Kuva Pixabay

Askel kaupunkiin päin -teksti syntyi Maaseudun Sivistysliiton viime vuonna järjestämään Kyläillään! -kirjoituskilpailuun. Kilpailumenestyksen asemesta tuli arvokasta kilpailukokemusta. Julkaisen kirjoitukseni nyt täällä. Se on samalla viimeinen juttuni Kodin Kuvalehden blogiyhteisössä. Bloggaaminen kuitenkin jatkuu; uusista suunnitelmista kerron tekstin lopussa.

 

Sinä koulupäivänä saatoimme olla hieman levottomia. Aamunavauksessa olimme tirskuneet Jarin eriparisille villasukille ja yläluokkien opettaja Toivanen oli mulkoillut meitä urkuharmooninsa takaa. Ruokana oli hernekeittoa ja jälkiruuaksi appelsiini. Ruokailussa Vesku oli pyöritellyt appelsiinia käsissään keittolautasen päällä ja pudottanut sen rokkaan. Seurauksena oli ollut kamala sotku ja Veskulle pitkä sisävälitunti, jonka aikana farkut kuivuivat keskiluokan patterin päällä.

Iltapäivän musiikintunnilla saimme luokkaan vieraiksi koulutoimentarkastajat, jotka kurkistelivat olkiemme yli. Musiikin maailma -oppikirjamme esitteli musiikin eri tyylilajeja. Annin posket punoittivat lievästi. Hän oli sutannut kirjastaan Musikaali-otsikon alkukirjaimen peittoon ja vaihtanut tilalle ison K:n. Soitimme nokkahuiluilla Jaakko kullan kaanonina. Tarkastajat seisoivat luokan perällä ja kuuntelivat soittoamme keskittyneen näköisinä, otsat kurtussa.

Koulupäivä oli erityinen myös siksi, että olin saanut luvan mennä suoraan koulusta Annin luokse yökylään. Olimme tutustuneet koulun pihassa ekaluokan ensimmäisenä päivän ja olleet siitä lähtien parhaat koulukaverit. Annin koti oli koulusta pari kilometriä kaupunkiin päin. Torpankylä oli sekalainen kokoelma entisiä sahan työläisten mökkejä sekä uudempia omakotitaloja. Torpankylä ei ollut maalaiskylä, sellainen kuin oma kotikyläni, muttei se vielä ollut kaupunkiakaan, vaan jotain maaseudun ja kaupungin väliltä.

Annin koti oli matala, vaalea tiilitalo metsän reunassa. Pekka ja Marja, Annin vanhemmat sekä pikkusisko Tiina olivat kotona ottamassa meidät koululaiset vastaan. Marja paistoi meille välipalaksi paksuja lettuja, eli lättyjä, kuten hän niitä nimitti ja haki kylmiöstä itsetehtyä mansikkahilloa kyytipojaksi. Kertasimme koulupäivän edesottamuksista. Ne huvittivat Annin perhettä, keittiönpöydän yllä leijaili kodikas tunnelma.

Annin kodin olohuoneen ikkunoista ei näkynyt peltoja, kuten kotona tuvan ikkunoista, vaan kuusimetsää. Ison osan olohuoneesta lohkaisi tummanvihreä sohvaryhmä ja lasikantinen sohvapöytä. Pitkällä seinällä oli kirjahylly, josta Spectrum-tietosanakirjasarja vei ainakin yhden hyllymetrin. Hellas-merkkinen piano oli kunniapaikalla. Anni kävi kerran viikossa kaupungissa pianotunneilla ja osasi jo soittaa sujuvasti läpi Aaron ykkösen.

Takkahuonetta hallitsi Pekan kotitoimisto. Huoneen nurkassa oli kuntopyörä, sellaista en ollut aiemmin nähnyt missään muualla. Pekka oli toiminnanjohtaja ja teki töitä kotoa käsin. Myös Marja kävi osa-aikatöissä kaupungissa kirkkoherranvirastossa. Annin vanhemmilla oli selkeät työpaikat, työ- ja loma-ajat toisin kuin omilla vanhemmillani, jotka olivat maanviljelijöinä lähes koko ajan kiinni maatilan töissä.

Hieman kateellisena tutkin Annin huoneen sisustusta. Yhdeksänvuotiaan oma huone oli jotain sellaista, josta saatoin vain haaveilla. Ison perheen lapsena olin tottunut jakamaan kaiken, kuten huoneen pikkusiskon kanssa.  Parasta Annin huoneessa oli kuitenkin suora käynti vaatehuoneeseen, josta Anni yhdessä äitinsä ja pikkusiskonsa kanssa oli sisustanut suuren nukkekodin.

Hyllyillä oli nukenkalusteita ja kalustusta oli täydennetty vessapaperirullien hylsyistä ja tyhjistä lankarullista itse askarrelluilla tuoleilla ja pöydillä. Kodintekstiileinä oli erilaisia kankaanpaloja ja pieniä pöytäliinoja. Nukkien vaatteet olivat tietenkin hyllyllä sievästi pinoissa. Kyllä Annin kelpasi! En muistanut koskaan askarrelleeni oman äitini kanssa mitään. Äiti oli kyllä opettanut käsitöitä, kuten sukanneulomista, mutta sukkia neulottiin, koska niitä tarvittiin omiin, ei nuken jalkoihin.

Koulukaveristani kuoriutui kotioloissa esiin uusi, minulle ennestään tuntemattomampi puoli. Koti-Anni oli vanhempiensa tunnollinen esikoinen, Tiinan osaava isosisko ja Mauri-hamsterin huolehtiva emäntä. Ihaillen katsoin, kun Anni esitteli minulle Maurin häkkiä ruoka- ja juoma-astioineen. Tiina sai erikoisluvan täydentää Maurin ruokakuppia hamsterinmurkinalla Annin valvovan silmän alla.

Illalla Marja sijasi minulle pedin Annin huoneen sohvatuoliin, josta sai auki taittelemalla kätevästi varavuoteen. Oudossa ympäristössä uni ei meinannut heti tulla silmään. Lakanoissa oli uusi tuoksu ja Annin kodin äänet erosivat tutuista. Tuvan seinäkellon raksutuksen ja lyöntien sijaan kuuntelin, miten arkkupakastin hurisi eteisessä ja Mauri-hamsteri ravasi juoksupyörässään. Ajattelin kotitilan navettakissoja jahtaamassa hiiriä aitoissa ja navetan ladossa. Mauri olisi niiden kanssa hätää kärsimässä.

Juuri ennen nukahtamista muistin, miten Anni oli kirjoittanut Ystäväni-kirjaan, että hän aikoi isona  opettajaksi. Itse haaveilin vähän sairaanhoitajan työstä. Jonkun meistä sisaruksista olisi kyllä jatkettava kotitilan pitämistä. Omakotitalossa asuvien elämä tuntui siinäkin mielessä helpommalta, ettei kenenkään lapsista tarvinnut miettiä kuka jatkaisi tilanpitoa. Toivottavasti pikkuveli vielä isonakin haluaisi maalaistalon isännäksi. Missähän sitä itse aikuisena asuisi? Mahtaisinko asua omakotitalossa melkein kaupungissa, kuten Anni?

 

Tämän blogialustan sulkeutuessa lähiaikoina, on tullut kiitoksen aika. Kirjoittaja tarvitsee yhteisön. Siis kiitokset Kodin Kuvalehti, kiitos inspiroivat bloggaajakollegat ja ennen kaikkea, kiitos parhaat lukijat!

Kerro joku juttu -blogissa 3,5 vuoden aikana julkaisemani kirjoitukset löytyvät jatkossa osoitteesta kerrojokujuttu.blogspot.com (,jahka saan ne sinne siirrettyä). Kerron uudessa osoitteessa myös uusia juttuja, mutta tällä rauhallisella julkaisutahdillani. Instagramissa voit seurata tiliäni @kerrojokujuttu.

Kirjoittajan matka jatkuu uusilla poluilla. Hymyillään kun tavataan (ja luetaan :)

LiisaHelena

Kommentit (5)

Pastaakos tässä
Liittynyt28.10.2018
1/5 | 

Kiitos tästä jutusta! Tarinasi oli kovin tutun tuntuinen. Aivan kuin olisin lukenut jonkin oman elämäni, nyt jo unohtuneen päivän tapahtumat. Hienoja muistikuvia ❤️
Mutta sitten blogin siirtymisestä. Tulen käymään jatkossakin 😊 Itse en vielä tiedä, minne siirryn. En halua heittää tänne kertyneitä kirjoituksiani hukkaan, että talteen ne pitää pikimmiten saada. Itse siirryin n. 1,5 vuotta sitten kirjoittamaan tänne, kun käyttämäni alustan toimivuudessa oli ongelmia. Kodin Kuvalehden yhteisöön siirtyminen oli kyllä kaikin puolin järkevä siirto ja siksi harmittelen, että näin pian pitää sitten luopua tästä... Mutta ehkäpä edessä on jotain vielä parempaa! Tapaamisiin! 😊

LiisaHelena
Liittynyt13.7.2016

Kiitos kommentistasi 'Pastaakos tässä'! Hauskaa jos juttuni palautti myös sinulle vastaavanlaisia muistoja mieleen. Itselleni yksi hyvä syy kirjoittamiseen on se, että kirjoittamalla muistan enemmän. Mukava olisi tosiaan ollut jatkaa täällä Kodin Kuvalehden blogiyhteisössä, mutta nyt on edessä muutto uuteen kotiin ja helmikuun aikana siirrän kirjoitukseni kerrojokujuttu.blogspot.com -osoitteeseen. Toivottavasti myös sinä löydät uuden blogialustan ja jatkat omalla luovalla ja tuotteliaalla bloggaajan tielläsi. Kaikkea hyvää ja tapaamisiin! <3

LiisaHelena
Liittynyt13.7.2016

Hei 'Mrs60something'! Siirrän blogitekstit ihan vaan kopioimalla ja viemällä uudelle alustalle uutena postauksena, yhden postauksen aina kerrallaan. Tämä ei sinänsä ole kovin kummoinen juttu, enemmän aikaa vie kuvien, kuvatekstien, aihetunnisteiden ja kaiken sellaisen säätäminen. Siis jos haluaa, että blogipostausten ulkoasu on uudella alustalla suunnilleen samanlainen, mitä se on ollut täälläkin. Toivottavasti tästä oli jotain apua!

LiisaHelena
Liittynyt13.7.2016

Lisäys edelliseen. Joku bittinero voi tietää järkevämmän tavan, miten siirretään blogi alustasta toiseen (uudelleenohjauksella?), mielelläni kuulisin tästä ohjeita itsekin!

Katja Kirjonoppinut
Liittynyt30.9.2017

Moi. Oletko huomannut tuon 'siirrä blogi' -namiskan blogin oikeassa reunassa kuvasi alla? Sen mukaan blogi pitäisi pystyä siirtämään Wordpressiin yhtenä tiedostona. Ei sillä, että olisin vielä itse onnistunut, mutta kokeillaan...

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Maalla kasvanut ja taajamaan kotiutunut kirjoittaja tykkää tarinoista. Kiinnostuksen kohteita ovat arki ennen ja nyt, mikrohistoria, itsetekeminen, kirjoittaminen, perhe, ympäristö ja kulttuuriperintö. Arkiset havainnot nostavat pintaan muistikuvia. Näitä juttuja kerron tässä blogissa, vuodenkierron rytmissä.

Hae blogista

Blogiarkisto

Instagram