Keskiviikkona keskussairaalassa.

Löysimme yllävän helposti parkkipaikan

ja saavuimme ajoissa oikealle osastolle.

Hammasrivistön kuvauspäivä.

Ilmoittautumisen jälkeen istumme aulaan odottamaan.

Kiireisiä ihmisiä liikkuu ohitsemme.

Nainen tuodaan käytävälle odottamaan siirtoa osastolle.

Hän juttelee kännykkäänsä isoon ääneen jollekin.

Kehoittaa toisessa päässä olevaa olemaan märisemättä,

huutaa ettei hän ole ollut päissään, Pertti valehtelee.

Mistä hän muka olisi viinaa saanut...

Lapsi vieressäni kuuntelee,

naurahtaa hämmentyneenä.

Toteaa sitten että tuollasiahan aikuiset joskus on.

Voi muru.

Jossain itkee lapsi.

Itku kovenee hetken ja loppuu sitten äkkiä.

Hetken kuluttua ovi avautuu ja ulos tulee äiti kantaen sylissään vauvaa.

Äiti juttelee rauhallisesti vauvalle. Itkusta ei ole enää tietoakaan.

Lapsi on ihan rauhallinen.

Pieni.

Käytävälle tulee hoitaja työntäen pinnasänkyä.

Sellaista metallista, korkeareunaista.

Sängyssä on turvakaukalo ja kaukalossa iso muovipussi.

Sängyssä nukkuu vauva, pieni vauva.

Hoitaja silittää vauvan poskea odotusaulassa.

Mietin missä vanhemmat ovat?

Miksi pieni vauva on hoitajan kanssa menossa röntgenkuvaukseen.

Voi suru.

Mieleeni palaa tuntemani pieni ihminen.

Hänet vietiin sairaalaan eivätkä vanhemmat 

tulleet mukaan.

Hän jäi sairaalaan useaksi kuukaudeksi hoitoon, eikä kukaan käynyt häntä katsomassa.

Vaikka hän saikin uuden kodin ja uudet vanhemmat 

jätti sairaala-aika jälkensä.

Jäljet, joiden korjaaminen vaatii aikaa ja työtä. 

Paljon työtä.

Voi kuinka olisinkaan halunnut ottaa tuon vauvan syliin.

Hoitaa häntä hetken siinä sairaalan käytävällä.

Sanoa että kaikki järjestyy. 

Ihan varmasti.

Lapsi kutsuttiin kuvaukseen.

Herättelin itseni todellisuuteen.

Enhän minä oikeasti tiedä mistä on kyse.

Sille, ettei vanhempia ollut lapsen mukana

on varmasti hyvä syy.

Ihan varmasti on.

Kävelen rauhallisesti pois osastolta.

Lapsi höpöttää vieressäni.

Kaikki on hyvin.

Sovitaan, että sillä vauvallakin on.

 

 

 

 

Kommentit (0)

Seuraa 

Nelikymppinen, viiden lapsen koti(sijais)äiti joka arkirumban kieputuksessa opettelee pitämään parempaa huolta myös itsestään. Blogi löytyy myös facebookista. https://www.facebook.com/kieputusta/?ref=aymt_homepage_panel