Edellisessä blogissani kerroin mieheni ja minun asustelevan ns. talkkareina tyttäreni perheen talossa Urjalassa Nuutajärven kylässä. Lastenhuoneiden remontit alkavat olla loppusuoralla. Kohta on aika pestä pelit ja pensselit ja siirtyä muihin askereisiin. On ollut mielenkiintoista huomata miten remontti eri vaiheineen on toiminut ikäänkuin työterapiana. Työhön tarttuminen, vanhan repiminen ja vanhan pois heittäminen on kuin repisi samalla itsestään jotakin pois. Uudet tapetit seinissä ja puhtaat maalipinnat puolestaan antavat uutta puhtia omaankin olemukseen. Mieli uudistuu ja piristyy. Myös fyysinen puoli saa kokea elpymistä passiivisemman kaupunkielämän jälkeen. Kerrostaloasuminen ei tarjoa tällaisia aktiviteetteja, eikä päivittäiset kävelylenkit vastaa tätä liikuntaa mitä täällä touhutessa saamme. Uni ja ruoka maistuu touhukkaan päivän jälkeen. Mietin miten yksinkertaisista asioista ihmisen hyvinvointi lopulta muodostuukaan. Kokonaisvaltasesta hyvinvoinnista puhutaan nykyään paljon. Joka puolelta jaetaan tietoa ja ohjeita siitä miten voisimme voida paremmin. Onko kuitenkin niin, että hyvinvoinnin tavoittelusta voi lopulta tulla suorite? Unohdammeko kaiken tietotulvan ja ohjeviidakon keskellä sen että kaikki lähtee yksinkertaisuudesta. Tarvitsemme vain kaikkea sopivassa suhteessa; mielekästä tekemistä, riittävästi lepoa ja terveellistä ravintoa. Toki  tarvitaan vielä muutakin mutta näissä on jo hyvä perusta hyvinvoinnille.

Luin taannoin sanomalehdestä ilmoituksen  aikuisten kesäleiristä maalaismiljöössä. Ilmoituksessa oli eri teemoja  koskien juuri hyvinvointia ja rauhoittumista. Nykyajan kiireinen ihminen tarvitsee ehkä tämänkin kaltaista mahdollisuutta päästäkseen  kosketuksiin maaseudun rauhoittavan vaikutuksen kanssa. Kaikilla ei ole omaa paikkaa maaseudulla johon voisi mennä latautumaan kiireisen työn tai muun paineen alla. Mieheni ja minä olemme jo eläkkeellä, eikä näinollen työkiireet ole se syy mikä meitä vetää maaseudulle, vaan päinvastoin toiminnan puute. Emme ole kumpikaan  sen tyyppisiä, että sitoutuisimme johonkin säännölliseen viikottaiseen harrastukseen. Puuhasteleminen pihassa ja talossa on se juttu, josta me nautimme. Nautimme myös puhtaasta ilmasta, metsistä ja järvistä ja tätä kaikkea myös Nuutajärvi tarjoaa. Uskon, että  täällä maalla sydänkin lyö tasaisempaan ja rauhallisenpaan tahtiin. Onhan jo tutkimustuloksiakin luonnon tervehdyttävästä vaikutuksesta.

Nuutajärvellä on tiedostettu hyvinvointiasiat ja niinpä edellisenä viikonloppuna täällä järjestettiin "naisten voimaannuttava viikonloppu-kurssi". Itselläni ei valitettavasti ollut mahdollisuutta osallistua kyseiselle kurssille, mutta jos sellainen vielä joskus järjesteään, niin toivoisin pääseväni mukaan. Pienessä kyläyhteisössä hyvinvointia edistää myös tuttuus. Pieni kädenheilautus ohikulkevalta tai muutama sananvaihto tuo jo iloisen mielen. Seuraava yhteinen tapahtuma Nuutajärvellä on juhannusjuhla Rutajärven rannalla. Tiedossa on tietenkin juhannuskokko, yhteislaulua ja makkaranpaistoa. Työn jälkeen on levon aika ja mikäpä onkaan parempaa rentoutumista kuin keskikesän juhla läheisten seurassa ja hyvän ruoan merkeissä. Nyt onkin hyvä aloittaa pikkuhiljaa jo valmistautuminen juhannukseen.

 Ps. Olen huomannut, että kylässä tehdään remppaa muuallakin kuin meillä, tosi vähän mittavammissa puitteissa. Niistä voisin kirjoittaa seuraavassa blogissani.

 

   

Kommentit (0)

Seuraa 

"Kesätalkkarina" oleminen innoittaa minua kirjoittamaan maaseudun elämästä ja ennenkaikkea  elämästä Nuutajärven idyllisessa lasikylässä. Nuutajärvi sijaitsee Pirkanmaalla Urjalan kunnassa. Nuutajärven kylällä on pitkä historia lasikylänä aina 1700-luvulta lähtien. Kylässä voi vielä aistia menneisyyden, vaikka lasitehtaan toiminta onkin jo loppunut. Kylän raitit ja vanhat,  historialliset rakennukset saavat minut unelmoimaan mitä kaikkea kylä voisi tarjota tämän päivän ihmisille asuinympäristönä ja matkailijoille virkistyskohteena. Täysin kuollut kylä Nuutajärvi ei suinkaan olen, joten haluan blogeissani esitellä sinulle kylää ja kutsua sinua tutustumaan siihen.  

Blogiarkisto