Tai ehkä se kesäloma on se joku joka meillä syö?

Jääkaappi huutaa tyhjyyttään koko ajan.

Jatkuvasti joku kysyy eikö meillä ole enää leipää?

Eikö meillä ole enää kinkkua? Juustoa? Mitään?

Kannan kaupasta ruokaa kassikaupalla,

vähintään joka toinen päivä.

Teen ruokaa isoja annoksia,

vähintään joka toinen päivä.

Eikä siltikään koskaan ole mitään ruokaa.

Että mitähän hittiä täällä tapahtuu?

Kesäloma on nimeltään myös se tyyppi

joka pistää ihmislasten rytmit ihan päälaelleen.

Yksi kömpii aamupalalle kun laitan päivällistä.

Siis oikeastiko joku voi nukkua puoli kolmeen?

Päivällä? Ei minun nuoruudessa niin tehty, eihän?

Kesäloma on myös syyllinen siihen että äiti-ihminen on 

väsynyt.

Kun ainoa mahdollisuus olla yksin rauhassa on illalla klo 22.30

jälkeen äiti-ihminen käyttää sen.

Istuu tuolissaan puolille öin, kutoo ja katsoo Emmerdalea.

Yksi pieni kesäihminen on sitä mieltä että aamu alkaa vaikkapa viideltä.

Koska silloin on jo valoisaa.

Ja kun on valoisaa ei voi nukkua.

Äiti-ihminen haluaisi vielä nukkua.

Ja jos käy niin että yksi pieni ihminen vahingossa unohtaa

olevansa äidin unikaveri ja nukkuu omassa pimennetyssä huoneessaan

pidempään, toinen pieni ihminen herää siihen että yskä on kova.

Hirveän kova, eikä voi nukkua.

Eikä toinenkaan voi nukkua kun ensimmäinen yskii.

Äiti-ihminen antaa lapselle itse tekemäänsä kuusenkerkkäsiirappia 

ja on itsekin ihmeissään että se oikeasti auttaa.

Toisenkin kurkkua kutittaa ja alkaa yskittämään hirveästi.

Äiti-ihminen antaa toisellekin siirappia ja kas kummaa

kumpikin nukahtaa.

Mutta äiti-ihminen ei enää saa unta...

Äiti-ihminen nousee sängystään.

Laittaa pyykkikoneen käyntiin ja 

ennen yhdeksää

on koneellinen pyykkiä kuivumassa saunassa ja

lakanapyykki ulkona narulla.

Äiti-ihminen on reipas,

niin reipas että väsyttää...

Kesäloma saa kesälapset uskomaan että on kesä.

Vaikka ulkona tuulee niin että puut on vaakasuorassa

ja lämpöasteita on kokonaiset kuusi, 

ei kesälomalainen tarvitse enää farkkuja

eikä neulepaitoja.

Ja koska niitä ei tarvita ne voi laittaa vaikka lattialle,

turhaa vievät tilaa kaapissa...

Äiti-ihminen murisee ja muistaa olla kärsivällinen.

Äiti-ihminen pääsee onneksi välillä salille

jossa kurttu otsasta hetkeksi suoristuu.

Äiti-ihminen nauttii niistä hetkistä.

Niistä hikipisaroista jotka puristaa itsestään.

Äiti-ihminen lataa akkunsa.

Ja taas jaksaa.

Kesäloma lähtee pois JO kahden kuukauden päästä.

Äkkiähän se menee.

Äiti-ihminen huomaa että kello on 23 ja 

oma iltapala vielä syömättä.

Äiti-ihminen huokaa, syvään.

Ja jatkaa taas.

Onkohan äiti-ihminen oikea ihminen ollenkaan?

Totta vai tarua?

Tiedä häntä.

Hyvää yötä :)

 

Kommentit (1)

Seuraa 

Nelikymppinen, viiden lapsen koti(sijais)äiti joka arkirumban kieputuksessa opettelee pitämään parempaa huolta myös itsestään. Blogi löytyy myös facebookista. https://www.facebook.com/kieputusta/?ref=aymt_homepage_panel