Täällä Punkaharjulla herran kukkarossa olen ehtinyt pohtia sielunmaiseman määritelmää. Kliseistä ehkä, mutta minulle tarpeellista mielen möyhimistä.  

Onko meillä jokaisella  on oma sielunmaisemamme? Mistä tiedän, että olen jollakin hetkellä omassa sielunmaisemassani? Voiko sielunmaisema muuttua? Voiko niitä olla monta yhtä aikaa?

Minä löysin tärkeimmän sielunmaisemani noin 12 vuotta sitten, kun istuin mökkimme terassilla. Tässä maisemassa tunnen itseni paremmin kuin missään muualla.  Rauha ja kiitollisuus valtaavat minut ja tuntuu, että olen turvassa. Järvenselkä, jylhät vanhat puut, ylpeä mäntymetsä ja kotimme.  On ihanaa, kun meille tulee kesävieraita ja saan emännöidä heitä juuri täällä. Täällä tunnen aidosti osoittavani ystävilleni, miten tärkeitä he minulle ovat. Ehkä joku  vieraistamme löytää tästä paikasta myös oman sielunmaisemansa.

Minulla on monta muutakin paikkaa, jotka tunnen vahvasti sieluni kodiksi. Järven äärellä kasvaneena päätin noin 15 vuotta sitten vuokrata mökin Turun saaristosta viikoksi. Halusin selvittää,  mitä meri minulle kertoo ja elääkö se minun sielussani.  Elää se.  Olen myös opetellut laitesukeltamaan, koska halusin tietää mitä meri on syönyt. Onneksi asumme meren lähellä Helsingissä, niin pääsen sen äärelle aina, kun kaipaus käy sietämättömäksi.

Helsinki, Lontoo, Kööpenhamina ja Milano ovat sieluni kaupunkeja. Rakkaita ovat myös Kitkajärven ranta Kuusamossa, Savonlinnan rannat, Porvoon  vanhakaupunki ja niin edelleen. Nuorena ollessani maailmanympärimatkalla sieluni sai nähdä kymmeniä maailman kauneimpia auringonlaskuja ja -nousuja sekä uskomattomia paikkoja. Jokainen niistä jätti jäljen sieluuni.  

Myös rakennukset ovat tärkeitä. Aina astuessani uuteen rakennukseen pystyn tunnistamaan sen tunnelman. Yritysten auloissa pystyn useimmiten määrittämään yrityksen kulttuurin ja ilmapiirin hyvinkin nopeasti. Ihmisten tunnelma tarttuu seiniin. Kun arkkitehti on antanut omasta sielustaan palasen taloon, voimme kaikki tuntea sen.

Elämääni on tulossa vielä ainakin yksi maisema jossa sieluni lepää. En on vielä löytänyt sitä. Mutta tiedän, että se on pieni kalastajakylä Italiassa. Siellä vietän mieheni kanssa eläkepäiviemme talvet. 

Kommentit (0)

Seuraa 

KAUPALLINEN BLOGI Täytän lokakuussa 50 vuotta ja toteutan nuoruuden unelmani: nousen lavalle tanssijana. Koreografiasta vastaa Hanna Brotherus. Hyvinvointiani ja tätä blogia tukeeLääkärikeskus Aava. Tässä blogissa kerron matkasta kohti parrasvaloja. Tervetuloa mukaan!