Koulu loppui ja "kesä" sai jatkoajan. 

Vaikka ilma on kylmentynyt eilisestä sää on parempi kuin pessimistin mieli antoi ymmärtää. 

 

Viime kesänä kokeilimme ensimmäistä kertaa guarkumilla vahvistettuja jättiläissaippuakuplia. 

Olen kuullut että siirappi ajaisi saman asian mutta kun se Guarem (guarkumin kauppanimi apteekissa) purkillinen tuli hommattua niin käytetään loippuun. 

Noin 2,5 dl fairya 
1 rkl guarkumia
1 rkl leivinjauhetta
3,8 litraa vettä

"Puhallusrenkaaksi"

Kaksi keppiä (minulla on maalaussiveltimiä)
Puuvillalankaa
Lankaan paino, esimerkiksi metallinen rikka. 

Älä sekoita liian voimakkaasti ettei astianpesuaine vaahtoa. 

 

 

 

 

 

 

 

Kommentit (2)

Kati's way blogi
Liittynyt7.4.2016

Tätä piti niin kokeilla viikonloppuna, mutta Fairy unohtui kaupanhyllylle, ja kotona oli vain purkin pohjalla vajaa desi ainetta. Mutta pakko kyllä kokeilla pikimmiten.

Pii
Liittynyt29.2.2016

Voi sitä ihastuksen määrää kun kuplista tulee mahtavia. Meidän aikuistenkin on "saatava tehdä" myös hiukan palloja , alkaa niin lapsettaa. Viime vuonna meillä oli kesätapahtumassa sankollinen mukana ja kylläpä oli halvasta ohjelmanumerosta paljon iloa lapset ja aikuiset kävi kokeilemassa.

Jokainen voi olla kokki

Seuraa 

Viikottainen kotona pidettävä Keittiömestaripäivä pulppuaa kotoisia ruokapuheita. Jokainen saa ja voi olla kokki - meillä kotona jopa keittiömestari. Meidän tavallinen nelihenkinen perhe syö kotona, tavallista ruokaa ja puhuu tavallisia asioita ja nauraa paljon. Kotona pidetään ruokahaasteita, teemaviikkoja, kokeiluja ja laskutoimituksia. Me ollaan superlahjakkaita - ainakin omasta mielestä ;) Saa tieto päivityksistämme fb sivulta. Blogin esittely.

Blogiarkisto

2016

Kategoriat

Instagram