Kuva Pixabay

 

Etenkin perheen nuoriso-osaston toiveesta olemme viettäneet kasvispainotteista helmikuuta. Ruokalistalla on kotimaista järvikalaa, sikäli kun sitä talviverkoista saadaan, mutta muuten liha korvataan kaupan hevi-osaston ja vegehyllyn tuotteilla.

Nyhtökauraspagettikastiketta kokkaillessa saatoin todeta, miten paljon tätä nykyä on valinnanvaraa ja vaihtoehtoja lihalle. Muutama vuosikymmen sitten kasvissyönti ei ollut, ainakaan eteläkarjalaisella maaseudulla, erityisen tunnettu trendi.

Jos nykyään sanotaan, että lapset ovat vieraantuneet ruuan alkuperästä, niin me kyllä tiesimme tarkkaan mistä ruoka lautaselle tuli. Sitä syötiin, mitä itse kasvatettiin, mm. lihaa. Kun navetassa oli karjaa, oli itsestään selvää, että myös ruokapöydässä oli usein liharuokaa.

Muistan kuitenkin eläneeni yhden lihattoman kauden lukioikäisenä eli samassa iässä kuin omat tyttäreni ovat nyt. Syy siihen ei ollut niinkään ympäristötietoisuus ja halu parantaa maailmaa, vaan lähtökohdat olivat paljon itsekkäämmät.

Kotona oli laitettu sonninmulli lihoiksi ja teuraslihat piti leikata, paloitella ja pakata eri käyttötarkoituksia varten. Lopulta jäljellä oli pari ämpärillistä erilaisia lihapaloja, niistä tehtäisiin jauhelihaa.

Isosisko oli vastikään saanut ajokortin. Siskon ja minun tehtäväksi tuli jauhelihan jauhamisreissu. Isosisko ajoi perheemme Saabia, minä istuin apukuskin paikalla ja lihasangot olivat kyydissä. Meidän piti mennä naapuripitäjään asti, koska siellä oli yhdessä talossa Marttojen tehokas lihamylly. Kaikki sujui suunnitelmien mukaan ja kotiin tullessa meillä oli ämpäreissä tuoretta jauhelihaa.

Näin vuosia jälkeenpäin ajatellen, sellaista jauhelihaa myytäisiin nykyään luomu- ja lähituotemerkkien alla. Jos jauhelihasta nyt välillä hälistään, ettei sitä arvaa, mistä kaikesta se on tehty, niin me tiesimme tasan tarkkaan jauhamamme jauhelihan alkuperän. Teiniangstiselle tuo tieto vaan tuntui olevan jotenkin liikaa.

Jauhelihan jauhamisreissun jälkeen minulla oli muutaman vuoden mittainen lähes lihaton kausi. Makaronilaatikostakin erottelin aina jauhelihakokkareet lautasen reunalle. Ajan mittaan protestini kuitenkin laimeni ja palasin tavalliseksi sekasyöjäksi. Nyt suunta on ollut jo pitempään kohti osa-aikaista kasvissyöntiä eli fleksaamista. Ei lihaa vastaan, mutta kasvisten puolesta.

 

Kuva Pixabay

Kuva Pixabay

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Maalla kasvanut ja taajamaan kotiutunut kirjoittaja tykkää tarinoista. Kiinnostuksen kohteita ovat arki ennen ja nyt, mikrohistoria, itsetekeminen, kirjoittaminen, perhe, ympäristö ja kulttuuriperintö. Arkiset havainnot nostavat pintaan muistikuvia. Näitä juttuja kerron tässä blogissa, vuodenkierron rytmissä.