Syksy tuoksuu  jo ilmassa. Syksyyn liittyy mielestäni selittämätöntä haikeuden tunnetta, mutta se ei silti tarkoita mitään synkkämielistä. Ei, minä pidän syksystä! Etenkin tällaisen, suorastaan kuuman kesän jälkeen on helppo ottaa vastaan syksyn raikkaat tuulet. Toisaalta vielä ei voi edes puhua varsinaisesta syksystä, loppu kesäähän elokuu vielä on. Luonnon hiljeneminen enteilee kuitenkin jo kesän käännettä kohti loppua. Enää ei kuulu lintujen laulua kuten keskikesällä. Vain muutamia kukkasia huojuu hennosti teiden varsilla. Enää ei lapset kirmaa uimarantaan. Syksy täyttyy toisenlaisista äänistä..

Vuodenajan vaihtuminen, taas vertauskuvaa käyttäen, on kuin kääntäisi kirjassa uuden lehden. Koen valtavana rikkautena vuodenaikojen vaihtumiset. Rakastan sitä tunnetta, kun voi päättää jotakin ja aloittaa taas jotakin uutta. En jaksaisi aina yhtä ja samaa. Nyt taas on aika pysähtyä ja miettiä mihin suuntaisi katseensa. Mieheni kanssa olemme olleet suurimman osan ajasta Nuutajärvellä huhtikuusta alkaen. Tämä paikka ja kohta vaihtuva vuodenaika taas uusine ja erilaisine touhuineen alkavat kiinnittää meitä entistä enemmän tänne Nuutajärvelle. Kevät työt pihassa vaihtuvat nyt syyspuuhiin. Meillä on paljon opittavaa pihasta ja talonpidosta. On mielenkiintoista valmistautua yhdessä luonnon kanssa vastaanottamaan syksyn myötä tuleva talvi. Maalla vuodenaikojen merkitys näkyy eri tavalla kuin kaupungissa. Kaupunkikoti alkaakin olla enemmän ja enemmän vain kääntöpaikka, jossa sillon tällöin piipahdetaan.

Mustikkametsään emme tänä kesänä menneet muuta kuin sen verran, että haimme piirakkamarjat. Kuuma ja kuiva kesä verottivat sitä harrastusta. Puolukatkin taitaa jäädä poikkeuksellisesti torilta haettavaksi. Tosin viime syksyisiäkin puolukoita on vielä pakastimessa pitkäksi aikaa. Sienet ovat suurta herkkuamme. Toivottavasti tulee hyvä sienisyksy. Omenasato on ollut hyvä ja niinpä lapset saa taas omenasosetta letuille ja puuron mausteeksi. Soseen valmistuksesta tuleva tuoksu onkin minulle yksi niistä monista syksyn merkeistä. Pieniä, mutta samalla merkittäviä tunnelmia siitä kiertokulusta, jossa elämme vuodesta toiseen.

Aamulenkit ovat minun "meditaatiotani" ja "mindfulnessiani". Luontoa katsellessani aika pysähtyy, kaikki muu jää jonnekin ja mieli rauhoittuu. Nautin hiljaisuudesta ja rauhasta, nautin kiireettömyydestä. Voi kunpa kaikilla olisi aikaa ja mahdollisuus kokea tämä nautinto. Välillä on pakko kaivaa taskusta puhelin ja tallentaa kameralle kauniita näkymiä, mutta joskus hetki voikin olla niin herkkä, että kameran esiinottaminen rikkoisi sen ja silloin pitää tallentaa hetken kokemukset sieluun. Uskon, että kaikki kaunis ja herkkä tallentuu meihin ja vaikuttaa meissä. Miten, siihen en halua ottaa kantaa sen enempää. Kaikki ei ole selitettävissä, eikä se ole tarpeenkaan. Pitää vain herkistyä kokemukselle, joka meille kulloinkin annetaan.

Vilkkaan kesän jälkeen lasikylä hiljenee vähitellen. Ihmiset, jotka ovat aktiivisella toiminnallaan elävöittäneet kylää, voivat levähtää tyytyväisinä ennen  uusiin haasteisiin valmistautumista. Iloitsen siitä, että tämä kylä elää. Kiitos niille ihmisille, jotka jaksavat antaa panoksensa tälle ainutlaatuiselle kylälle. Syksy ja talvi hiljentää, mutta ei lopeta lasikylän elämää kokonaan. Ravintola Sylvi ja hotelli  Tyyne  pitävät huolen siitä, että kannattaa tulla milloin tahansa.

 

 

 

 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

"Kesätalkkarina" oleminen innoittaa minua kirjoittamaan maaseudun elämästä ja ennenkaikkea  elämästä Nuutajärven idyllisessa lasikylässä. Nuutajärvi sijaitsee Pirkanmaalla Urjalan kunnassa. Nuutajärven kylällä on pitkä historia lasikylänä aina 1700-luvulta lähtien. Kylässä voi vielä aistia menneisyyden, vaikka lasitehtaan toiminta onkin jo loppunut. Kylän raitit ja vanhat,  historialliset rakennukset saavat minut unelmoimaan mitä kaikkea kylä voisi tarjota tämän päivän ihmisille asuinympäristönä ja matkailijoille virkistyskohteena. Täysin kuollut kylä Nuutajärvi ei suinkaan olen, joten haluan blogeissani esitellä sinulle kylää ja kutsua sinua tutustumaan siihen.  

Hae blogista