Kesälomamatkan jälkeen olen miettinyt matkamuiston käsitettä. Mitä matkasta jää jäljelle? Miten säilyttää matkan muisto? Kuva ©kerrojokujuttu

Pisan kaltevan tornin puinen pienoismalli, hopeanvärinen muovigondoli, jossa minikokoinen pariskunta istuu kyydissä ja gondolieri seisoo keulassa, Sputnikin pienoismalli, pari värikästä maatuskanukkea, Kolin maisemakuva koristeellisissa muovikehyksissä.

Nämä koti- ja ulkomaanmatkamuistot ja niiden lisäksi muutama muu oli säilötty huolella lapsuudenkotini kirjahyllyn vitriiniin. Toisin kuin nykyään, 1970-90-luvuilla ulkomaan matka oli ainakin omassa elämänpiirissä merkittävä tapaus, jossa riitti etukäteen jännitettävää ja jälkikäteen puhuttavaa ja muisteltavaa. Lentäminen oli kallista, eikä koko perheen yhteisiä matkoja harrastettu, vaan yksi perheenjäsen kerrallaan kävi jossain, harvoin. Pieni pala matkakohdetta tuli kotiväelle matkamuiston mukana.

Kun lapsuudenkotia tyhjennettiin muutamia vuosia sitten, me sisarukset jaoimme myös kirjahyllyn matkamuistot. Tätä nykyä valikoidut pienesineet vuosikymmenten takaa koristavat oman kotini hyllyä. Rahallista arvoa niillä ei ole, mutta tunnearvoa sitäkin enemmän. Tavaroita merkityksellisempiä ovat niihin liittyvät tarinat.

Olin ehkä 6-vuotias, kun isä kävi 1970-luvun alussa Keski-Euroopassa. Itävallan tuliaisena sain kaulakorun, jonka riipuksessa on koholla oleva kukka, Edelweiss. Pientä kukkariipusta sormeillessani muistan edelleen, miten isä kertoi majapaikastaan alppihotellissa. Vuoristossa säätila vaihteli nopeasti ja kun isä oli avannut hotellihuoneen ikkunan, pilvi(!) oli tullut sisään huoneeseen.

Pisan kaltevan tornin pienoismalli muistuttaa siitä, miten isä kertoi käynnistään tornissa. Vai oliko kiinnostavin juttu sittenkin se, millaista oli jälleen kävellä tasaisella maalla, kun oli aikansa tasapainoillut tornin vinoilla portailla? Tästäkään en voi enää kysyä isältä, vaikka haluaisinkin.

Matkustaminen on arkipäiväistynyt 2000-luvulla. Matkoilta ei enää juurikaan lähetetä postikortteja ystäville ja sukulaisille. Me jo valmiiksi tavarapaljouden keskellä elävät turistit saatamme olla myös matkamuisto-ostosten suhteen kriittisempiä. Matkamuisto saa mielellään olla joku hyödyllinen käyttöesine, ei pelkästään hyllylle ihailtavaksi tarkoitettu kapistus. Samalla turistikaupoista on koko ajan haasteellisempaa löytää paikallista tuotantoa olevia tarvekaluja. Globaalitaloudessa matkamuistot tehdään siellä, missä se on edullisinta ja usein designvaatteen saumasta tai savikipon pohjasta löytyy tuttu ’Made in China’ –teksti.

Itse harkitsen matkatulisia tarkkaan, yleensä jo siitä syystä, että niille ei ole liiemmin tilaa matkatavaroissa. Lisäksi kotona on jo kaikkea tarpeellista ja tarpeetonta, joten en halua kerryttää kodin tavaramäärää ostamalla uusia tavaroita. Parhaita paikkoja tuliaisten hankkimiseen ovatkin mielestäni ihan tavalliset ruokakaupat. Suklaa, keksit tai tulitikut jäävät harvemmin kirjahyllyyn pölyttymään. Kaupan hyllystä on myös kohtuullisen helppo löytää paikallisia lähi- ja luomutuotteita.

Kun tuliaisnäkkärit on syöty, olen miettinyt, miten säilyttää meren taakse Ruotsiin tehdyn kesälomamatkan elämykset, oivallukset ja niistä syntyneet uudet muistot. Matkustin yksin, joten en voi palata matkamuisteloihin kenenkään toisen kanssa. Tärkeät matkan muistot olen tietysti tallentanut matkakuviin ja matkapäiväkirjaan. Jos vain saisin aikaiseksi, voisin koota niistä kuvakirjan.

Matkan viehätys ei kuitenkaan ole pelkästään kaikessa matkalla koetussa, nähdyssä ja opitussa, vaan myös siinä miten kotiin palattua kaikkea tuttua katsoo (ainakin hetken verran) hieman eri näkökulmasta. Kotimaan kamaralle palatessa kaikki ympärillä näyttää ja kuulostaa tutulta, mutta silti kuitenkin vähän erilaiselta, kunnes elo ennen pitkää solahtaa vanhoihin tuttuihin uomiinsa. Matkan tärkeä muisto saattaakin piillä siinä, miten oman lähiympäristönsä voisi nähdä uusin silmin vähän pitempään.

Taalainmaalla käydessäni ihailin taidokkaita perinteisiä koristemaalauksia ja –kirjailuja. Niissä toistuu usein jokin kauniilla väreillä toteutettu kasviaihe. Kotiin palattuani päätin katsella tuttua ympäristöäni sinikeltaisilla matkasilmillä ja etsiä kesäisestä luonnosta jotain koristemaalauksista ja -kirjailuista muistuttavaa.

Pientareilla parhaillaan kukkivat pietaryrtit ovat kauniin tumman keltaisia ja kukkahuiskiloineen sympaattisen näköisiä. Keräsin kimpun nappikukkia ja sidoin keltaista hehkuvan pietaryrttikranssin. Sen tuoksu on tuoreena yrttisen voimakas, joten kranssi saa koristaa ulko-oven pieltä. Pietaryrtti säilyttää keltaisen värinsä myös kuivattuna, tuoksu miedontuu kuivumisen myötä.

Pihan kasvulaatikossa kukkii sinivioletti laventeli. Keltaisen pietaryrttikranssin pariksi sidoin pienen laventeliseppeleen. Se pääsi levittämään hyvää tuoksuaan kesälomalla siivottuun vaatehuoneeseen.

Kirjastosta lainasin Selma Lagerlöfin romaanin ja varasin Karin Holmbergin uusimman kirjontaoppaan. Tuntuu vähän niin kuin olisin matkalla vieläkin.

 

Kuva ©kerrojokujuttu

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Maalla kasvanut ja taajamaan kotiutunut kirjoittaja tykkää tarinoista. Kiinnostuksen kohteita ovat arki ennen ja nyt, mikrohistoria, itsetekeminen, kirjoittaminen, perhe, ympäristö ja kulttuuriperintö. Arkiset havainnot nostavat pintaan muistikuvia. Näitä juttuja kerron tässä blogissa, vuodenkierron rytmissä.

Hae blogista

Kategoriat