäni esityksessä. 

Olen viime päivät miettinyt, miksi alkuaan lähdin tähän projektiin. Miten olenkaan nähnyt näin paljon vaivaa saadakseni kokea näitä tunteita? Lauantaina harjoitusten alkaessa olin turhautunut ja kauhuissani. En osaa mitään ja näytän ihan kamalalta. Mitä minä oikein luulin? Tilanne korjaantui onneksi sunnuntain harjoituksissa. Kotiin ajaessani minulla oli hetkittäin jopa onnellinen ja nautinnollinen olo.

Tanssissa on kukkia.

En kyllä mitenkään selviäisi tästä ilman ystäviäni. Yksi lähtee kanssani milloin tahansa vesijuoksemaan ja kuuntelee kitinääni. Toinen tulee kiireidensä keskelläkin harjoituksiini. Kolmas järjestää juhlani. Ja mitä sanotte ystävistä, jotka ostivat minulle ammattikuvaajan juhliini? Eilen illalla ennen nukahtamista kiitin mielessäni myös sitä ystävää, joka ihan oikeana taitelijana ymmärtää tuskaani ennen esitystä. Kuten huomaatte, lista on loputon. Tunnen suurta kiitollisuutta.

Tyttäreni Aino harjoituksissa.

Koreografi Hanna Brotherus puhui harjoituksissa keskeneräisyyden kiinnostavuudesta. Se oli minulle valaisevaa ja avasi uuden ikkunan. Rosoisuus, oppimisen riemu ja kokeileminen ovat aidosti kiinnostavaa katsottavaa ja koettavaa. Taiteessa on nimenomaan kysymys taiteilijan näkemyksestä ja tunteesta, jonka hän haluaa antaa yleisölleen. Hän purkaa itseään palasiksi, rehellisesti.

Minä toivon, että pystyn välittämään lavalla itsestäni palasen, joka liikuttaa vieraideni tunteita. 

Kommentit (0)

Seuraa 

KAUPALLINEN BLOGI Täytän lokakuussa 50 vuotta ja toteutan nuoruuden unelmani: nousen lavalle tanssijana. Koreografiasta vastaa Hanna Brotherus. Hyvinvointiani ja tätä blogia tukeeLääkärikeskus Aava. Tässä blogissa kerron matkasta kohti parrasvaloja. Tervetuloa mukaan!