Minulla on kahtalainen suhde uskontoon. Toisaalta olen vilpittömän luterilainen ja toisaalta kamppailen uskonnon kirjaimellisuuden kanssa. En tiedä mitä minun pitäisi kotona lapsilleni opettaa. Koulussahan he oppivat sen uskonnon opetussuunnitelman sisältöisenä. 
 

Minulle uskonnolliset juhlapyhät ovat tärkeitä ja niillä on minulle selkeä sanoma mutta sanoma on hiukan yleislinjasta poikkeava. Kirkollisista juhla-ajoista pääsiäinen on minulle itselleni tärkein. Minusta pääsiäisen opetus on minulle raadollisimmillaan minusta.

Minulle raamattu yrittää kertoa tämän tarinan: Minä uskon että Jeesus oli ja uskon että huonosti kävi - sellaisia me ihmiset olemme. Meidän pitää se tiedostaa ja oppia siitä, 

Minulle Palmusunnuntai kertoo minusta ja meistä ihmisistä tämän: Oli eräs tyyppi joskus tuolla Israelissa. Ihan mieletön puhuja ja viisas mies ihan kingi. Kaikki halusivat tuntea ja tulla mainituiksi ja hän saapui eräänä Juutalaisten Pääsiäisenä juhlimaan Mooseksen ajan Egyptin orjuudesta vapautumista. Kaikki halusivat nähdä, jutella ja koskettaa, olin minäkin siellä ihailu katseessa ja hänhän oli aivan ihana! En koskaan - koskaan luovu hänestä, koskaan pese tätä kättä, jota hän kosketti, ikinä hävitä tätä nenäliinaa johon sain nimmarin. Mutta oli paljon kateellisia, pahansuopia, oli erimielisiä joiden mielestä suosio ei ollut ansaittu - aina on, tasapaino on sellaista. 

Maanantaina oli taas arki ja tiistai ja keskiviikkokin, paitsi että keskiviikkona yksi haastattelija halusi maksaa jostain mehevästä juorusta - no anna nyt jotain - ihan varmasti on joku juttu!  Aika paljon se antoi rahaa ja minä mehevien juttujen kertojana kerroin koko rahan edestä " ja oli hän sanonut - ihan varmaan muistan että "we are the champions..."niin hän sanoi". Torstaina oltiin syömässä ja hiukan alkoi epäilyttää. No emmätiä enhän minä sitä tyyppiä oikeasti tunne, - ollenkaan - Kuinka niin? Joo emmä tiä siitä mitään. Joo oon kuullu muttei mitään käryä kuka se on.... Mitä se niinku on tehnyt? - Siis oikeesti vai? 

Saapuu perjantai. Asiat vyöryvät omalla painollaan - muistan kuinka hän on sanonut että nyt menee niin lujaa että tässä käy vielä huonosti - tai lopulta hyvin,  mutta ensin huonosti nyt muistan sen ihan kirkkaasti.  Pilatus sentään huomasi huomasi heti alkuun että tää ei nyt oo oikein ja ootteko muka tosissanne ja pesi kätensä koko hommasta - paitsi että hän oli se, jonka piti tuomita koska kaikki väitti kaikenlaista - kyllä hän yritti puhua mutta minkäs teet - todisteita oli peukaloitu! 

Ihan kamala morkkis. Ja tapahtuu hirveitä. Kaduttaa. Olisi pitänyt rohkeasti puolustaa. En ilkeä naamaani näyttää - olinpa tyhmä. Siis olisi pitänyt olla sen verran selkärankaa että olisin mennyt väliin. Tää on kamalaa.

Kuitenkin saapuu lauantai - lasten on saatava ruokaa ja pyykit pestävä. Elämä jatkuu. Voi itku. Elämäni hirveimmän perjantain jälkeen elämäni hirvein lauantai. 

Sitten sunnuntai. Kaikella on tapana selvitä. Pyydän anteeksi ja saan - kaikki oltiin tyhmiä ja hutkittiin ennen tutkimista. Opin tästä jotain - en ikinä! ikinä! enää tee noin raukkamaisesti. - En ainakaan ennen seuraavaa pääsiäistä. Pääsiäismuna kuvastaa uutta elämää. Täydellistä. Uusi elämä on aina täydellistä ja kaunista ... kunnes... 

Tätä kertomusta en kerro lapsille he saavat pitäytyä siinä etäisemmässä, siinä missä kaikki henkilöt ovat ulkopuolisia, kuin näytelmässä. Päätän jutella pitkänperjantain ruokapöydässä syyllisyydestä ja surusta, katumisesta, ehkä rohkeudesta puolustaa? 

Minä en voi sille kahdentuhannen vuoden takaiselle mitään, mutta voin sisälläni käydä läpi sen tapahtumasarjan. Muistaa että minussa itsessäni on ne kaikki puolet. En ole toiminut miten pitäisi. Minussa on ihailijaa, kateellista, takinkääntäjää, pelkuria, valehtelijaa, kieltäjää ja tuomitsijaa. Mutta on minussa myös oikeudentuntoa, anteeksiantoa, kiitosta, ystävyyttä, ikuista rakkautta. Elämässä voi käydä hyvin. Joitakin asioita ei voi korjata, joitain suhteita ei voi. Juutalaiset ja kristityt erkanivat sinä kohtalokkaana pääsiäisenä. Elämä on paljolti uskon asia. 

Pääsiäinen - jo sen alku tekee minut jotenkin surulliseksi. Minulla tulee jo palmusunnuntaina mieleen, että ensin tulee olemaan todella vaikeata ennekuin asiat selviävät. Tämän kuuluu olla piinaviikko. Se on aina vaikea hyväksyä - ihan jokainen kerta. 

Tänään syödään hernekeittoa. se sopii monen mielestä juuri torstaille, Niin minunkin. 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Viikottainen kotona pidettävä Keittiömestaripäivä pulppuaa kotoisia ruokapuheita. Jokainen saa ja voi olla kokki - meillä kotona jopa keittiömestari. Meidän tavallinen nelihenkinen perhe syö kotona, tavallista ruokaa ja puhuu tavallisia asioita ja nauraa paljon. Kotona pidetään ruokahaasteita, teemaviikkoja, kokeiluja ja laskutoimituksia. Me ollaan superlahjakkaita - ainakin omasta mielestä ;) Saa tieto päivityksistämme fb sivulta. Blogin esittely.

Blogiarkisto

2016

Kategoriat

Instagram