Lokakuu, arki-ilta, myöhäinen kotiinpaluu töistä ja harrastuksista.  Bussin ikkunasta näkyy pelkkää pimeää. Epäilyttää painoinkohan stop-nappia oikealla kohdalla?

Hyppään bussista ulos ja lähden kävelemään tuulessa ja sateessa kotia kohti. Sateenvarjo on, mutta heijastinta en ole muistanut ottaa käyttöön. Kodin nähdessäni kiirehdin askeleitani, päällimmäisenä ajatuksissa teekuppi, voileipä, villasukat ja sohvannurkka, eli loppuilta tyyliin hygge.

Astun pimeään ja hiljaiseen eteiseen. Muut perheenjäsenet ovat omissa menoissaan. Pääsen ulko-ovelta kaksi askelta sisäänpäin, sitten vastassa on sekasortoinen eteinen: kenkiä hujan hajan lattialla ja kaksi pyykinkuivaustelinettä täynnä kuivaa pyykkiä.

Joku maltillisempi kotiintulija sivuuttaisi pyykit, pysyisi alkuperäisessä hygge-suunnitelmassaan, laittaisi kynttilät palamaan ja sotkut jäisivät hämärään. Se toinen, kärsimättömämpi tyyppi ei kuitenkaan pysty hyggeilemään ennen kuin kotityöt on tehty.

Riisun siis kengät jalasta, laitan sateenvarjon ja kosteat ulkovaatteet kuivumaan ja ryhdyn setvimään eteisen sumaa, ensin ärtyneenä ’miksi aina minä?’ –ajatuskupla pääni päällä. Sitten vähitellen teinien nilkkasukkia niputtaessa tajuan, että tämäkään ei ole ikuista. Ehkä jo muutaman vuoden päästä eteisessä onkin vain parit kengät ja pyykkikorin pohja paistaa. Kuka tietää, ehkä silloin kaipaankin tätä kotiinpaluun hetkeä? Ärtymyskupla kutistuu ja haihtuu pois.

Joka tapauksessa, eteisen hiljaisuudessa lupaan itselleni aloittaa saman tien opettelun paremmaksi lepääjäksi ja kotitöiden välttelijäksi. Googletan ohjeita, tuttu aihe, huomaan. Näillä neuvoilla pääsen alkuun. Loppuillan treenaan sohvalla lepäämistä.

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Maalla kasvanut ja taajamaan kotiutunut kirjoittaja tykkää tarinoista. Kiinnostuksen kohteita ovat arki ennen ja nyt, mikrohistoria, itsetekeminen, kirjoittaminen, perhe, ympäristö ja kulttuuriperintö. Arkiset havainnot nostavat pintaan muistikuvia. Näitä juttuja kerron tässä blogissa, vuodenkierron rytmissä.