Muistan sen hetken kun Jukka aloitti keskustelun jollakin kesäisellä matkalla. Minä ajoin autoa. "Sian ruuansulatus..." hän aloitti.

Huomioni oli naulittu. Kaikista aloitelauseista tämä oli niitä tehokkaimpia - jossei tehokkain. Tällaisesta lauseesta voitaisiin tuomita liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. 

Olin käynyt muutama viikko aiemmin kehonkoostumusmittauksessa - työnantajani tarjosi sellaisen. Olin ja olen vieläkin hiukan ylipainoinen, minulla on paljon lihaksia ja en minäkään voi vedota painaviin luihin. 2.5 kg on luitten paino. 
 

Raporttia oli todella mielenkiintoista lukea - että sähköllä saa kaiken tämän mitattua? Se mihin tuo Jukan aloitus liittyi ja se mihin ylipäätään olisi syytä kiinnittää huomiota, oli kehon keskiosissa oleva rasva, ja siitä nimenomaan viskeraalinen rasva. 

Viheliäinen rasvakertymä sijaitsee vatsan alueella ja sisäelinten ympärillä. Liikunnasta ja ruokavaliosta huolimatta viskeraalisesta rasvasta on hankalahkoa päästä eroon. 

Jukka on ihan koulutettu ammattilainen eläinten hoidossa. Yritin kuunnella kiihtymättä. 

Sian ruuansulatus on varsin samanlainen kuin ihmisellä. Niinkin raadollisesta syystä, että sianlihaa halutaan tuottaa mahdollisimman tehokkaasti, sen ruokintaa on tutkittu paljon. Siat eivät myöskään voi itse valita syömisiään, vaan tiedetään tarkkaan mitä ja miten paljon. 

No siis: siat jotka eivät saa riittävästi vettä - puhdasta vettä - kasvattavat rasvaa. Elimistö siis pyrkii - olipa eläin tai ihminen - keräämään huonosti saamaansa ainesta johonkin rakenteeseen. Sika siis kerryttää nestettä rasvakudoksen sekaan. Pelkästään piimää tai heraa juovilla sioilla rasva on keltaista ja venyvää.  (Propably too much information?)

Minun ongelmasyömiseni on lähinnä epäsäännöllinen ruokailu ja vähäinen veden juominen. 

Miksi minä juuri nyt tästä kerron? Ikimuistoisesta lauseesta on jo yli vuosi.
Kävin kehonkoostumusmittauksessa uudelleen. Juuri mikään elämässäni ei ole muuttunut, edelleen syön epäsäännöllisesti, edelleen olen hiukan ylipainoinen, edelleen minulla on runsaasti lihaksia. Yksi kuitenkin on muuttunut. Viskeraalinen rasva on vähentynyt ja on varsin hyvällä tolalla, reilusti alle huolestuttavan rajan. 

Mitä minä tein tämän vuoden? Join ihan vähän enemmän vettä - puhdasta vettä. 

Meillä on ollut pitkin matkaa puhetta aiheesta ja tyttäremme Tiuku on käyttänyt appsia joka muistuttaa veden juomisesta. 
Latasin sen itsellenikin : alan hoitaa pientä kasvintaimea ja muistan juoda vettä. Plant Nanny on appsin nimi ja katsotaan onko tämä minulle hyvä tapa muistuttaa itseäni. 

Niinkuin kaikessa. Veden juomisessa on noudatettava kohtuutta. Liiallinen veden juominen taas liuottaa suoloja ja keho kuivaa! - Se ei minua vielä uhkaa. 

 

Kommentit (2)

AH

Kiitos kirjoituksesta. Osui ja upposi. Elän vuorotyöläisenä hyvin epäsäännöllistä elämää, ja unohdan juoda vettä. Viskeraalinen rasva on ongelmani, kävin kehonkoostumusmittauksessa viime viikolla. Kiitos sinulle, aloitan jo tänään lisäämään veden juontia ja toivon, että tulokset näkyy ensi vuoden mittauksessa. Hyvää syksyä!

Pii
Liittynyt29.2.2016

On kuin lukisin omaa tekstiäni kun luen kommenttiasi! Minäkin olen sitä mieltä että nimenomaan työssäni on vaikea sijoittaa itsensä tärkeäksi. Mihin sem vesilasin laittaa ja muistaako sen myös juoda. Toivotan onnistumista. 

Jokainen voi olla kokki

Seuraa 

Viikottainen kotona pidettävä Keittiömestaripäivä pulppuaa kotoisia ruokapuheita. Jokainen saa ja voi olla kokki - meillä kotona jopa keittiömestari. Meidän tavallinen nelihenkinen perhe syö kotona, tavallista ruokaa ja puhuu tavallisia asioita ja nauraa paljon. Kotona pidetään ruokahaasteita, teemaviikkoja, kokeiluja ja laskutoimituksia. Me ollaan superlahjakkaita - ainakin omasta mielestä ;) Saa tieto päivityksistämme fb sivulta. Blogin esittely.

Blogiarkisto

2016

Kategoriat