Näin syksyllä kun työt ja koulut alkavat, nousee pintaan taas kysymys, mikä minusta tulee isona. Teenkö haluamaani työtä vai teenkö työtä vain elääkseni?

En ole lainkaan kateellinen ihminen, mutta yhtä kadehdin.  Niitä  ihmisiä, jotka jo kovin nuorena  tietävät, mikä heidän tehtävänsä on. He tietävät mikä heistä tulee isona jo ennen kuin he ovat isoja.  Elämä on niin mutkikasta ja moninaista, että jos tuo iso asia olisi selvillä jo nuorena,  jäisi voimavaroja  keskittyä kaikkeen muuhun.

Työpäivä näkymä tällä viikolla. 

Olen vuosien varrella löytänyt itseni pohtimassa omaa uraani ja tekemisiäni. Nyt työelämän viimeisellä jaksiolla tiedän tehneeni monia oikeita asioita ja monia vääriä. Surullista, että äitini ja lapseni eivät välttämättä ymmärrä mitä minä teen ammatikseni. Albert Einstein on sanonut, että jos 7-vuotias ei ymmärrä mitä hänelle kerrotaan, ei kertoja itsekään ymmärrä sitä.  Eli en aina itsekään tiedä mitä teen.  Sen tiedän, että olen ahkera yrittäjähenkinen myyjä. Olen suunnitellut ja järjestänyt tapahtumia jo yli 20 vuotta. Pidän edelleen niiden tekemisestä, se on aina vain helpompaa.  Vuodet tuovat kokemuksen, jonka perusteella  tietää mikä toimii tai mikä ei.

Mukavaa päästä tekemään työtä todella monenlaisten yritysten ja ihmisten kanssa. Entistä tärkeämpää on saada tehdä työtä ihmisten kanssa, joilta voi oppia uutta. Nuorissa on ihanaa virtaa ja näkemystä, silti en ajattele,  että ikä olisi koskaan ihan oikea rekrytointiperuste suuntaan jos toiseen. Niin tuntuu nyt kuitenkin olevan, kun kuuntelen ikäluokkani edustajien huonoja  työllistymismahdollisuuksia.

Omasta mielestäni olen pysynyt mukana tässä hurjassa muutoksessa, joka on nyt käynnissä kaikilla markkinoinnin ja myynnin alueilla. Pitää olla utelias, rohkea ja aidosti kiinnostunut vähän kaikesta; koska eihän sitä koskaan tiedä, mikä sinusta tulee isona.

En siis vieläkään tiedä, mikä minusta tulee isona ja tiedän, että kaikki on vieläkin mahdollista. Sen kyllä tiedän, ettei minusta tule tanssijaa kuin yhdeksi illaksi. Se riittää.

 

Kommentit (0)

Seuraa 

KAUPALLINEN BLOGI Täytän lokakuussa 50 vuotta ja toteutan nuoruuden unelmani: nousen lavalle tanssijana. Koreografiasta vastaa Hanna Brotherus. Hyvinvointiani ja tätä blogia tukeeLääkärikeskus Aava. Tässä blogissa kerron matkasta kohti parrasvaloja. Tervetuloa mukaan!